Rony Smolar – Israel-uutisviikko 16.8.2021

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Siitä huolimatta, että harvoin ulkomailla nähty Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n päällikkö William Burns viime viikolla kävi Israelissa tärkeitä neuvotteluja Iranin yhä kasvavasta alueellisesta uhasta, niin Israelin uutisviikon kattoi koronapandemian huolestuttava leviäminen. Nimittäin vuorokauden tartuntamäärä on viime aikoina ylittänyt 6000:n, mikä on lähes yhtä paljon kuin pahimpina aikoina viime talvena.

Huolestuttavaa on myös se, että tautiin menehtyneiden määrä on jyrkässä kasvussa ja viime viikolla kuolleita oli sata. Myös sairaalaosastot ja erityisesti tehohoidon paikat ovat nopeasti täyttymässä, kun vakavasti sairastuneita on jo 500. Tilanne on johtanut hoitohenkilökunnan pulaan ja siksi terveysviranomaiset yhdessä hallituksen kanssa ovat päättäneet kutsua lääketieteen opiskelijoita sekä ensiapuhenkilöitä apuun.

Viranomaiset ovat lisäksi ottaneet tiukan otteen pelastaakseen ensi kuussa alkavan pyhäkauden ja kehottaneet miljoonaa yhä rokottamatta olevaa pikaisesti ottamaan rokotuksen. Rokotusten vauhdittamiseksi lauantai-iltana, sapatin päätyttyä, Tel Avivin vilkkaalle keskusta-aukiolle avattiin useita rokotuspisteitä ja jatkossa ne toimivat läpi vuorokauden viikon jokaisena päivänä.

Hallitus on antanut israelilaisille kaksi mahdollisuutta; joko rokottautua tai alistua näköpiirissä olevaan yhteiskunnan pitkään sulkuun. Kriittinen ajankohta on kahden viikon päässä, jolloin viranomaiset aikovat tehdä tuon tärkeän päätöksen.

Uutta on myös se, että kaikilla yli 3-vuotiailla tulee julkisilla paikoilla liikkuessaan olla ylihuomisesta lähtien nk. vihreä passi osoittamaan saadun rokotteen, mahdollisen sairastamisen sekä siitä paranemisen. Lisäksi 3-12-vuotiaat, joita koronarokote ei koske, velvoitetaan vanhempiensa suostumuksella ottamaan valtion kustantama koronatesti.

Julkisiksi paikoiksi on määritelty mm uimalaitokset, kuntosalit, näyttelytilat, kahvilat, ravintolat, museot, kirjastot sekä hoivakodit. Kauppaliikkeiden asiakasmäärää rajoitetaan, samoin kuin osallistujien määrä sisä- ja ulkotiloissa. Nämä rajoitukset muistuttavat alkuvuonna voimaan tulleita, jolloin koronan toinen aalto oli voimissaan.

Kun nyt neljäs aalto ja sen mukana tullut deltamuunnos näyttää vesittävän lähes kaikki ne ponnistelut ja onnistumiset, joita Israelissa on koronan aikana tehty, niin pääministeri Naftali Bennettin hallitus näyttää ottaneet kovat keinot yhdellä kertaa käyttöön.

Rajoituksia valvomaan on määrätty puolitoistatuhatta poliisia, joiden avuksi tulee myös lennokkeja seuraamaan laajempia alueita. Myös lähes kaikkialta maahan saapuvat matkailijat ovat eilisestä lähtien joutuneet kolmen vuorokauden karanteeniin.

Pääministeri Bennett on halunnut pitää aloitteen omissa käsissään ja siksi hän viime viikolla soitti rokotevalmistajan Pfizerin pääjohtajalle Albert Burlalle tiedustellakseen alle 12-vuotialle tarkoitetun rokotteen valmistumisen aikataulua. Pääjohtaja Burla totesi yhtiön pääpainon olevan juuri lasten tulevissa rokotuksissa ja kertoi odottavansa viranomaisten lupapäätöstä.

Bennett halusi myös varmistua rokotteiden tulevasta saatavuudesta, sillä Israel on muutama päivä sitten ensimmäisenä maana aloittanut yli 50-vuotiaden rokottamisen tehosteannoksella. Hallituksessa on rokotusten vaikuttavuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa keskusteltu tuon ikärajan alentamisesta 40-vuotiaisiin. Rokotettavien lisäämiseksi opetusviranomaiset pohtivat paraikaa rokotteen antamista oppilaille myös kouluaikana.

Mutta Bennettillä on pohdittavana myös muita asioita, kuten valmistautumista kohtaamaan puolentoista viikon kuluttua presidentti Joe Bidenin Washingtonissa. Tapaamisesta uskotaan muodostuvan korkean tason diplomatian oppitunti Bennettille, kun Biden on hengittänyt niskaan mm palestiinalaiskysymyksen edistämisestä, Yhdysvaltain palestiinalaisia palvelevan konsulaatin avaamisesta Jerusalemiin sekä amerikkalaishallinnon paluusta neuvottelupöytään ydinasetta tavoittelevan Iranin kanssa.

Näiden asioiden ratkaiseminen on vaikea Bennettin hallitukselle, jonka kannatus parlamentissa Knessetissä on äärimmäisen niukka. Sen lisäksi Lähi-idän kireässä yleistilanteessa Iran ja sen liittolaiset Gazassa ja Etelä-Libanonissa koettelevat Israelin kärsivällisyyttä, mikä pahimmassa tapauksessa on pelätty johtavan Israelin ja Iranin väliseen yhteenottoon.

Siksi alussa mainitsemani amerikkalaisen tiedustelupäällikön Israelissa käymiä neuvotteluja on pidetty hyvin tärkeinä. Maiden on kerrottu yllätysten välttämiseksi vaihtavan keskenään tiedustelutietoja sekä koordinoivan sotilaallisia siirtojaan. Neuvottelujen sisällön toivotaan pääministeri Bennettin vierailuun mennessä saavuttavan presidentti Bidenin, jonka toivotaan paremmin ymmärtävän Israelin turvallisuushuolet.

Matkallaan tiedustelupäällikkö Burns tapasi myös Länsirannan Ramallahin kaupungissa palestiinalaisjohtoa, millä amerikkalaishallinto pyrki kohottamaan johdon profiilia, kun se kamppailee suosiosta Gazaa hallitsevan kilpailijansa, islamistisen Hamas-järjestön kanssa.

Mutta Bennettillä tulee olemaan selittämistä isännälleen siinä, että hän aikoo hallituksensa nimissä siunata ainakin 2000 uuden asunnon rakentamisen israelilaisille pääasiassa palestiinalaisten asuttamalla Jordanjoen länsirannalla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan asuntoja piti olla yli 3000 mutta Bidenin todennäköistä kielteistä suhtautumista ennakoiden määrää laskettiin ja samalla palestiinalaisille annettiin lupa rakentaa Israelin hallinnoimalle alueelle 800 asuntoa.

Koska Israel on tälle alueelle hyvin harvoin myöntänyt palestiinalaisille rakennuslupia, nähdään se presidentti Bideniä tyynnyttävänä eleenä, mitä Israelin äärioikeisto on jo voimakkaasti ehtinyt arvostella.

Hallituksen sisäisistä aatteellisista eroista saatiin viime viikolla vihiä, kun Israelin televisio kertoi oikeistolaisen pääministeri Bennettin kieltäneen keskusta-vasemmistolaista puolustusministeriä Benny Gantzia tapaamasta palestiinalaisten presidenttiä Mahmud Abbasia.

Tapaamisen tarkoituksena oli lähentää yhteydenpitoa sekä rauhoitella Abbasia, joka oli kiukkuisesti arvostellut Israelin kovia otteita Länsirannalla vastikään puhjenneiden levottomuuksien yhteydessä.

Israelissa ja muualla Lähi-idässä tapahtuu myös paljon myönteistä, kun yhteiskuntia sekä väestöjen elinolosuhteita pyritään kehittämään. Israel on jo vuosikymmeniä toiminut tässä hyvänä esimerkkinä muille, jotka kamppailevat mm vedensaannin turvaamisessa sekä ympäristön suojelemisessa ja kehittämisessä.

Mm Egypti on nyt kovasti pyrkinyt kehittämään laajaa Siinain niemimaan aluetta, mikä laiminlyötynä on ehtinyt muuttua maan armeijaa terrorisoivien terroristiryhmien taistelunäyttämöksi. Israelin esimerkin mukaisesti Egypti aikoo nyt kehittää tuota aluetta asumis- ja viljelykelpoiseksi rakentamalla Välimeren rannikolle kaksi suurta vedenpuhdistamoa. Niistä on tarkoitus johtaa makea vesi kahteen rakenteilla olevaan uuteen kaupunkiin sekä tuleville maanviljelysalueille.

Kaupunkien perustamisella Egyptin viranomaiset ovat pyrkineet kohentamaan alueen elinolosuhteita mutta myös lisäämään sinne asettuvien asukkaiden turvallisuutta. Sen lisäksi tuon alueen naapurissa sijaitsee rauhaton Gazan kaista.

Myös ympäristöasioissa Israel on pyrkinyt näyttämään esimerkkiä. Mm merikuljetuksiin liittyvien riskien välttämiseksi suunniteltu öljyputken vetäminen Persianlahdelta aina israelilaiseen satamaan sai Israelin ympäristöaktivistit nopeasti takajaloilleen. Nimittäin öljyvuotojen ja -tuhojen ympäristölle aiheuttamat vaarat painoivat vaakakupissa tuottoisaa öljyverkkoa enemmän ja projektia ratkotaan seuraavaksi lakituvassa.

Omaa ympäristöään ajatellen Israel on ensi vuoden alusta päättänyt kaksinkertaistaa muovisille kertakäyttötuotteille, kuten ruokailuvälineille, purkeille ja imupilleille määrätyn veron. Sen lisäksi, että päätöksen lasketaan vähentävän kertakäyttötuotteiden kulutusta 40%:lla, niin sen toivotaan rajoittavan myös muovituotteiden ympäristölle aiheutuvia haittoja.

Tutkimusten mukaan paljon luonnossa viihtyvät israelilaiset käyttävät vuosittain lähes 500 miljoonaa euroa erilaisiin kertakäyttöisiin muovituotteisiin, mikä on viisi kertaa enemmän kuin mitä EU:ssa keskimäärin.

Ihmisten elinympäristöä suojelevana tekona voidaan pitää myös kansainvälistä miljoonan dollarin vuosittaista palkintoa, millä kanadalainen filantropisti Jeff Hart on lähtenyt haastamaan juutalaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä tukemaan Israelin innovaatio-osaamista kohti maailmanlaajuista ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Kanadalaismiljonäärin aloite osui lähes samalle päivälle YK:n alaisen kansainvälisen ilmastopaneelin julkistaman ilmastomuutosraportin kanssa. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi raportin huutavan hätätilannetta ihmiskunnalle, sillä ilmastokriisin vaikutukset äärimmäisestä helteestä ja metsäpaloista valtaviin sademääriin ja tulviin tulevat jatkossa vain voimistumaan.

Omassa tiedotteessaan Jeff Hart sanoo uskovansa maailman korjaamisen nyt Israelin ja juutalaisten käsiin.

Korjaamista riittää muuallakin, sillä Israel ja juutalainen maailma kärsi nyt viikonloppuna kirvelevän takaiskun, kun Puola lopullisesti esti Natsi-Saksalle menetettyjen kiinteistöjen omistuksen palauttamisen kansanmurhasta selvinneille juutalaisille tai heidän omaisilleen. Puolan presidentin Andrzej Dudan vahvistamalla lailla Puola ei myöskään suostuisi rahallisiin korvauksiin ja Puolan pääministeri vakuutti vielä, ettei Puola korvaisi Saksan tekemiä rikoksia.

Kolme miljoonaa Puolan juutalaista surmattiin toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen maan kommunistinen hallinto kansallisti suurimman osan tyhjiksi jääneet asunnot ja kiinteistöt, kun niiden omistajat oli surmattu tai joutuneet pakenemaan.

Israel oli yhdessä Yhdysvaltojen kanssa etukäteen arvostellut Puolaa tulossa olleesta laista ja varoittanut sen vahingoittavan vakavasti maiden suhteita.

Israel on nyt kutsunut kotiin lähettiläänsä Varsovasta ja kotilomalla olevaa Puolan lähettilästä on kehotettu toistaiseksi olemaan palaamatta. Suhteet ovat nyt jyrkässä alamäessä, kun viikonvaihteessa Israelissa liikkui tietoja, joiden mukaan Israel olisi aikeissa katkaista diplomaattisuhteensa Puolaan.

Ja lopuksi hieman kevyempää: Ne teistä, hyvät kuuntelijat, jotka olette käyneet Israelissa ja todennäköisesti nähneet kulkukissojen liikkuvan ihmisten sekä ruokapaikkojen läheisyydessä, saatatte jatkossa pettyä. Nimittäin Israelin maatalousministeriön eläinsuojeluosaston mukaan maan villikissojen lukumäärä on kasvanut huomattavasti yli puolentoista miljoonan ja lukumäärää on nyt päätetty harventaa.

Syynä on se, että ihmisten läheisyydessä liikkuessaan ne tiheästi asutuilla alueilla levittävät sairauksia. Kissoja näkee kaikkialla koko maassa, sillä ravintoa on helposti tarjolla, kun ihmiset huolimattomasti sulkevat kannelliset jätesäiliönsä tai jättävät pikaruokatähteitä puistojen ja levähdyspaikkojen penkeille ja pöydille.

Kissat lisääntyvät nopeasti mutta vain noin viidennes selviytyy kahden vuoden ikään. Viranomaiset suhtautuvat kissojen suureen määrään nyt huolestuneina, sillä taudinlevittäjinä niitä on koronaepidemiasta saatujen kokemusten jäljiltä tarkoitus harventaa.

Katukissojen kerrotaan elävän keskimäärin viisivuotiaiksi, kun taas kotikissojen elinikä saattaa olla 10-15 vuotta.

RONY SMOLAR