Rony Smolar – Israel-uutisviikko 27.4.2020

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Israeliin on vihdoin syntymässä hallitus ja uhka neljänsistä ennenaikaisista vaaleista näyttää väistyvän Benjamin Netanjahun ja hänen poliittisen kilpailijansa Benny Gantzin lyötyä kättä viikko sitten yli yön käydyissä neuvotteluissa.

Samalla sovun toivotaan päättävän yli vuoden jatkuneen tapahtumarikkaan ja riitaisan poliittisen kriisin.

Monimutkaisista sekä pilkuntarkoista ohjelmakohdista sekä usean pykälän varaan koottu hätäajan yhtenäishallitus näyttää juuri siltä, miten se pääpuolueiden keskinäisen luottamuspulan vallitessa on synnytetty.

Siitä tulee Israelin kaikkien aikojen suurin hallitus; 32 varsinaista ministeriä ja 16 apulaisministeriä, minkä lisäksi pääministerin rinnalle tulee uusi virka eli sijaispääministerin virka.

Lehdet ovat Israelissa kauhistelleet mammutti-hallituksesta syntyvää hintalappua ja sen mukana tulevaa byrokratiaa, kun suurtyöttömyyden kourissa oleva maa joutuu kamppailemaan koronavirusta sekä alituisia turvallisuusuhkia vastaan.

Hallitusta on paisutettu siten, että Netanjahun uuden kumppanin eli Gantzin Sinivalkoisen puoleen lisäksi myös edellisen hallituksen kumppanit, kuten uskontopuolueet ja pienet oikeistopuolueet, säilyvät mukana.

Näin Gantzin keskusta-vasemmistolaisen puolueen mukaantulosta huolimatta myös uusi hallitus nähdään oikeistolaisena.

Ei ihme, että israelilaiset ivanauravat ja surkuttelevat tätä kolmen vuoden elinajaksi määriteltyä hätätilahallitusta, mikä sekin poikkeaa maan lain määrittelemästä neljän vuoden jaksosta.

Hallitussopimuksen mukaan puolet ajasta eli 18 kuukautta hallitusta johtaa Netanjahu, minkä jälkeen vasta runsaan vuoden politiikassa ollut entinen armeijan komentaja Benny Gantz ottaa vetovuoron.

Sopimuksessa on myös joukko korkeimpaan oikeuteen ja sen tuomareiden nimityksiin liittyviä erityispykäliä, jotka nekin ovat poikkeavia.

Näitä kaikkia poikkeavuuksia parlamentin Knessetin on tulevina päivinä määrä käsitellä ja päästä niistä sopimukseen, jotta uusi hallitus voisi aloittaa toimintansa.

Se ei kuitenkaan tule olemaan helppoa, sillä noista demokratiaa uhkaavista poikkeavuuksista on jo jätetty useita valituksia maan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallitusohjelman on nimittäin nähty sisältävän sellaisia kohtia, mitkä nähdään ohittavan parlamentille kuuluvan käsittelyn.

Tässä rumahkoksi kuvatussa hallitussopimuksessa näkyy selvästi Netanjahun kädenjälki, millä hän on pyrkinyt pelastamaan tulevaisuutensa siinä tapauksessa, että hän kuukauden kuluttua alkavassa korruptio-oikeudenkäynnissään tulee tuomituksi.

Hämmennystä aiheuttaa myös se, että Netanjahun ja Gantzin keskinäinen sopimus vie pieneksi jäävältä oppositiolta mahdollisuudet vaikuttaa parlamentin työskentelyyn. Nimittäin, ministerit ja apulaisministerit sekä hallituspuolueiden kansanedustajat muodostavat yhdessä niin suuren enemmistön 120-paikkaisessa parlamentissa, että hallitus voi runnoa läpi haluamiaan lakeja.

Myös hallitussopimuksen ulkopuolella kuuluu demokratian tilasta huolestuneita ääniä sekä hallinnon hygieniaa arvostelevia mielipiteitä, joista päällimmäisenä on korkeimpaan oikeuteen jätetty vetoomus, joka kieltää syytteen saanutta kansanedustajaa muodostamasta maahan hallitusta.

Ja tämähän tarkoitettu osoittamaan juuri Netanjahun suuntaan.

Mutta myös Netanjahun hallituskumppaniksi nyt asettunut Benny Gantz on joutunut tulilinjalle antauduttuaan kilpailijansa poliittiseksi pelastajaksi.

Muutama päivä sitten televisiossa puhuneen Gantzin sanoma poliittisten voimien yhdistämisestä nykyisessä poikkeustilanteessa ei kuulostanut vakuuttavalta ja siksi mielikuva hänestä uudistusmielisenä ja Israelin politiikkaa puhdistavana uutena voimana on nyt kovasti rapissut.

Jo etukäteen pidettiin hyvin todennäköisenä, ettei Netanjahu kykenisi muodostamaan järjestyksessä viidettä hallitustaan ilman Gantzia. Siksi äänestäjien on nyt vaikeata sulattaa Gantzin takinkääntöä, kun vielä maaliskuun vaaleissa hänen iskulauseensa oli:”Kuka muu tahansa, kunhan ei vain Netanjahu!”

Nyt monet syyttävät Gantzia äänten kavaltamisesta, mikä näkyy hänen johtamansa puoleen kannatusluvuissa. Ne ovat jyrkästi laskeneet, minkä lisäksi Gantzia on arvosteltu Netanjahulle antamistaan kohtuuttomista myönnytyksistä.

Politiikassa yhä kokematon Gantz on puolustautunut toteamalla torjuneensa neljännet ennenaikaiset vaalit ja näin säästäneensä veronmaksajien rahoja, jotta maa voisi keskittyä koronaviruksen torjuntaan.

Yleisenä arviona Israelissa on kuulunut, ettei monista liikkuvista osista koostuva Israelin itsenäisyydenajan 35. hallitus kestäisi kovinkaan pitkään.

Ymmärrettävästi presidentti Donald Trump sekä ulkoministeri Mike Pompeo ovat kilvan ilmaisseet tukensa Israelin tulevalle hallitukselle, sillä Netanjahun johdolla Israelin lasketaan pysyvän Lähi-itään tarjotun amerikkalaisen rauhansuunnitteleman takana.

Tosin, myös Gantz on sitoutunut tuohon hallitussopimuksessa löytyvään suunnitelmaan, minkä ensi askel olisi Jordanjoen länsirannalla sijaitsevien juutalaissiirtokuntien liittäminen Israeliin. Se on määritelty tapahtuvaksi heinäkuun ensimmäiseen päivään mennessä.

Sen jälkeen, kun presidentti Trump viime vuonna lausui amerikkalaisena näkemyksenä, etteivät siirtokunnat ole kansainvälisen lain vastaisia, on tuo liitos Israelin mukaan tullut mahdolliseksi.

Rauhansuunnitelman pääneuvottelija, Trumpin vävy Jered Kushner, kuitenkin arvioi ajankohdan lykkääntyvän ja että se tulisi tapahtua yhteisymmärryksessä amerikkalaisten kanssa.

Kansainvälisesti siirtokuntia pidetään yhä lain vastaisina ja siksi liitosaikeisiin kohdistunee laajoja tuomioita. Niistä on viime päivinä jo saatu esimakua mm. YK:n Turvallisuusneuvostosta sekä EU:n piiristä.

Sen lisäksi Israelin tulevaan hallitukseen kielteisesti suhtautuva palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on liittämisen toteutuessa uhannut mitätöidä kaikki Israelin kanssa tehdyt sopimukset.

Israel kuitenkin uskoo, ettei liittämispäätös käynnistäisi palestiinalaisten puolelta kovinkaan vakavia yhteenottoja, sillä ne voisivat viedä 130.000:lta palestiinalaiselta työpaikat Israelissa. Paitsi nyt viruksen kaudella, niin tilastojen mukaan he tuovat palestiinalaistalouteen yli 200 miljoonaa euroa kuussa.

Israelissa poliittinen kädenvääntö ei ole vienyt huomiota koronaviruksen vastaisilta toimilta, ja tartuntakäyrän pysyessä tasaisena hallitus on yhdessä terveysviranomaisten kanssa päättänyt joistakin rajoitusten lievennyksistä sekä talouden osittaisesta avaamisesta.

Niitä ovat koulujen alempien luokkien avaaminen, minkä ansiosta lasten vanhemmat pääsevät työpaikoilleen. Lisäksi pienet kauppaliikkeet sekä parturit ja kampaamot ovat saaneet luvan avata ovensa.

Maan taloutta ollaan pian laajemminkin avaamassa ja mm. korkean teknologian yritykset saavat ensimmäisinä aloittaa toimintansa.

Myös ihmisten liikkumista on jonkin verran helpotettu mutta kasvosuojaimet ovat edelleen pakolliset, samoin toisiinsa kahden metrin välimatkan pitäminen.

Tilapäisiä ulkonaliikkumiskieltoja aiotaan jatkossakin säätää tilanteen mukaisesti ja mm. paraikaa vietettävä muslimien paastokuukausi Ramadan aiheuttaa rajoituksia, samoin kuin tällä viikolla kaatuneiden päivän sekä sitä seuraavan Israelin itsenäisyyspäivän vietot tapahtuvat rajoitusten voimassa ollen.

Viranomaiset ovat purkamisstrategiassaan nyt aikeissa ottaa tietoisen riskin, sillä täyden sulun on laskettu maksavan maan taloudelle lähes miljardi euroa kuussa.

Mutta näistä hankalista ajoista on seurannut myös jotain myönteistä, kun uutisten kestoaiheet, kuten Syyria, Iran, Gaza, palestiinalaisterrorismi sekä liikenneonnettomuudet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kadonneet otsikoista.

Noista poikkeuksista kahdesta uutisoitiin viime viikolla. Toinen oli palestiinalaiskuljettajan tahallinen päälleajotapaus ja toinen sotilaallisena uhkana pidetty Iranin salainen avaruusohjelma, mihin liittyi yli 400 kilometrin korkeuteen laukaistu satelliitti.

Tämä hyvin vakavana pidetty jälkimmäinen tapahtuma uutisoitiin myös Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa, sillä se rikkoo YK:n Turvallisuusneuvoston Iranille asettamia varustautumisrajoituksia.

Koronatilanteessa selkeästi myönteisenä puolena voidaan pitää sitä, ettei viimeisen kolmen viikon aikana ole ammuttu Gazasta yhtäkään kranaattia tai rakettia Israeliin, kun niitä helmi-maaliskuussa oli pitkälti toista sataa. Myös Jordanjoen Länsirannalla on ollut suhteellisen rauhallista.

Viranomaisten mukaan liikkumisen ja liikenteen vähennyttyä myös liikenneonnettomuudet ovat olleet jyrkässä laskussa ja kuluvana vuonna liikennekuolemia on neljänneksen vähemmän kuin vuosi sitten.

Mutta koronavirus on edelleen niittänyt kuolemaa ja Israelissa on tähän päivään mennessä kirjattu jo yli 200 kuolemantapausta ja yli sata on hoidettavana sairaaloiden teho-osastoilla. Todettujen tartuntojen määräksi on vahvistettu hieman yli 15.000.

Yhä vakavana jatkuva virustilanne kokosi äskettäin yhteen maan juutalaisten, muslimien, kristittyjen sekä druusien hengelliset johtajat rukoilemaan Korona-pandemiaan menehtyneiden muistolle.

Israelin päärabbi johti tilaisuutta, mikä päättyi yhteisesti luettuun psalmiin 121.

Ja lopuksi: Korona näyttää sotkeneen melkoisesti maailmankirjat, ainakin paikallisesti, kun Gazan vuosia hiljaisina pysyneet ompelimot ovat nyt heränneet ja alkaneet toimittaa Israeliin erilaisia suojaimia. Niitä on uutisten mukaan toimitettu jo miljoonan kappaleen verran ja lisää otetaan vastaan, todetaan Israelista.

Vaikka viime vuosina olemme saaneet seurata Israeliin kohdistuneita Gazan vihamielisyyksiä, niin ei tämä yhteistyö ole täysin uusi asia. Nimittäin, aluetta hallitsevan Hamasin valtaantuloa ennen Gaza toimi alihankkijana Israelin tekstiiliteollisuudelle.

Halpa ja hyväksi todettu työvoima ansaitsi paikallisen mittapuun mukaan tuolloin tyydyttävästi ja yleistilanne säilyi rauhallisena.
Paikalliset ompelimot ja tekstiiliyrittäjät ovat nyt kaivaneet esiin vanhat koneensa ja saaneet uusista ansaintamahdollisuuksista innostuneet työntekijät työnhakuun.

Nyt suojaimia valmistetaan tietenkin omaan tarpeeseen ja erityisesti vientiin niin Israeliin kuin arabimaailmaan ja yrittäjien mukaan kapasiteettia on varaa lisätä vielä paljon, sillä kansoittunut ja köyhä Gaza on pitkään ehtinyt kärsiä suurtyöttömyydestä.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.