EU ja palestiinalaislasten koulukirjojen ongelma

Ensimmäistä kertaa koko EU:n historiassa, sen korkea-arvoiset virkamiehet ovat tehneet yllättävän ilmoituksen, jossa myönnetään, että palestiinalaislasten koulukirjoissa on antisemitististä, ja vihaa lietsovaa ja terroristisia tekoja ihannoivaa materiaalia. Yllättäen myös  UNRWA: n eli palestiinalaispakolaisten hyväksi perustetun YK-järjestön toimesta on myönnetty tällaisen materiaalin olemassaolo.

Israel ja Lähi-Itä

Monet tahot ovat yrittäneet vaikuttaa Euroopan unionin virkamiehiin palestiinalaisten koulukirjojen asiassa.  IMPACT-SE -niminen israelilainen kansalaisjärjestö teki raportin, jonka tuloksena on saavutettu tämä merkittävä  myöntyminen. Toiveissa on, että asia etenisi ennen  EU:n ratkaisevia budjettikokouksia. Vaatimuksena on, ettei EU:n määrärahoja myönnettäisi materiaaliin, joka lietsoo suoraa antisemitismiä.  Jos koulukirjoihin ei tehdä muutoksia, EU:n tukea palestiinalaisalueiden ja Gazan lasten koulutukseen voitaisiin vähentää. Norja esim. vähensi tukeaan jo viisi vuotta sitten.

Suomen Ulkoministeriön ilmoituksen mukaan Suomen suunniteltu tuki Palestiinan alueelle vuosien 2021-24 aikana tulee olemaan yhteensä 28 miljoonaa euroa, josta koulutuksen osuus on 14 miljoonaa euroa.

PIRKKO SÄILÄ