Teksasin synagogan antisemitistinen panttivankidraama

Malik Faisal Akram, Britannian kansalainen, joka saapui Yhdysvaltoihin viisi viikkoa sitten, saapui lauantaina Beth Israel synagogan sapattitilaisuuteen Colleyvillessä, Texasissa. Poliisin mukaan Akram otti rabbin ja kolme muuta panttivangiksi lähes 11 tunniksi, ennen kuin panttivangit pääsivät pakenemaan. Rabbi sanoo heittäneensä tuolin vangitsijaa kohti, mikä antoi kahdelle muulle panttivangille aikaa paeta 10 tuntia kestäneen pattitilanteen jälkeen.

Israel ja Lähi-Itä

Akramin ääni oli kuultu puhuvan jumalanpalveluksen suorassa lähetyksessä. ”Hän puhui Israelista, Palestiinasta, islamista ja siitä, että hänellä oli ase”, synagogan jäsen Stacey Silverman sanoi. ”Hän vihjasi, että hänellä oli pommi repussaan. Se oli kauhistuttavaa.”

Lopussa kamerat kuvasivat yhtäkkiä panttivankien hätääntyneen juoksun kohti vapautta, ja panttivangit onnistuivat pakenemaan vahingoittumattomina.

Akram, jota panttivankien pelastusryhmä oli ampunut päähän, löydettiin kuolleena synagogasta.

Akram vaati tuomitun terroristin Aafia Siddiquin, joka tunnetaan nimellä ”Lady al-Qaida”, vapauttamista. Pakistanilainen neurotieteilijä Siddiqui tuomittiin suunnitelmasta tappaa amerikkalaisia sotilaita Afganistanissa. Hän kärsii 86 vuoden tuomiota Fort Worthin vankilassa, joka ei ole kaukana synagogasta.

Simon Wiesenthal Center julkaisi lausunnon, jossa sanottiin:”Ei ole sattumaa, että iskun kohteeksi valittiin synagoga.”

Englannin Manchesterin terrorisminvastaiset poliisit ovat pidättäneet Malik Faisal Akramin teini-ikäiset pojat liittyen viikonloppuna Texasin Colleyvillessä sijaitsevassa synagogassa tapahtuneeseen panttivankidraamaan.

Britannian poliisi sanoo vain, että teini-ikäiset ovat ”pidätettyinä kuulusteluja varten”. Akramin kerrotaan olleen yhteydessä poikiinsa pattitilanteen aikana.

Lähde: British Sons of Islam-Spouting Texas Synagogue Hostage-Taker Being Questioned: ’It Was Horrifying’ (CBN News 17.1.2021)