Kerran mytty Etiopian kadulla nyt koulutettu ja valmis kutsumukseensa

Kerran mytty kadulla – Patmos näki ja löysi lapsen – nyt hän on koulutettu ja valmis kutsumukseensa.

Eyob_kasteella

Eyobin lapsuus oli ankea. Isällä oli kaksi vaimoa ja Eyobilla yhdeksän veljeä ja kolmetoista sisarta. Leipää ei riittänyt kaikille, ja vanhin sai lähteä. Isä heitti Eyobin ulos kodista selviytymään yksin.

Poika päätyi kerjäläiseksi ja löysi tiensä kaupungin kaduille, pahaan elämään, nälkään ja huumeriippuvaisuuksiin. Jengissä isommat pojat määräsivät.

Kaksi vuotta Eyob eli katuojissa ja näytti siltä, ettei paremmasta elämästä voi edes haaveilla.

Varhaisena aamuna patmostyöntekijä Getachew Tikke kulki Hawassan kaupungin katua ja katseli säälien likaista myttyä. Huovan sisällä oli pieni, pikaista apua ja huolenpitoa tarvitseva poika.

Eyob pääsi Patmoksen kummiohjelman ylläpitämään katulapsikotiin ja oli yksi kuudesta ensimmäisestä poikakotiin tuodusta lapsesta. Kodin suoja, rakkaus ja huolenpito saivat aikaan radikaalin muutoksen Eyobissa.

Hän pääsi kouluun, tuli uskoon Herraan Jeesukseen ja alkoi elää aivan uudenlaista elämää.

Eyob valmistui Hawassan teknisestä ammattikoulusta automekaanikoksi ja voi nyt auttaa toisia. Eyob julistaa, ettei olisi ilman Patmoksen kummiapua selviytynyt elämään.