Rony Smolar – Israel-uutisviikko 14.9.2020

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Pääministeri Benjamin Netanjahun eilen illalla alkanut matka Washingtoniin historiallisen rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuuteen Arabiemiraattien kanssa sai yllättävän käänteen perjantai-iltana, kun myös Persianlahden toinen arabivaltio Bahrain ilmoitti päätöksestään normalisoida suhteensa juutalaisvaltion kanssa.

Bahrainin pienen kuningaskunnan oli veikattu seuraavan Arabiemiraatteja, mutta ei näin dramaattisella ilmoituksella ja ajankohtana, vaikka presidentti Trumpin hallinnossa olikin ilmennyt toiveikkuutta useimpien arabivaltioiden halusta sopia suhteensa Israelin kanssa.

Ilmoitus oli uusi diplomaattinen voitto presidentinvaaleihin valmistautuvalle Trumpille, sillä suurin osa arabivaltioista on vuosikymmenien ajan boikotoinut Israelia ja pitänyt kiinni siitä yhteisestä periaatteesta, että suhteet voidaan luoda vasta sitten, kun Israelin ja palestiinalaisten konflikti on oikeudenmukaisesti ratkaistu.

Vaikka Israelissa arvostetaan suuresti huomenna allekirjoitettavaa historiallista rauhansopimusta, niin se tulee Israelin pahentuneen virustilanteen kannalta kuitenkin huonoon aikaan.

Nimittäin, koronatilanteen sekä suurtyöttömyyden seurauksena tunnelma on maassa kireä eikä Israelin puolelta allekirjoittajaksi matkustanutta pääministeri Benjamin Netanjahua oikein toivota nähtävän kansainvälisen huomion keskiössä, vaan johtamassa useiden vaikeuksien keskellä olevaa maataan.

Totuus on, että hän jätti taakseen hyvin eripuraisen hallituksen sekä joukon viranomaisia, joiden käsissä virustorjunnan kriittiset päätökset ovat. Sen lisäksi suunnitellut toimet ovat herättäneet kansalaistottelemattomuutta, jopa kapinahenkeä suunniteltuja rajoituksia vastaan.

Mutta yli 4000:n tartuntatapauksen vuorokausivauhti sekä lähes sata koronasta johtunutta kuolemantapausta viime viikolla ovat saaneet viranomaiset siinä määrin huolestumaan, että hallitus sai kun saikin eilisiltana yksimielisen päätöksen. Sen mukaan tulevana perjantaina eli juutalaisen uuden vuoden kynnyksellä maahan astuu voimaan kolme viikkoa kestävät tiukat kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset.

Näihin liittyy myös koulujen, kauppakeskusten ja mm. ravintoloiden sulkeminen sekä kauppojen aukiolojen rajoittaminen.

Näillä toimilla viranomaisten tavoitteena on kolmen kuukauden kuluessa saada vuorokauden tartuntamäärät laskemaan 400:aan.

Ulkonaliikkumiskieltoa klo 19 ja aamuviiden välillä kokeiltiin kuluneella viikolla pahimmissa koronapesäkkeissä, mikä 40:ssä eri taajamassa ja kaupungissa koski 1.3 miljoonaa ihmistä.

Mutta siinä missä terveysviranomaiset kannattavat tiukkoja rajoituksia, niin maan valtionvarainministeriö on vastustanut niitä jyrkästi, sillä niistä koituva lasku yhteiskunnalle on laskettu yli viideksi miljardiksi euroksi, kun Israelin talous on ennestäänkin hyvin ahtaalla.

Myös ortodoksirabbit ovat syksyn pyhäpäivien lähestyessä lähes raivoissaan syyttäneet Netanjahua pyhätunnelman pilaamisesta, kun ihmisten tulisi suureen Sovituspäivään eli Jom Kippuriin johtavina päivinä syventyä itsetutkiskeluun ja synninpäästöön eikä tuskailla viranomaisten määräysten kanssa.

”Koska emme voi käydä ruokaostoksilla, niin emme voi valmistaa perinteisiä pyhäruokia emmekä saa kokoontua synagogien pyhänajan hartauksiin. Haluaako hallitus tuhota meidät”, kuuluvat katkerat syytökset.

Kun hallitus kuitenkin päätti toteuttaa tiukat torjuntatoimet, niin ortodoksipuolueen asutusministeri päätti erota hallituksesta.

Netanjahu puolustautui toteamalla, että viranomaisten vastuulla on koko väestön terveys ja hyvinvointi. Siinä hän viittaa myös Israelin arabiasukkaisiin, jotka viranomaisten määräyksistä välittämättä näihin aikoihin viettävät perhejuhlia, jopa tuhansien vieraiden hääjuhlia, mistä virustartunnat jatkavat leviämistään.

Juuri nämä tiivisti yhteisöissään elävät väestönosat, siis ortodoksit ja arabit, näyttäytyvät tartuntalukujen kärkipäässä.

Viranomaisten pelko on nyt sairaalapaikkojen riittävyydessä. Erityisesti tehohoidon paikat ovat uhkaavasti täyttymässä ja muita potilaita kierrätetään sairaalasta toiseen.

Viranomaisten tempoilevaksi kuvattu päätöksenteko ärsyttää israelilaisia ja on samalla vienyt ihmisten luottamuksen Netanjahuun. Häntä syytetään politikoinnista ja ihmisten unohtamisesta, ts. hän on sallinut politiikan tulon terveysviranomaisten reviirille, mikä on nakertanut hänen suosiotaan.

Viimeisimmässä mielipidetiedustelussa 65% vastaajista asettui Netanjahua vastaan. Myös hänen oikeistolainen kilpailijansa Naftali Bennet on suosiossa kuronut Netanjahun nauttiman välimatkan kiinni ja nousemassa seuraavissa vaaleissa varteenotettavaksi pääministeriehdokkaaksi.

Netanjahua moititaan myös itsekeskeisyydestä, mikä näkyi mm. eilen alkaneen Washingtonin matkan järjestelyissä. Koronatartunnan välttämiseksi hän oli päättänyt lentää vaimonsa ja kahden poikansa sekä avustajiensa kanssa eri koneella ja muu seurue sekä lehdistön edustajat toisella koneella.

Asiasta kehkeytyi melkoinen skandaali, kun kävi ilmi, ettei pääministeri käyttäisi maan kansallisen lentoyhtiön konetta vaan ulkolaista vuokrakonetta. Sen seurauksena Israelin kolme johtavaa televisiokanavaa kieltäytyi lähettämästä reportterinsa matkalle.

Netanjahun oli lopulta peräydyttävä ja niin matkaan lähdettiin El Alin sinivalkoisin siivin. Tuo episodi osoitti Netanjahun harkintakyvyn pettäneen, kun on kyse hänestä itsestään. Tästä häntä on toistuvasti moitittu.

Sama koskee niitä toistuvia hyökkäilyjä, joiden kohteiksi Israelin poliisi ja maan oikeuslaitos ovat joutuneet vain sen takia, että hän on saanut rikossyytteet ja on joutumassa pitkään oikeusprosessiin.

Itsekeskeisyydessään Netanjahua on kuvattu myös häikäilemättömäksi, kun hän pimitti sijaispääministeriltään sekä hallituksen ulkoministeriltä Emiraattien kanssa neuvotellun sopimuksen.

Ja vallitsevassa diplomaattisessa huumassa hän on ohittanut parlamentin Knessetin, jonka olisi pitänyt siunata nyt syntymässä olevat historialliset sopimukset.

Israelin lehdistö on huomisiltana allekirjoitettavien rauhansopimusten hengessä kuvannut sitä uutta ympäristöä, mihin maa on historiallisen muutoksen keskiöön nyt astumassa.

Israelin liikkumatila oli yli seitsemän vuosikymmenen ajan ollut Lähi-idässä hyvin ahdas, minkä lisäksi turvallisuussyistä maa joutui etsimään ystäviä muualta, kuten Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Itsenäisyyden lähes jokaisella vuosikymmenellä käyty sota tai vakavat sotilaalliset selkkaukset sekä palestiinalaisten kansannousut eristivät juutalaisvaltion yhä enemmän muusta maailmasta. Lisäksi Israelin oli vaikeata saada viestinsä kansainvälisesti perille siitä, että maa on vihamielisten naapurien ympäröimänä joutunut puolustautumaan, mikä oikeus on suotu jokaiselle itsenäiselle valtiolle.

Israelilaisten unelmana on aina ollut tulla arabi- ja muslimimaailman tunnustamaksi itsenäiseksi juutalaisvaltioksi, jonka olemassaolo olisi turvattu. Vasta hävittyjen sotien jälkeen arabijohtajien oli pakko tunnustaa realiteetit: Olemassaoloaan puolustava Israel oli tullut Lähi-itään jäädäkseen. Samalla Israeliin kohdistunut vihamielisyys kanavoitui palestiinalaiskysymykseksi, minkä ratkaiseminen muuttui ennakkoehdoksi suhteiden normalisoimiseksi Israelin kanssa.

Mutta mikä on nyt saanut tilanteen maltillisessa arabimaailmassa muuttumaan, pohtivat israelilaislehdet.

Eräs selitys on se, että Egyptin ja Jordanian päädyttyä 1970- ja 90-luvuilla rauhaan Israelin kanssa, arabimailla ei enää ollut yhteistä rintamaa Israelia vastaan. Tosin, palestiinalaisten tukeminen on pitänyt rintaman koossa.

Mutta lyhin vastaus tuohon lehtien kysymykseen on shiia-muslimivaltio Iran, joka pyrkii levittämään niin poliittista kuin sotilaallista vaikutusvaltaansa sunnienemmistöisessä arabimaailmassa. Sen lisäksi ydinasetta tavoittelevana maa on uhannut Israelia tuhoamisella.

Näiden seurauksena Israel ja sunnivaltiot ovat löytäneet toisensa samalta puolelta Iranin uhkaa vastaan. Tuon rintaman yhteisenä tekijänä on lisäksi läheiset suhteet Yhdysvaltoihin, joka sekin näkee Iranin vihollisenaan.

Tämä rintamajako näkyi nyt viikonlopulla, kun shiiaenemmistöisen mutta sunnien hallitseman Bahrainin päätös suhteiden normalisoinnista Israelin kanssa nostatti melkoisen raivon Iranin pääkaupungin Teheranin kaduilla. Siellä osoitettiin rajusti mieltä tuota pientä saarivaltiota vastaan ja uhattiin siellä jopa shiialaisväestön kansannousulla.

Voi vain kuvitella sitä Iranin johdon tuntemaa kiukkua, kun Israelin läsnäolo on vähän kerralla ja sopimus sopimukselta tulossa aivan sen porteille.

Tunnelmaa Teheranissa on pahentanut myös Trumpin hallinnon irtiotto itsepintaisesta palestiinalaisjohdosta, kun amerikkalaiset houkuttelevat myös muita arabi- ja muslimimaita erottamaan palestiinalaisille osoittaman tukensa juutalaisvaltion kanssa syntyvästä sovinnosta. Nämä asenteet voisivat elää sulassa sovussa, sanovat amerikkalaiset.

Mm. Lähi-idän yhtenä rauhanneuvottelijana tunnettu presidentti Trumpin vävy Jared Kushner, vakuutti alueen rauhoittuvan ja muuttuvan suvaitsevammaksi, kun yhä useammalla muslimivaltion kansalaisella on pääsy rukoilemaan Jerusalemin pyhällä Temppelinvuorella sijaitsevaan al-Aqsan moskeijaan.

Historiallinen muutosprosessi on Lähi-idässä nyt käynnistynyt Lähi-idässä eikä palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin katkerat syytökset palestiinalaisten hylkäämisestä kykene sitä pysäyttämään. Lähinnä omille suunnattuna viestinä hän on ilmoittanut vetäneensä suurlähettiläät kotiin Abu Dhabista sekä Manamasta.

Palestiinalaishallinto on lisäksi ilmoittautunut peruuttavansa osanottonsa Dubaissa ensi vuoden lokakuussa avattavaan maailmannäyttelyyn.

Mutta palestiinalaiset ovat tätä vauhtia jäämässä yhä enemmän yksin, sillä heidän erillisrauhaa Israelin kanssa torjuva asenteensa ei juuri enää saa tukea arabimaissa, jotka haluavat kehittyä ja katsoa tulevaisuuteen sekä tehdä alueellista yhteistyötä myös Israelin kanssa.

Mutta palestiinalaiset pelkäävät sen olevan lopullinen kuolinisku toivotulle kahden valtion ratkaisulle Israelin rinnalla.

Palestiinalaiset kokivat kuluneella viikolla järisyttäväksi kuvatun takaiskun 27:n valtion Arabiliiton kieltäydyttyä tuomitsemasta Israelin ja Emiraattien välisen sovinnon.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun arabiveljien myötätuntoa yleensä nauttineet palestiinalaiset Arabiliitossa torjuttiin.

Ratkaiseva muutos Lähi-idässä saattaa tapahtua, kun alueen valtatekijä Saudi Arabia päättää seurata arabinaapureitaan Persianlahdella. Ainakin näyttää siltä, että maayhteydellä Saudi Arabiaan liitetty 1.5 miljoonan asukkaan Bahrain olisi saanut nk:lta ”isoveljeltään” hiljaisen suostumuksen nyt syntyvälle sopimukselleen.

Ja lopuksi: Laajentuva ystäväpiiri on saanut eri tahot Israelissa innostumaan, monien mielestä ehkä ennenaikaisesti. Mutta innostus on ollut suuri, mm. Emiraattien kanssa syntyneen sovinnon tultua julki Tel Avivin kaupungintalon julkisivu valaistiin muutama viikko sitten Arabiemiraattien lipulla ja heti perään presidentti Reuven Rivlin lähetti arabiankielisen tervehdyksensä Abu Dhabin kruununprinssille Mohammed bin Zayedille, kutsuen hänet samalla vierailulle Israeliin.

Ja ikään kuin vierailua ennakoiden Beerseban maineikas sinfonietta-orkesteri avasi kaupungin kesätapahtuman viime viikolla esittämällä Arabiemiraattien kansallishymnin, millä orkesterin johtaja Doron Salmon halusi osoittaa kunnioittavan tervehdyksensä tuon ystävällisen maan kansalle.

Ehkä tuon kaiken toivotaan hieman keventävän koronan ja edelleen jatkuvan helleaallon kourissa kamppailevien israelilaisten tunnelmia.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR