Rony Smolar – Israel-uutisviikko 20.3.2023

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:00.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Pitkittyvä sisäpoliittinen kriisi Israelissa näyttää tuovan myös lisääntyviä turvallisuushuolia sekä rakoilua maan ulkosuhteisiin, joiden torjumiseen pääministeri Benjamin Netanjahu näyttää nyt lähes yksin aktivoituneen. Se on jättänyt suuntaansa yhä etsivän hallituksen ajelehtimaan ongelmasta toiseen, kun samanaikaisesti suurmielenosoitukset sekä kaikenlaiset protestiliikkeet huolestuttavasti nakertavat yhteiskunnan perusrakenteita.

Israelilaiset elävät näinä aikoina hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mitä vielä muutama kuukausi sitten käytyjen vaalien jälkeen oli lähes mahdotonta ennakoida. Tuolloin vielä uskottiin selvän vaalivoiton ottaneet ja pääministeriksi nousseen kokeneen Netanjahun rauhoittavan vuosia vaalikierteessä olleen kansan.

Samalla uskottiin hänen johdollaan lähes kolme vuotta sitten alkaneen rauhan rakentamisen Lähi-idän arabimaiden kanssa jatkuvan, kun vielä tuolloin Israel toimi alueen ainoana demokratiana, arabinaapurien suuresti kadehtimana esikuvana.

Nyt tuo kaikki näyttää olevan romahtamassa, kun Israel ei näyttäydykään vakaata yhteiskuntarauhaa ylläpitävänä esimerkillisenä rauhankumppanina. Lähi-idässä on opittu lukemaan alati muuttuvia poliittisia ja diplomaattisia käänteitä ja nyt huomio on erityisesti Israelissa ja sen muuttuvissa ulkosuhteissa, joiden nähdään nyt ajautuvan kriisiin. Samalla sillä mitataan juutalaisvaltion nauttimaa kansainvälistä arvostusta.

Israelin tilanteesta maailmalle välittyy nyt kuitenkin kuva politiikalleen kansainvälistä uskottavuutta ja hyväksyntää lähes epätoivoisesti etsivästä Netanjahusta. Hän edelleen odottaa liittolaisen, presidentti Joe Bidenin kutsua Valkoiseen taloon ja sitä odotellessaan Netanjahu on kutsuttanut itsensä mm Pariisiin, Roomaan, Berliiniin ja tällä viikolla Lontooseen. Aiheina ovat samat vakuuttelut, että uutisista välittyvästä kuvasta huolimatta Israel aikoo edelleenkin olla liberaalidemokratiaa toteuttava ja taloudellisesti vakaa läntinen teollisuusvaltio, jonka innovaatioihin kansainvälisten sijoittajien kannattaa myös jatkossa panostaa.

Kun tuo ei kuitenkaan vastaa nykytilaa, ovat hermostuneet sijoittajat käyneet hyvin varovaisiksi ja rauhankumppanit alkaneet miettiä sitoumuksiaan uudelleen. Tämä pitää Netanjahun myös jatkossa liikkeellä, sillä hän on myös pyrkinyt tiivistämään Iranin ydinasetta vastustavien maiden rintamaa, ja samalla pitänyt esillä Iranin asetoimitukset Ukrainassa sotivalle Venäjälle. Israel pelkääkin, että noita aseita kokeillaan siellä taistelutilanteessa käytettäviksi sitten Israelia vastaan.

Israelin sisäisen tilanteen jatkuessa hyvin epävakaana maan turvallisuudessa tapahtuu liikehdintää, mikä ei palvele sen etuja, kun Israel on menettämässä mm hyvin edenneitä suhteitaan sekä strategisia etujaan Persianlahdella.

Kuten viikko sitten kerroin, niin Israelin toivottuna seuraavana rauhankumppanina Persianlahdella pidetty Saudi Arabia sopi juuri suhteiden palauttamisesta Israelin periviholliseen Iraniin. Nyt pelätään, että myös alueen läheisimpien rauhankumppanien Arabiemiraattien sekä Bahrainin seuraavan Saudi Arabian esimerkkiä. Tämän Israel näkee Iranin alueellisen vaikutusvallan voittona.

Israelille tappio näkyi välittömästi viime viikolla, kun maapallon yhdeksi suosituimmaksi matkailukohteeksi valitun Pohjois-Israelissa sijaitsevan Kfar Kaman tšerkessiväestön asuttaman vuoristokylän edustajilta evättiin maahanpääsy Saudi Arabiaan, minne YK:n alainen Maailman matkailujärjestö oli heidät palkitsemisseremoniaan kutsunut.

Israelia kiusaa myös se, että Kiinan sovittelusta syntynyt saudien ja Iranin merkittävä sovinto osoittaa Yhdysvaltojen haastaman Kiinan tunkeutuvan Lähi-itään ja erityisesti tulenaralle Persianlahdelle, mistä se ostaa lähes puolet tarvitsemastaan raakaöljystään.

Kun Kiina samalla on mukana monessa infrastruktuurihankkeessa Israelissa ja osaomistajana suursataman Haifan konttiterminaalissa, pelättävissä on, että Israel voisi joutua Kiinan ja Yhdysvaltojen pelinappulaksi. Tosin Israel on Yhdysvaltain painostuksesta jo peruuttanut joitakin yhteisprojekteja Kiinan kanssa.

Takaiskuja satelee myös muualta, kun Israelin strategisena kumppanina Lähi-idässä nähty Venäjä on aikeissa toimittaa Iranin liittolaiselle Syyrialle tehokkaan ilmapuolustusjärjestelmän lähinnä torjumaan Israelin ilmahyökkäykset. Tämä kertoo Venäjän olevan muuttamassa vuosia noudattamaansa strategista yhteisymmärrystä Israelin kanssa.

Miten se jatkossa tulee näkymään Ukrainan Israelista kaipaamien tehokkaiden sotatarvikkeiden toimittamisina tai juutalaisten oloihin Venäjällä, voidaan vielä vain arvailla.

Israelissa on viime aikoina jouduttu päättelemään, että maan strategista asemaa koetellaan juuri nyt, kun sen suhteet vankkumattomana pidettyyn puolustajaansa ja liittolaiseensa Yhdysvaltoihin ovat Netanjahun hallituksen politiikan seurauksena luisumassa kohti kriisiä. Sen nähdään heikentävän Israelin kansainvälistä asemaa, jos Yhdysvallat ei olisi alati Israelin tukena.

Israelin kuvaa ei liioin paranna suurimpien juutalaisyhteisöjen eri puolilla, kuten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa järjestämät Israelin hallituksen vastaiset kiukkuiset mielenilmaisut. Niitä ovat joutuneet kohtaamaan ulkomailla juuri matkanneet Netanjahu sekä valtionvarainministeri Bezalel Smotrich. Viimeksi mainittua ei Bidenin hallinnon edustajat edes suostuneet tapaamaan.

Ellei tilanne Israelissa pian rauhoitu ja maa myös jatkossa osoita noudattavansa kansanvallan periaatteita, eivät Netanjahun hallinnon edustajat näillä näkymin ole kovin tervetulleita vieraita.

Mielenosoitusaaltojen jatkuessa eri puolilla maata Yhdysvalloista on viime viikkoina osoitettu Israelille sekä tiukkoja viestejä että neuvoja ja viimeksi loppuviikolla Afrikassa matkaava ulkoministeri Antony Blinken totesi paikallisessa lehtihaastattelussaan, että vain hallituksen ja opposition sovinto voisi tuoda ratkaisun Israelin oikeusjärjestelmään suunniteltuihin muutoksiin.

Ja Israelissa kerrottiin nyt aamulla presidentti Bidenin käyneen viime yönä puhelinneuvottelun pääministeri Netanjahun kanssa.

Myös Israelin lehdistö on pyrkinyt herättelemään kiistan osapuolia tarttumaan sovitteluun mm peräänkuuluttamalla Israelin armeijan reservijoukoissa kytevän kapinahengen vaikutuksia armeijan valmiuteen kohdata vihollinen. Se, että Israel operoi ja etsii terroristeja Länsirannan palestiinalaistaajamissa ei vielä todista armeijan valmiudesta, muistutetaan lehtikirjoituksissa.

Siksi suuria otsikoita syntyi viime viikon alussa, kun Israel yllätettiin pommiliivillä itsemurhaiskuun varustautuneen miehen soluttauduttua Libanonin puolelta Israeliin ja kaiken lisäksi oli onnistunut liikkumaan raja-alueelta jalan sekä autokyydillä melko kauaksi rajalta ennen kuin paljastuttuaan räjäytti itsensä. Miten on mahdollista, että tarkoin vartioitu raja vuotaa ja missä olivat turvallisuusjoukot, kysyttiin lehdistössä.

Tapausta pidettiin hyvin vakavana turvallisuusrikkeenä, minkä seurauksena armeijan sensuuri määräsi tapahtuman aluksi salaiseksi eli julkaisukieltoon.

Sisäisen turvallisuuden säilyttäminen on muutenkin hyvin ajankohtainen, sillä tällä viikolla alkaa muslimien paastokuukauden eli Ramadanin vietto, jonka kuluessa vietetään myös lomakautena tunnettua juutalaista pääsiäisviikkoa. Tähän päällekkäiseen ajankohtaan on yleensä liittynyt jännitteitä erityisesti Jerusalemissa, missä ne levitessään ovat kehittyneet väkivaltaisiksi yhteenotoiksi.

Tätä Israel yrittää nyt estää ja on määrännyt tuhansia poliisi- ja muita turvallisuusjoukkoja Jerusalemiin sekä Länsirannan rajanylityspaikoille, kun pelättävissä on jopa palestiinalaisten kolmannen kansannousun syttyminen.

Sen torjumiseksi Israelin ja palestiinalaisten edustajat kokoontuivat eilen pikaisesti Egyptin, Jordanian ja Yhdysvaltojen johdolla Egyptin Sharm el-Sheikissä. Edellinen yritys vajaa kuukausi sitten ei onnistunut estämään väkivaltaisia yhteenottoja eikä tämänkään kokouksen uskota tuovan rauhaa.

Israelin kohtaamien haasteiden ja uhkien vallitessa presidentti Isaac Herzog päätti viime viikolla esittää hallitukselle ja oppositiolle uuden ja hyvin perustellun sovitteluehdotuksen ratkaisemaan maan oikeusjärjestelmän uudistamistarvetta. Valitettavasti presidentin väliintuloa tukevan opposition kannattaessa esitystä hallitus Netanjahun johdolla kuitenkin tyrmäsi sen suoralta kädeltä.

Oppositio tiesi kertoa, että hallituksen tyrmäykseen tarvittiin vain 17 minuuttia, millä haluttiin korostaa, ettei hallituksessa sovittelutekstiä edes välitetty lukea. Paineita Netanjahua kohtaan lisäsi tieto, että presidentti Herzogilla oli ehdotukselleen Yhdysvaltain tuki.

Netanjahun hallituksen asennetta pidettiin suoranaisena loukkauksena presidentti-instituutiota kohtaan varsinkin, kun presidentti oli viikkoja sinnikkäästi pyrkinyt estämään maan luisumisen täydelliseen kaaokseen, jopa sisällissotaan.

Juuri sisällissodasta on viime aikoina Israelissa varoitettu viittaamalla mm Raamatun aikoihin, Jerusalemin temppelin hävitykseen sekä makkabealaissotiin. Kuulemma aiheesta kirjoitetut kirjat ovat siellä nyt kuumaa luettavaa.

Minne on Israelin ja sen juutalaisen kansan syvälle juurtunut kertomus eli narratiivi yhteistä juutalaisesta uskonnosta ja kulttuurista sekä kansallisuusaatteesta eli sionismista kadonnut, luki viikonlopun uutisotsikoissa.

Kriisin yhä jatkuessa Netanjahun asemaa on julkisuudessa ihmetelty. Näinä vaikeina aikoina häneltä on kaivattu johtajuutta, minkä hänen väitetään menettäneen oikeuslaitoksen uudistusta määrätietoisesti ajavalle oikeusministeri Yariv Levinille. Jopa Netanjahun johtamassa Likud-puolueessa on todettu oikeusministerin nyt johtavan hallituksen politiikkaa, kun Netanjahu on välttänyt astumasta ministerinsä reviirille.

Tämän seurauksena Likud-puolueessa kytee mielipahaa, jopa kapinahenkeä, kun muutamat kansanedustajat ovat ilmoittaneet boikotoivansa parlamentin istuntoja.

Arviolta 200.000 ihmistä eri puolilla Israelia kokoontui jälleen lauantai-iltana yhdettätoista kertaa mielenosoituksiin, joita myös ulkomainen media oli saapunut seuraamaan ja ihmettelemään tätä sinnikästä ja äänekästä kansanliikettä. Hallitukseen kohdistuvan vastustuksen kerrotaan olevan niin voimakasta, että ihmiset ovat mielenilmaisujen seurauksena jopa muuttaneen elämänrytmiään eikä uutiskuvien perusteella siihen ei ole näkyvissä edes muutosta.

Ja lopuksi: Israelin puhelin- ja tietoliikenneyhtiön Bezeqin julkaiseman raportin mukaan israelilaiset viettivät viime vuonna kännyköittensä ääressä päivittäin kokonaista 12.4 tuntia. Suurin osa tuosta lähes puolesta vuorokaudesta kului sosiaalisessa mediassa sekä videopeleissä ja huomattavasti vähemmän työ- ja ammattiin liittyvillä sivustoilla.

Vaikka suurin osa aikuisväestöstä käyttää älypuhelintaan sosiaaliseen yhteydenpitoon, uutisten seuraamiseen, television katseluun sekä pankkiasiointiin, on aikuisten videopelaamiseen käyttämä aika huomattavasti lisääntynyt. Se on todettu tapahtuvan työhön ja ammattiin käytetyn katseluajan kustannuksella.

Videopelaaminen on vähentänyt myös opiskelijoiden netissä tarjolla olevaan tiedonsaantiin käytettyä aikaa.

Bezeq-yhtiön kyselyn mukaan suurin osa aikuisväestöstä nk:sti surffailee sosiaalisessa mediassa lähinnä tottumuksesta ja ajankuluksi mutta vastailee välittömästi saapuneisiin viesteihin.

RONY SMOLAR