Israelin YK-suurlähettiläs: ”Vain 54% maailman väestöstä on kuullut juutalaisten holokaustista.”

Eilen oli kansainvälinen holokaustin muistopäivä, jolloin muistetaan yksi ihmiskunnan historian synkimmistä päivistä, jolloin natsi-Saksa murhasi kuusi miljoonaa juutalaista miestä, naista ja lasta.

Israel ja Lähi-Itä

Vuosina 1939-1945 natsi-Saksa toteutti niin sanotun ”lopullisen ratkaisun” – kaikkien juutalaisten hävittämisen Euroopasta. Traagista kyllä, yli puolet juutalaisista kuoli holokaustissa. Tämän kansanmurhan muistoksi YK nimesi vuosittain tammikuun 27. päivän muistopäiväksi.

Israelin YK-suurlähettiläs varoitti kuitenkin hiljattain YK:ssa järjestetyssä äänestyksessä holokaustin kieltämisen vastaisesta YK:n päätöslauselmasta, että liian monet ihmiset eivät edes tiedä holokaustista.

”Ystävät, vain 54 prosenttia maailman väestöstä on kuullut holokaustista, ja kolmannes heistä suhtautuu epäilevästi tosiasioihin. Osa heistä uskoo, että kuolemantapauksia on liioiteltu, kun taas toiset uskovat holokaustin olevan täysi myytti”, sanoi Israelin YK-suurlähettiläs Gilad Erdan.

Tänä vuonna sekä Egyptissä että Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa järjestettiin ensimmäistä kertaa erityisiä tapahtumia, joissa muistettiin holokaustia arabien keskuudessa.

”Tämä oli uraauurtava tapahtuma, joka järjestettiin Egyptissä. Ja tällä viikolla samanlainen tapahtuma järjestetään Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. On hienoa nähdä, että arabimaailman ja Israelin väliset suhteet ovat päässeet siihen pisteeseen, että holokaustin muistotilaisuuksia järjestetään”, kertoi CBN Newsille Ellie Cohanim, ulkoministeriön entinen antisemitismin vastaisen taistelun lähettiläs.

Cohanim sanoo, että se on muistutus siitä muutoksesta, jonka Abrahamin sopimukset ovat tuoneet Lähi-itään.

”Olemme nähneet Lähi-idän aivan uudet kasvot, ja ne ovat kasvot, joilla hyväksytään Israelin juutalaisvaltio ja juutalaisten suvereniteetti Lähi-idässä. Sen myötä asenteet juutalaisia ja Israelia kohtaan ovat muuttuneet.”

Lähde: Chris Mitchell – As Nations Mark Holocaust Remembrance Day, Some Commemorate for the First Time (CBN News 27.1.2022)