Rony Smolar – Israel-uutisviikko 26.2.2024

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:15.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Kulunut viikko osoitti Palestiinan valtion perustamisasian tulleen kesken Gazassa käytävää sotaa täysin yllättäen israelilaisten arkeen. Siitä tuli esimakua jo edellisellä viikolla presidentti Joe Bidenin paljastettua puhelinkeskustelussaan pääministeri Benjamin Netanjahulle asian olevan etenemässä yhdessä muutamien Lähi-idän arabimaiden kanssa. Liittolaisen yllättämäksi tulleen Netanjahun välitön reaktio oli kielteinen, koska Israel ei kohtalossaan liittyvissä asioissa suostuisi alistumaan ulkopuoliseen saneluun.

Sen lisäksi Palestiinan valtion syntyminen nähtäisiin sotatilanteessa voittona ja palkkiona palestiinalaiselle terroristijärjestölle Hamasille, joka julmassa hyökkäyksessään viime lokakuussa surmasi 1200 israelilaista, raiskasi naisia ja tyttöjä, poltti ja tuhosi sekä sieppasi mukaansa satoja panttivankeja, vanhuksia ja lapsia ja lopuksi ilakoi tekojaan kameroiden edessä. Israelilaisten silmissä he olivat muuttuneet lähes ihmispedoiksi, jopa hirviöiksi.

Tätä vasten oli täysin käsittämätöntä, että läheinen liittolainen Yhdysvallat oli tässä edelleen kehittyvässä sotatilanteessa valmis lähes pikavauhtia löytämään ratkaisun vuosikymmeniä odottaneeseen palestiinalaiskysymykseen. Tämä on tulkittu loppuvuoden presidentinvaaleihin valmistautuvan mutta kannatuksensa kanssa kamppailevan Bidenin yrityksenä tehdä historiaa. Niin ovat myös monet hänen edeltäjänsä yrittäneet, mutta epäonnistuneet.

Tällä kertaa tuo yritys kilpistyi huonoon ajoitukseen sekä Israelin itsenäisyysajan oikeistolaisimpaan hallitukseen, joka viime kuukausina on joutunut sotajalalle palestiinalaisten kanssa kolmella eri suunnalla; Hamasia vastaan Gazassa, Hizbollahia vastaan pohjoisrajalla sekä koko pituudella Jordanjoen Länsirannan. Siksi oli ilmiselvää, että 120-paikkainen parlamentti Knesset viime viikolla, poikkeuksellisen yksimielisesti äänesti kumoon tuon Palestiinan tunnustamisaloitteen.

Selväksi kuitenkin jäi, että Yhdysvallat jatkaisi tunnustelujaan Israelin nykyhallituksen vastustuksesta huolimatta samalla laskelmoiden, että Netanjahun hallitus saattaisi lähikuukausina kaatua. Maiden hallintojen välit olivat jo ennestään tulehtuneet Israelin suunnitellessa maahyökkäystä Gazan pakolaisten viimeiseksi pakopaikaksi muuttuneeseen eteläiseen rajakaupunkiin, Rafahiin.

Hyökkäyksen voisi estää vain Israelin ja Hamasin välittäjien avulla neuvottelema tulitaukoehdotus, mihin myös vankienvaihto liittyisi. Neuvottelut siirtyivät loppuviikolla Pariisiin, missä muutama viikko sitten oli syntynyt alustava ehdotus, minkä Israel oli valmis hyväksymään mutta Hamas sen kuitenkin torjui ja siksi neuvottelut katkesivat. Viime päivinä kerrottiin Hamasin kuitenkin liikahtaneen sen verran, että neuvottelijat palasivat Pariisiin. Niistä ei aluksi odotettu tuloksia, mutta lauantaina sitten kerrottiin osapuolten päässeen yhteisymmärrykseen vankienvaihdon periaatteista, määristä ja ajoituksesta.

Se herätti varovaista toiveikkuutta israelilaisvankien omaisissa, vaikka viranomaiset kiirehtivät muistuttamaan neuvotteluosapuolena olevan aina arvaamaton terroristijärjestö. Ja mitä tulitaukoon tulee, niin Hamas kiristi ehtojaan, kun se vaati asemansa palauttamista, sodan päättämistä, Israelin joukkojen täydellistä vetäytymistä sekä asukkaiden välitöntä paluuta Gazan pohjoisosaan. Israelin tiedetään kuitenkin torjuvan nämä vaatimukset.

Koska niissä kuitenkin uskotaan olevan tilaa kohti sopimusta, Israel on päättänyt lähettää neuvottelijoita Qatariin jatkamaan sopimuksen viilaamista yhdessä Yhdysvaltojen, Qatarin ja Egyptin edustajien kanssa.

Ehdottamana takarajana sopimukselle pidetään islamilaisen maailman pyhän paastokuukauden Ramadanin alkamista maaliskuun 10. Sopimuksen toivotaan samalla rauhoittavan palestiinalaisten patoutuneita tunteita erityisesti Jerusalemin syttymisherkällä Temppelinvuorella, minne pyhän rukoustilaisuuksiin odotetaan satoja tuhansia ihmisiä.

Ramadanin alkamiseen mennessä mahdollisesti ratkaisematta jäävän Gazan tilanteen on pelätty sytyttävän paloja koko Jordanjoen länsirannan alueella, missä viime aikoina aseelliset Hamasiin kuuluvat joukot ovat ottaneet rajusti yhteen alueella partioivien israelilaisjoukkojen kanssa.

Sieltä leviävän verisen terrorismin on pelätty ulottuvan myös Israelin kaduille, mistä viime viikkoina on jo saatu näyttöä, viimeksi muutama päivä sitten, kun kolme palestiinalaista teki verisen hyökkäyksen konetuliasein aamuruuhkassa tiesululle pysähtyneitä autoilijoita vastaan.

Kuten vastaavissa tilanteissa aiemminkin Israel vastasi ilmoittamalla rakentavansa uusia siirtokuntia Länsirannalle, missä jo nyt asuu puoli miljoonaa israelilaista.

Gazan sota on kuitenkin pysynyt Israelin uutisten kärjessä, vaikka joukkoja on viime aikoina jonkin verran vedetty reserviin. Samalla Israelin televisiossa on näytetty, miten kohtalostaan ja vaikeuksistaan huolestuneet Gazan asukkaat moittivat Hamasia ja samalla pilkkaavat sen maanalaisessa piilossa pysynyttä johtoa. ”Sinä tapatat meidät Sinwar”, toisti vihainen kansanjoukko muutama päivä sitten.

Samalla on pohdiskeltu olisiko Hamasin johtaja Yahya Sinwar ja hänen esikuntansa sittenkin päässeet livahtamaan Egyptin puolelle. Siitä ei kuitenkaan ole näyttöä ja myös Israel on vakuuttunut heidän olevan yhä Gazassa.

Viime viikolla Israelin armeija kertoi kuvin Hamasin omia siviilejä uhraavasta raukkamaisesta taktiikasta, kun eräänä aamuyön tunteina Gazassa edenneet israelilaisjoukot lähestyivät pimeydessä tunneliverkoston yhtä maanpäällistä suuaukkoa, mistä yllättäen tuli esiin pieni palestiinalaistyttö. Etujoukot olivat hämillään ja niille lähti välittömästi käsky pidätellä tulta. Arabiaa taitanut sotilas sai nelivuotiaaksi osoittautuneen tytön luokseen, jolloin ilmeni, että tunnelin syvyyksissä piilotelleet Hamasin taistelijat olivat lähettäneet tytön syötiksi israelilaisille, joiden toivottiin tulenavauksella paljastavan sijaintinsa. Siis, Hamas oli valmis uhraamaan tytön, jonka sotilaat ottivat tytön hoivaansa ja rauhoittelivat häntä, kunnes luovuttivat hänet Punaisen Ristin huostaan.

Koskettavaa oli myös nähdä Israelin televisiossa viime viikolla näytettyä videota Gazaan siepatusta israelilaisesta äidistä ja hänen kahdesta pikku lapsestaan Hamasin miesten käsissä. Hamasin turvakameran sieppauspäivänä tallentamissa kuvissa näkyy hämillään olevan äidin kantavan sylissään huopaan käärityt lapsensa, jotka epäselvissä kuvissa selvästi erottuvat punaisista hiuksistaan. Lapsista nuorempi täytti vankeudessa juuri vuoden, mikä osoittaa Hamasin sydämettömyydestä. Perheen siepatun isän, kuten 134:n muun kohtalosta ei ole tietoa.

Gazan rintamalta tiedetään myös kertoa huomenna järjestettävistä Israelin paikallisvaaleista, joissa myös rintaman sotilaille on suotu mahdollisuus äänestää etukäteen. Siksi eri puolilla Gazaa oleville joukoille on kuluneella viikolla perustettu kaksitoista äänestysasemaa, joilla valvottu äänestäminen voi sotatilanteesta huolimatta tapahtua.

Vaalien piti olla viime lokakuun viimeisenä, mutta kuun alussa tapahtunut Hamasin terrorihyökkäys ja siihen johtanut sota Gazassa lykkäsi vaalit.

Vaikka ne paikallisvaaleina eivät valtakunnan tasolla saa yhtä paljon näkyvyyttä kuin parlamenttivaalit, voi niiden tuloksista hyvinkin lukea mitä mieltä äänestäjät ovat hallitusvastuussa olevista puolueista. Erityisesti sotaan johtaneista tapahtumista arvostelun kohteeksi joutuneen Netanjahun oma suosio mittautetaan hänen johtamansa Likud-puolueen vaalituloksena.

Israelilaisjoukot ovat edelleet saattaneet päivänvaloon tunneliverkostosta löytyneitä Hamasin asiapapereita, joista mm on käynyt ilmi, että YK:n avustusjärjestön UNWRA:n arviolta 12.000 paikallisesta työntekijästä 440 oli Hamasin sotilaallisen siiven aktiivijäsentä, 2000 oli rekisteröity Hamasin toimijoiksi, minkä lisäksi 7000:lla oli Hamasin joukoissa lähiomaisia. Ts. noin 9500:lla UNWRA:n työntekijällä 12.000:sta oli kytköksiä terroristijärjestö Hamasiin.

UNRWA on syystä Israelin hampaissa, kun tunneliverkosta löytyi lisää raskauttavaa aineistoa, kuten Hamasin hyökkäyspäivänä lokakuun 7. kuvaama video, jossa avustusjärjestön aseistetuksi työntekijäksi tunnistettu yhdessä Hamasin hyökkääjän kanssa nostavat Israelin puolella ammutun israelilaissotilaan kadulta valkoisen ajoneuvon tavaratilaan ja ajavat pois. Kuvassa erottuu ajoneuvon YK:n rekisterikilpi.

Useat maat, Suomi mukaan lukien, keskeytti avustuksensa UNWRA:lle, kun Israel runsas kuukausi sitten oli paljastanut järjestön työntekijöiden kytkökset tuohon lokakuiseen terrorihyökkäykseen. Avustusjärjestön johtaja Philippe Lazzarini, joka on torjunut järjestönsä yhteydet Hamasiin, sanoo UNWRA:n olevan rahoituksen puutteessa nyt murtumispisteessä. Vuodesta 1950 lähtien toimineen järjestön tilalle on kuitenkin suunnitteilla uusi korvaava kansainvälinen vaihtoehto.

Viikon lopulla pääministeri Netanjahu esitteli näkemyksiään sodan jälkeisestä Gazasta. Hänen mukaansa lyhyen aikavälin suunnitelmissa on Iranin liittolaisten Hamasin sekä sen paikallisen liittolaisen islamilaisen jihad-järjestön sotilaallinen tuhoaminen. Siihen liittyisi Gazan rajojen tiukka valvonta sekä asesalakuljetuksen estäminen Egyptistä.

Haastavampi on yli kahden miljoonan asukkaan Gazan hallinnon uudelleenrakentaminen. Alue tulisi kansainvälisessä valvonnassa kuitenkin olla demilitarisoitu eli aseeton eikä sillä saisi olla kytköksiä terrorismiin. Netanjahun mukaan hallinnosta vastaisi Israelin silmälläpidon alaisina aluksi Hamasista riippumattomat kyvykkäät paikallisasukkaat, jotka muodostaisivat piirihallintoja. Ainakin alkuvaiheessa Israel torjuu Länsirannalla hallintoa pitävän palestiinalaisten pääsuuntauksen asettumisen Gazaan. Se nähdään vastauksena sille, ettei Israelin rauhankumppaniksi aiottu Mahmud Abbasin johtama palestiinalaishallinto ole suostunut tuomitsemaan Hamasin lokakuista hyökkäystä Israeliin.

Israelin omat strategiset suunnitelmat Gazassa ovat vielä julkistamatta mutta viime aikoina on uutisoitu Israelin rakentavan itä-länsisuunnassa Gazaa halkovaa tietä palvelemaan siellä olevia joukkojaan. Vaikka se on nimetty huoltoreitiksi, viittaa se siellä Israelin pitempiaikaiseen läsnäoloon.

Israelissa viranomaiset valmistelevat paraikaa asukkaiden vaiheittaista paluuta viiden kuukauden jälkeen Gazan rajan tuntumassa oleviin kyliin ja kibbutseihin. Vaikka tilanne Gazassa on vähitellen rauhoittumassa, eivät pelkästään turvallisuusseikat ole ongelmana paluulle, vaan myös kovia kokeneiden asukkaiden herkät tunteet. Nimittäin monilla on yhä Hamasin sieppaamia omaisia Gazassa, minkä lisäksi tuhotut rakennukset ja kodit muistoineen joudutaan rakentamaan uudestaan.

On selvää, että traumaattiset kokemukset seuraavat nykyisiä asukkaita, kuten heitä seuraavia sukupolvia, sillä niin poikkeuksellisen julma tuo hyökkäys oli. Siitä tulee jatkossa muistuttamaan kansalliseksi surupäiväksi julistettu lokakuun 7.

Tilastojen mukaan Israelin talous sakkaa sodan seurauksena nyt niin pahasti, ettei muuhun kuin omaan sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen ole varaa. Suolaa haavoihin tuli viikolla, kun kahden viikon sisällä toinen amerikkalainen luottoluokituslaitos Fitch alensi Israelin luottokelpoisuutta sodan takia.

Sen lisäksi Israelin talousluvut näyttävät sodan seurauksena huonoilta, sillä itse sota on jo maksanut lähes viisi miljardia euroa, varotulot kutistuneet yhdeksän prosenttia ja valtion budjetti jäänyt bruttokansantuotteeseen nähden viime vuoden osalta 4.2% alijäämäiseksi.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR