Miksi arabit ovat kyllästyneet palestiinalaisiin

”Useimmat arabimaat ovat jo kauan sitten kääntäneet selkänsä palestiinalaisille, jotka voivat syyttää vain itseään suhteidensa pilaamisesta muuhun arabimaailmaan,” kirjoittaa palkittu israelilainen arabijournalisti Abu Khaled Toameh Gatestone Instituutin tuoreessa kolumnissaan.

Israel ja Lähi-Itä

”On ironista, että samalla kun EU ja Bidenin hallinto puhuvat edelleen taloudellisen avun antamisesta palestiinalaisille ja arabimaat tarjoavat paljon sanahelinää, mutta Algeriaa lukuun ottamatta ne eivät kanavoi palestiinalaishallinnon kassaan juuri lainkaan rahaa. Näin ollen palestiinalaisista on tullut viime vuosikymmeninä lähes täysin riippuvaisia amerikkalaisten ja eurooppalaisten veronmaksajien rahoista.

Arabimaiden taloudellinen tuki YK:n palestiinalaispakolaisjärjestölle (UNRWA) on vähentynyt 90 prosenttia viime vuosina. Palestiinalaisten islamilais-kristillinen komitea Jerusalemin ja pyhien paikkojen tukemiseksi on lisäksi varoittanut ”vaarallisesta ja ennennäkemättömästä vähenemisestä” useiden arabimaiden Jerusalemissa sijaitseville palestiinalaisille instituutioille antaman taloudellisen tuen määrässä.

Arabit eivät selvästikään ole yhtä naiiveja kuin amerikkalaiset ja eurooppalaiset, jotka jatkavat miljoonien dollarien vuotuista kaatamista palestiinalaisille ilman ehtoja ja vaatimatta vastuuvelvollisuutta. Jos palestiinalaiset olisivat suhtautuneet myönteisesti Israelin ja arabivaltioiden välisiin lukuisiin rauhansopimuksiin sen sijaan, että he olisivat tuominneet ne ja haukkuneet arabijohtajia, heidän tilanteensa olisi nyt paljon parempi. He olisivat edelleen saaneet taloudellista apua arabeilta ja voineet käyttää nämä rahat parempaan tulevaisuuteen lapsilleen.

Arabit eivät selvästikään ole yhtä naiiveja kuin amerikkalaiset ja eurooppalaiset, jotka jatkavat miljoonien dollarien kaatamista palestiinalaisille vuosittain ilman ehtoja ja vaatimatta vastuuvelvollisuutta.

Arabimailla on kiireellisempiä asioita hoidettavanaan kuin korruptoituneilla ja epäkiitollisilla palestiinalaisjohtajilla. Esimerkiksi oman kansansa hyvinvointi. Palestiinalaisten johto sen sijaan pettää mielellään kansansa indoktrinoimalla sukupolven toisensa jälkeen verenhimoisiksi juutalaisia kohtaan. Kun palestiinalainen yhteiskunta huomaa jäävänsä maailmanlaajuisen edistyksen jalkoihin, se voi kiittää johtajiaan siitä, että he ovat saattaneet heidät tähän surkeaan tilanteeseen.”

Lähde: Why Arabs Are Fed up With the Palestinians – Khaled Abu Toameh
(Gatestone Institute, 12.7. 2022)