Rony Smolar – Israel-uutisviikko 3.8.2020

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Israelissa on kuluneella viikolla kärvistelty niin paahtavassa kesähelteessä kuin pandemian ja epävakaaksi muuttuneen poliittisen tilanteen kourissa. Lisäksi maa näyttää kulkevan kohti epävarmoja aikoja, mistä monet muutoksen merkit jo kielivät.

Suurimmat muutokset näkyvät eri puolille maata levinneenä kurittomuutena sekä järjestyshäiriöinä, missä mieltä osoittaen avoimesti moititaan pääministeri Benjamin Netanjahua maan epäonnistuneesta virustorjunnasta sekä demokratian vaarantamisesta. Myös virkavalta tuomitaan kohtuuttoman kovista otteista mielenosoittajia kohtaan.

Toissa viikolla yltyneet mielenilmaisut ovat yleisen tyytymättömyyden seurauksena vain kiihtyneet ja uutiskuvissa on näkynyt rajuja yhteenottoja mm. Netanjahua kannattavien ja häntä vastustavien välillä.

Tilanne ryöstäytyi väkivallaksi, kun Netanjahun läheinen liittolainen, sisäisen turvallisuuden ministeri, oli kehottanut poliisivoimia käyttämään kovempia otteita Netanjahun virka-asunnon ulkopuolella jatkuvien äänekkäiden mielenosoitusten lopettamiseksi.

Tämän vain pahensi tilannetta, minkä seurauksena yhä nuoremmat liittyivät Netanjahua vastustaviin joukkoihin. Tämä sai maan presidentin Reuven Rivlinin huolestumaan ja siksi hänen oli lyhyen ajan sisällä toistamiseen astuttava julkisuuteen muistuttamaan demokratian pelisäännöistä, ts. mielenosoittajien oikeudesta voida ilmaista mielipiteensä ilman poliisiväkivaltaa.

Samalla hän varoitti poliittisen ilmapiirin myrkyttyneisyydestä sekä äänenpainoissa tapahtuneista huolestuttavista muutoksista, mitkä presidentin mukaan tuovat mieliin pääministeri Jizhak Rabinin murhaan johtaneen ajan neljännes vuosisata sitten Tel Avivissa.

Presidentti jopa pelkäsi pääministerin tai mielenosoittajan murhan roikkuvan jo ilmassa. Netanjahu ja hänen perheensä ovat viime aikoina saaneet useita tappouhkauksia, joita poliisi ja tiedustelupalvelu paraikaa tutkivat.

Netanjahun ympärillä onkin nyt suurempi joukko turvamiehiä, minkä lisäksi hänen julkisia esiintymisiään on vähennetty sekä rajoitettu.

Mutta ei pelkästään Netanjahuun kohdistuva tyytymättömyys, jopa kapinahenki, ole viime aikoina hämmentänyt tilannetta Israelissa, vaan myös hallitustilanteessa vallitseva epäsopu, minkä pelätään johtavan uusiin vaaleihin. Lisäksi Israelin pohjoisrajalla edelleen jatkuva sotilaallinen jännitys tuntuu painostavan tunnelmaa maassa. Kuluneella viikolla ja myös viime yönä käytiinkin rajalla tulitaistelua.

Kaikkiin israelilaisiin vaikuttava hallitustilanne on lähiaikoina koetuksella, kun koronakriisin aikana koottu yhtenäishallitus joutuu päättämään nyt erimielisyyttä aiheuttavasta ja myöhässä olevasta maan kuluvan vuoden valtion tulo- ja menoarviosta.

Hallitussopimuksen mukaisesti budjetin tuli näin poikkeustilanteessa olla kaksivuotinen mutta yhdessä valtionvarainministerinä toimivan puoluetoverinsa kanssa Netanjahu päättikin, että budjetti tehdään vain vuodeksi.

Tämä ei kelpaa hallitussopimuksesta tiukasti kiinni pitävälle keskustavasemmistolaiselle Sinivalkoiselle hallituskumppanille, mikä nyt voi johtaa hallituksen kaatumiseen ja mahdollisesti uusiin vaaleihin.

Kumpikaan leiri ei ole hallituksessa vielä liikahtanut, mutta paineet Sinivalkoista kohtaan ovat kovat, sillä vaalit tietäisivät kannatustaan menettäneen puolueen todennäköistä katoamista puoluekartalta.

Toisaalta puoluejohtaja ja korvaava pääministeri Benny Gantz on hallituksen alkumetreistä lähtien ollut taivuteltavissa, minkä lisäksi hänen omassa leirissään vastustetaan uusia vaaleja. Lähipäivät sitten näyttävät onko Gantz taivuteltavissa, sillä muuten hajonnut hallitus jatkaa toimitusministeristönä yksin Netanjahun johdolla.

Kiristyvään poliittiseen peliin on vedetty mukaan nyt myös maan vapaa media, joka eilisen hallituksen istunnon aikana sai Netanjahulta kuulla kunniansa. Nimittäin, hän syytti mediaa mielenosoitusten lietsomisesta, puolueellisuudesta sekä vihamielisyydestä itseään ja hänen perhettään kohtaan, todeten maan lehdistön olevan yksipuolisempi kuin lehdistön Pohjois-Koreassa.

Tuo poikkeuksellisen raju hyökkäys lehdistönvapautta vastaan tuskin jää vaille vastausta, sillä niin pahalta se kuulosti demokratiaa noudattavan valtion istuvalta pääministeriltä.

Toisaalta se heijastaa sitä ahdinkoa, mihin Netanjahu nyt on joutunut. Mm. lauantai-iltana kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilla Israelia osoittivat mieltään häntä vastaan.

Mutta viruksen ja suurtyöttömyyden kanssa kamppailevan Israelin sisäinen tilanne on niin selvästi hermostunut ja dramatisoitunut, että televisiokameroiden eteen on tullut itkeviä ihmisiä, jotka työttöminä eivät kykene elättämään perheitään.

Ja monet taloudelliseen ahdinkoon joutuneet yksityisyrittäjät ovat välillä jopa polvillaan anoneet viranomaisilta lupaa saada rajoituksista huolimatta pitää kauppaliikkeensä auki.

He ovat erityisen katkeria siitä, että viranomaispäätösten taakse epäillään ilmaantuneen puoluepoliittista taktikointia, kun ruokakauppoja ja ravintoloita on uskontopuolueiden miellyttämiseksi haluttu sapattina pitää suljettuina.

Tämä on ollut käytäntö pääasiassa Jerusalemissa, mutta virustilanteessa sitä näytetään nyt laajennettaneen myös muualle.

Tämä on yrittäjien keskuudessa sytyttänyt kapinahengen ja siksi kaupat pysyivät viranomaisten kielloista huolimatta viikonvaihteessa auki.

Mitä tästä seuraa ja miten tämä tottelemattomuus ja kapinahenki leviävät, huolestuttavat suuresti päättäjiä. Ainakin kadun ääni on se, että syytösten kohteena olevasta Netanjahusta halutaan eroon, sillä erityisesti nuorelle sukupolvelle hän 11 vuotta tehtävässään olleena näyttäytyy valtaansa takertuneena korruptoituneena poliitikkona.

Netanjahun kohtalona on myös se, että erityisesti nuoremmat samastavat hänet kyseenalaiseen suosioon joutuneeseen ystäväänsä, presidentti Donald Trumpiin.

Ehkä juuri siksi ulkomailla asuvat israelilaiset olivat nyt viikonvaihteessa halunneet tuoda Netanjahun vastaiset mielipiteensä kansainväliseen tietoisuuteen järjestämällä mielenilmaisuja mm. Lontoossa, New Yorkissa sekä San Franciscossa.

Ja Israelissa moni mielenosoittaja on julistanut jatkavansa mielipiteensä julkituomista, kunnes Netanjahu on suostunut luopumaan asemastaan. ”Jo riittää, jo riittää”, on kuulunut väkijoukoista.

Mutta nurkkaan ahdettuna Netanjahua on kuvattu arvaamattomaksi, mikä voisi näyttäytyä vaikka sotilaallisena eskalaationa, minkä hallitsemisessa ainoastaan hänellä nähdään olevan osaamista ja kokemusta.

Mutta israelilaisten huolet eivät lopu tähän, vaan virustartuntojen korkeat määrät aiheuttavat edelleen huolta siitä huolimatta, että uusi vastuujohtaja on poliitikoilta sekä vaihtuvilta terveysviranomaisilta ottanut tilanteen hallintaansa. Siksi mm. tartuntalähteitä on huipputekniikkaa hyväksikäyttäen ryhdytty voimaperäisesti jäljittämään.

Tartuntojen määrät ovat nyt lievässä laskussa, mikä näkyy alle yhteen laskeneesta tartuttavuusluvusta. Mutta samanaikaisesti kuolleiden määrä on viime päivinä ylittänyt 500:n.

Tehtävänsä vauhdilla aloittanut uusi virusjohtaja on myös paljastanut, etteivät viranomaiset olleet koronan alkuaikoina lainkaan ajan tasalla. Myöskään sairaaloita ei oltu valmistettu vastaanottamaan ja hoitamaan suuria määriä sairastuneita.

Tällä hetkellä viranomaisia huolestuttaa erityisesti suurten keskussairaaloiden täyttynyt kapasiteetti ja siksi pelon sekaisesti odotetaan tulevaa syksyä, jolloin pandemian pelätään lähtevän maailmanlaajuisesti uudelle kierrokselle.

Kaiken tämän edellä kerrotun lisäksi Israelissa hiljennyttiin viime viikolla viettämään kahta erillistä juhlapyhää; juutalaiset av-kuukauden 9:n päivän paasto- ja surupäivää ja muslimit vuosittaista pyhiinvaellusta edeltävää kolmipäiväistä Id el-Adhan uhripyhää.

Muistellessaan kahden Jerusalemissa seisoneen pyhän temppelin hävityksiä sekä muita historiansa kuluessa tapahtuneita suuria onnettomuuksia juutalainen maailma hiljentyi viime torstaina vuorokaudeksi paastoamaan sekä alakuloiseen sävyyn lukemaan Valitusvirsiä synagogissa sekä pyhällä Itkumuurilla.

Poikkeuksellisen ilmapiirin vallitessa mielenosoittajat päättivät lukea Valitusvirsiä nyt myös Netanjahun asunnon ulkopuolella.

Mutta tuona pyhäpäivänä pienen joukon juutalaisia sallittiin tarkassa valvonnassa nousta nykyisin muslimihallinnossa olevalle tulenaralle Temppelinvuorelle. Välikohtausten välttämiseksi juutalaisten ei kuitenkaan sallittu siellä rukoilla eikä ilmaista poliittisia näkemyksiään.

Alue on poliittisesti hyvin arka, sillä Israelissa löytyy näkemyksiä, joiden mukaan Temppelinvuori tulisi palauttaa juutalaisille sekä rakentaa paikalle kolmas temppeli.

Myös tuona samana päivänä muslimeilla alkoi al-Adha-pyhä, jolloin perinteen mukaisesti teurastetaan lammas tai vuohi. Kotiteurastus on nykyoloissa kuitenkin todettu lähes mahdottomaksi, minkä lisäksi tänä vuonna koronaviruksen aiheuttamat monet ongelmat ovat rajoittaneet pääasiassa lähipiirissä vietettävää pyhää.

Oli oma sisäpoliittinen tilanne miten haastava tahansa, niin Israel perinteisesti seuraa tarkoin ympäristössään tapahtuvia muutoksia.

Niistä merkittävin löytyi nyt Persianlahdella sijaitsevasta öljystä ja maakaasusta vaurastuneesta Arabiemiiraateista, missä viime viikolla vihittiin käyttöön ydinvoimala.

Siviilikäyttöön tarkoitettu voimala on neljästä maahan rakennettavasta ensimmäinen arabimaailmassa. Ydinvoimaloiden tarkoituksena on irrottaa maa, ja myös alueen muita maita öljyriippuvuudesta.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvonnassa rakennettua voimalaa on kuvattu historiallisena, puhtaan energian sekä kestävän kehityksen saavutuksena.

Sen odotetaan tuottavan neljänneksen Emiiraattien sähköntarpeesta.

Voimalaprojekti on etelä-korealaisen sähkövoimayhtiön toteuttama ja arvoltaan noin 15 miljardia euroa.

Kolmen seuraavan voimalan lasketaan valmistuvan Emiraatteihin lähivuosina.

Iranin ydinpolitiikasta saatujen kokemusten seurauksena Israel suhtautuu varoen ydinenergian käyttöönottoon Lähi-idässä. Vaikka nyt käyttöön vihitty arabimaiden ensimmäinen ydinvoimala on tarkoitettu vain rauhanomaiseen käyttöön, niin alueen turvallisuustilanteen sekä viholliskuvien muuttuessa houkutus laitoksen muuttamiseksi sotilaskäyttöön olisi suuri.

Emiiraattien ja Israelin viime vuosina lämmenneistä suhteista huolimatta alueen uusin ydinvoimala säilyy Israelin läheisessä tarkkailussa.

Ja lopuksi: Ne teistä, hyvät kuuntelijat, jotka olette käyneet Israelissa, olette todennäköisesti havainneet maan keskiosia koettelevan liikennesumpun. Se johtuu autokannan lisääntymisestä, hyvästä tiestöstä sekä Tel Avivin alueelle keskittyneistä sadoista tuhansista työpaikoista.

Siksi Israelin tuoreen hallituksen uusi liikenneministeri on pannut vauhtia alueen alati ruuhkautuvan henkilöliikenteen pulmien ratkaisemiseksi.

Hän on nyt näyttänyt vihreätä valoa liikennesuunnitelmalle, mikä toteutuessaan siirtäisi Tel Aviviin suuntautuvan henkilöliikenteen osittain merelle.

Nimittäin, suunnitemassa ihmisiä kuljetettaisiin sukkulointiperiaatteella lautoilla noin puolen tunnin päässä sijaitsevista rannikkokaupungeista, kuten Ashdodista, Netanyasta ja Haderasta Tel Aviviin.

Tällainen merellinen sukkulaliikenne on käytössä mm. New Yorkissa, Istanbulissa ja Bankokissa.

Suunnitelma on ministerin mukaan helposti toteutettavissa ja kustannustehokas. Ongelmaksi tulee kuitenkin se, että Israel on ehtinyt melkoisesti panostaa henkilöliikenteeseen maalla.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR