Rony Smolar – Israel-uutisviikko 27.12.2021

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Israelin uutisia ovat viime päivinä hallinneet omikronin nopeasti leviävää koronamuutosta sekä Iranin ydinaseuhkaa enemmän maata usean päivän ajan riepotellut voimakas ja viileä syysmyrsky sekä tulvia aiheuttaneet sateet. Vettä on Välimereltä 100 km tuntivauhdilla puhaltaneiden myrskytuulten mukana satanut maan pohjoisosista aina Negevin autiomaahan saakka aiheuttaen erityisesti kaupungeissa tulvivia liikenneväyliä ja kaupunkien ulkopuolella maanvyöryjä. Sen lisäksi Carmeliksi nimetty myrsky on kaatanut puita ihmisten, rakennusten ja ajoneuvojen päälle, mikä on aiheuttanut loukkaantumisia sekä melkoisia aineellisia vahinkoja.

Myrsky on eri puolilla maata katkonut myös sähköjä mutta siitä huolimatta israelilaisia on ilahduttanut pohjoisen Hermonin vuoren peittyminen vitivalkoisella lumella. Lumen syvyydeksi kerrottiin muutama päivä sitten 30 senttiä, minkä tuloksena vuoren rinteillä oleva hiihtokeskus avattiin laskettelijoille. Se on vetänyt israelilaisia puoleensa erityisesti tänä talvena, kun viranomaiset ovat tautitilanteen seurauksena keskeyttäneet kaiken ulkomaille tapahtuvan matkustamisen. Lumipeitteinen Hermon edustaakin nyt sitä Eurooppaa, mitä matkustushaluiset israelilaiset tähän aikaa vuodesta etsivät.

Israelilaisten matkakohteeksi on viime viikkoina muuttunut Pohjois-Israelissa sijaitseva, joulukoristelu pääasiassa arabikristittyjen asuttama Nasaretin kaupunki. Koristeet, värikkäät jouluvalot sekä kaduilla soiva iloinen joulumusiikki yhdessä joulukuusten kanssa tuovat keskieurooppalaista tunnelmaa. Kaupungin kirkoissa järjestettiin joulun hengessä myös kolmipäiväinen klassisen musiikin festivaali, missä arabi- ja juutalaiset muusikot esiintyivät yhdessä.

Tänä vuonna näyttääkin siltä, että monet israelilaiset ovat koronarajoituksista sekä muista paineista hakeneet vaihtelua juuri Nasaretista. Matkailijat ovat kuvanneet tunnelmaa kaupungissa lähes satumaiseksi.

Muualla Israelissa koronatilanteen vaikutukset ovat tuntuvia ja mm maahan tulevat lennot ovat matkustajien puutteesta supistuneet vain muutamaan vuoroon päivässä. Tästä ovat valittaneet muualta maahan muuttoa halunneet, jotka nyt ovat törmänneet koronarajoituksiin. Mutta pitkästä tautitilanteesta huolimatta Israeliin lasketaan nyt päättymässä olevana vuonna muuttaneen noin 27.000 uutta asukasta, mikä on 5.000 edellisvuotta enemmän. Maahanmuutto on lisääntynyt erityisen Pohjois-Amerikasta ja Ranskasta, ja poikkeuksellisen paljon muuttoa on ollut myös Venäjältä sekä Ukrainasta.

Israelin maahanmuuttoministeri Pnina Tamano-Shata on itsekin maahanmuuttaja Etiopiasta ja ensimmäinen etiopialaistaustainen hallituksen ministeri, mitä pidetään Israelin monikulttuurisen yhteiskunnan saavutuksena.

Mutta näin loppuvuonna julkaistut tilastot paljastavat yhteiskunnasta myös nurjan puolen. Nimittäin erään voittoa tavoittelemattoman avustusjärjestön uusimman tiedon mukaan pitkä korona-aika on jättänyt jälkensä Israelin yhteiskuntaan, sillä kotitalouksista yli neljännestä uhkaa putoaminen köyhyysrajan alapuolelle. Heidän joukossaan on miljoona lasta.

Järjestön mukaan yli 600.000 israelilaisperhettä kärsii tilapäistä ruoanpuutetta, mikä on yli 100.000 enemmän kuin kaksi vuotta sitten julkaistussa edellisessä tilastossa. Nyt julkaistu tilasto sai poliitikot toimimaan, mikä johti parlamentin sosiaalivaliokunnan pikaiseen kokoontumiseen. Varoja löytyi ainakin tilapäiseen apuun mutta jatkossa sosiaalitoimeen luvattiin pysyvämpää apua.

Joulumyrskyn sekä joulutunnelman varjoon on jäänyt omikronin kiihtynyt leviäminen, minkä johdosta terveysviranomaiset aloittavat ensi viikolla neljännen rokotteen antamisen riskiryhmään kuuluville sekä yli 60-vuotiaille. Israel tulee näin olemaan ensimmäinen maa maapallolla, joka aikoo lisätä rokotetarjontaansa neljännen annoksen. Siihen on päädytty, kun kolme rokotusta on uutta koronamuutosta vastaan todettu riittämättömäksi. Pääministeri Naftali Bennettin mukaan päätöksellä Israel haluaa hidastaa omikronmuunnoksen leviämistä.

Israelia kiinnostaa myös uusi Yhdysvalloissa hyväksytty suun kautta otettava koronalääke, jota nyt on tilattu rokotevalmistajalta Pfizerilta. Se tosin ei korvaa rokotetta mutta hätäkäytössä keventää sairaalahoidon paineita. Mutta varmuuden vuoksi osa kouluista on muutamaksi viikoksi nyt määrätty etäopetukseen sekä kokoontumisia rajoitettu.

Presidentti Joe Bidenin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Jake Sullivan laskeutui myrskyn keskellä viikko sitten Israeliin, missä hänen tarkoituksenaan oli välittää Israelin poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle Iranin ydinasevalvonnasta käytävien neuvottelujen sujumista. Sen lisäksi tarkoituksena oli muodostaa liittolaismaille yhteinen strategia siltä varalta, että neuvottelut kariutuisivat. Amerikkalaishallinnon mielestä Sullivan selsityksen toivotaan rauhoittavan neuvottelutulokseen epäilevästi suhtautuvan Israelin.

Maiden rakkauteen on kuitenkin tullut ryppyjä Yhdysvaltojen pyrkiessä Israelin näkemyksen mukaisesti liiankin innokkaasti neuvotteluratkaisuun jättämällä uuteen sopimukseen Iranille huolestuttavan paljon liikkumavaraa.

Israelissa Jake Sullivan myönsi Iranin neuvotteluilla olevan laaja vaikutus koko Lähi-idän alueelle ja siksi Yhdysvaltojen etujen mukaista on vaalia liittolaistensa turvallisuutta. Tosin mikään muu alueen valtio kuin Israel kokee Iranin hallussa olevan atomiaseen suoranaisena uhkana olemassaololleen.

Sullivan kuvasi Itävallassa käytäviä neuvotteluja vaikeiksi ja arvioi niiden onnistumisen takarajan olevan kahden viikon päässä. Enempää aikaa eivät neuvottelujen hidasta etenemistä arvostelevat kansainväliset neuvottelijat aio Iranille antaa, sillä tiedustelutietojen mukaan maan on todettu käyttävän jokaista neuvottelupäivää kiihdyttääkseen toimiaan kohti atomiasetta.

Myös Yhdysvaltojen neuvotteluryhmää Itävallassa johtava Rob Malley arvioi diplomatialle annetun takarajan kahden viikon päästä umpeutuvan ja että edessä voisi pahimmillaan olla vakava kriisi. Ulkoministeri Antony Blinken totesi vuorostaan, ettei neuvotteluille tulisi ilmoittaa takarajaa, mitä Israelissa tulkitaan myönnytyksenä viivyttelyyn pyrkivälle Iranille.

Ulkoministeri Jair Lapid puki vaikutusvaltaiselle amerikkalaislehdelle The New York Timesille sanoiksi Israelin asenteen neuvotteluja kohtaan, kun hän totesi Israelin mielestä huonoon sopimukseen päätymisen Iranin kanssa olevan kohtalokkaampi vaihtoehto kuin kokonaan sopimukseton tila.

Neuvottelujen jatkuessa pääministeri Bennettin tiedetään useamman viikon ajan yrittäneen päästä puhelimitse vuoropuheluun presidentti Bidenin kanssa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tätä on pidetty hyvin poikkeuksellisena, sillä Israelin pääministerillä on tärkeissä asiayhteyksissä yleensä ollut lähes suora yhteys Valkoiseen talon isäntään. Tällaisena tärkeänä asiana katsotaan nyt olevan juuri Iranista käytävät neuvottelut.

Israelin lehdistössä amerikkalaispresidentin torjuvan asenteen uskotaan johtuvan Bennettin ja ulkoministeri Blinkenin vastikään käymästä keskustelusta liittyen Israel asutuspolitiikkaan Jordanjoen länsirannalla. Siinä Bennettin ja Blinkenin näkemyserot erosivat, sillä Israelin hallitukset ovat vuosikymmenien aikana pitäneet tiukasti kiinni oikeudesta rakentaa alueen alati kasvavalle israelilaiselle väestölle lisää asuntoja, kun taas Biden vaatii rakennustoiminnan pysäyttämistä.

Bidenin tultua vuosi sitten presidentiksi hän nosti juuri Israelin siirtokuntapolitiikan yhdeksi keskeiseksi aiheeksi suhteessaan Israeliin. Vastaavasti hän päätti palauttaa pitkään katkenneena olleen vuoropuhelun palestiinalaishallinnon kanssa, mikä viime aikoina on näkynyt mm Bidenin Israeliin nimittämän uuden suurlähettilään tiiviillä yhteyksillä palestiinalaishallintoon. Yhdysvallat on Bidenin kaudella lisäksi lisännyt myös talousapua palestiinalaisille.

Tässä uudessa suhteessa ei yllättänyt se, että Israelissa vierailulla ollut Bidenin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja ja hänen ryhmänsä päättivät Israelin-matkansa yhteydessä vierailla myös palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin luona Ramallahissa. Vieraiden kerrotaan vakuuttaneen Yhdysvaltojen kannattavan Palestiina-kysymyksessä kahden valtion ratkaisua Israelin kanssa. Palestiinalaiset kiirehtivätkin kuvaamaan keskusteluja rakentaviksi sekä rohkaiseviksi.

Israelissa uskotaan presidentti Bidenin kuitenkin lähiaikoina vastaavan Bennettin puheluun, kunhan hän ensin on kuullut neuvonantajansa Jake Sullivanin käymistä keskusteluista Israelissa.

Presidentti Isaac Herzog näyttää edeltäjiään enemmän ottavan osaa Israelin ulkosuhteiden hoitoon, mikä on näkynyt hänen viimeaikaisesta yhteydenpidostaan eri ulkovaltojen johtajien kanssa. Syksyn aikana hän on ehtinyt keskustella puhelimitse useiden suurvaltojen johtajien kanssa ja nyt joulupyhien ja vuoden vaihtumisen aikoihin hän on muistanut heitä tervehdyksin.

Entisenä ulkoministerinä sekä Israelin edustajana ulkomailla presidentti Herzogille ehti syntyä läheisiä yhteyksiä sekä diplomaattista silmää yhteydenpidon merkityksestä. Siten hän muutama päivä sitten soitti paavi Franciscukselle välittäen hänelle Israelin kansan joulutervehdyksen sekä toivotukset uudelle vuodelle. Presidentti Herzog vakuutti samalla Israelin sitoutuneen Pyhän maan kristittyjen sekä kirkkojen turvaamiseen. Paavi vastasi rukoilemalla Lähi-idän rauhan ja kansojen rinnakkaiselon puolesta.

Presidentti Herzog soitti myös Venäjän presidentille Vladimir Putinille toivottaen hänelle venäläisittäin Novi god eli hyvää uutta vuotta. Samalla Herzog kutsui Putinin juutalaisia sotilaita eri maissa esittelevän museon avajaisiin ensi vuonna. Joulua juhlitaan Venäjällä vasta tammikuun seitsemäntenä.

Ja lopuksi: Merkittävät arkeologiset löydöt Israelin Välimeren matalista rantavesistä näyttävät tulleen lähes arkipäiväisiksi. Nimittäin viimeisimmät löydöt liittyvät historiallisen rannikkokaupungin Caesarean ulkopuolelta löytyneeseen kahteen eri aikakausina uponneeseen alukseen. Meriarkeologien mukaan vanhempi alus on roomalaisvallan ajoilta noin 1700 vuotta sitten ja toinen mamelukkien eli muslimikaudelta kuusi vuosisataa sitten.

Alukset ovat todennäköisesti olleet ankkurissa kaupungin sataman ulkopuolella, kun aavalta Välimereltä puhaltaneet myrskytuulet olivat ne eri aikoina upottaneet. Rantavedestä neljän metrin syvyydestä on puisten hylynkappaleiden, pronssisten naulojen sekä ankkurien lisäksi löytynyt myös satoja hyväkuntoisia hopeakolikoita sekä Rooman valtakuntaan viittaava pronssinen kotka. Harvinaisimpana löytönä pidetään kultaista rannerengasta, mihin on kaiverrettu Kristukseen viittaava Hyvän Paimenen hahmo.

Caesarea oli kristinuskon varhaisimpia keskuksia Pyhässä maassa, kun yhteisön jäsenet vielä olivat juutalaisia.

Hyvät lukijat. Näin vuoden vaihtuessa haluan kertoa Israelin uutisviikko-ohjelman jäävän kevätkaudella tauolle. Toivon voivani palata myöhemmin tähän ohjelmaan, sillä Israelista eikä Lähi-idästä uutiset lopu.

Samalla haluan toivottaa teille hyvää alkavaa uutta vuotta. Pysykäämme terveinä.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR