Patmos-blogi

Kainilaisten tie – Veri tuottaa sovituksen osa 2

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. pÀÀtoimittaja (2023), sekÀ Patmos LÀhetyssÀÀtiön perustaja ja elÀkkeellÀ oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Jumalalle kiitos kuolemasta! MitĂ€? Onko blogisti menettĂ€nyt jĂ€rkensĂ€ – ainakin hengellisen totuuden tajunnan – valon! Kuolema on Raamatun keskeisen opetussanan mukaisesti seuraus ja tuomio syntiin lankeamisesta. On hengellistĂ€ idiotismia kiittÀÀ kuolemasta. VielĂ€ enemmĂ€nkin: se on syvimmĂ€n tason hengellistĂ€ harhaa – perkeleellistĂ€ ajattelua. NĂ€inkö ajattelet? YmmĂ€rrĂ€n sinua. NĂ€in minĂ€kin kerran ajattelin, kunnes Jumalan sanan valo sytytettiin pimeĂ€ssĂ€ sielussani ja aloin nĂ€hdĂ€ sisĂ€lle Jumalan pyhien aivoitusten maailmoihin. TĂ€llaiselle löytöretkelle kutsun sinua, lukijani, mukaan tĂ€mĂ€nkertaisessa yhdistetyssĂ€ viikkoblogissani ja opetuskirjeessĂ€.

RAKKAUS syntiin langenneeseen Aadamiin saattoi Jumalan ajamaan hÀnet puolisonsa kera ulos paratiisista.

Ettei hÀn ojentaisi kÀttÀnsÀ, ottaisi elÀmÀn puusta ja söisi sekÀ elÀisi iankaikkisesti.

NÀin PyhÀ Henki selittÀÀ syntiinlankeemukseen liittyviÀ tapahtumia.

Langenneinakin Aadam ja Eeva elivÀt kuolemattomuuden hedelmÀn nauttija-asemassa paratiisissa.

Paratiisissa heillĂ€ oli johonkin mittaan ja mÀÀrÀÀn kestĂ€vĂ€ ajallinen olevaisuus – mutta heidĂ€n sisimpĂ€nsĂ€ ei enÀÀ resonoinut Jumalan, Luojan, ÀÀnelle. Ihmissuvun ensimmĂ€iset elivĂ€t satoja ja satoja vuosia ennen ruumiillista kuolemaa. Mutta sielun, joka syntiĂ€ teki, tĂ€ytyi kokea kahdentasoinen kuolema: hengellinen kuolema eli ero Luojasta – ja ajallinen kuolema todistuksena synnin isĂ€ntĂ€vallasta ihmisessĂ€.

Jumalan kuva oli pirstaleina.

Jumalan tahtoa vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin protestoineen hengelliseksi johdattajaksi oli tullut kÀÀrme: perkeleen, Luojan ykkösvihollisen, lihallinen manifestoituma, asumus. Antikristus paratiisissa.

Aadam ja puolisonsa olisivat voineet elÀÀ paratiisissa kymmenen tuhatta vuotta – miljoona vuottakin! –  kuitenkin jatkuvasti kÀÀrmeen petoksen osallisuudessa. Paratiisin ulkopuolelle karkotettuna todellisuudessa Aadam ja perheensĂ€ ja koko ihmissuku löysivĂ€t ainoan mahdollisen turvan: Kristuksen kanssa Jumalassa kĂ€tketyn aseman ja tilan.

SIIRRY kanssani Raamatun alkukertomuksissa 1. Mooseksen kirjan 4. lukuun.

Luemme jakeista 3 – 5 seuraavaa:

Kain toi maan hedelmistÀ uhrilahjan Herralle.

Myös Aabel toi uhrin. HÀnen uhrinsa oli lauman esikoisista ja niiden rasvoista. 

Herra katsoi hyvÀksyvÀsti Aabelin ja hÀnen uhrilahjansa puoleen, mutta Kainin ja hÀnen uhrilahjansa puoleen hÀn ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hÀnen kasvonsa synkistyivÀt.

Kaksi poikaa, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet paratiisin ulkopuolella. He olivat samojen vanhempien lapsia, kasvoivat samoissa oloissa, saman vaikutuksen alaisuudessa. MitÀÀn erilaisuutta ei huomata heissĂ€ – ennen kuin he menevĂ€t uhraamaan Jumalalle.

Aabel tuo esiin syyttömÀn veren, ja hÀnen uhrinsa hyvÀksytÀÀn.

Kain tulee omaa tietÀÀn pyrkien parhaimpaansa – ja hĂ€net hylĂ€tÀÀn.

EpÀilemÀttÀ Jumala osoitti langenneelle ihmissuvulle alkuvanhemmista aloittaen, miten langenneitten tulisi lÀhestyÀ Luojaansa.

Aabel kulki Jumalan avaamaa tietÀ.

Kain kulki itse valitsemaansa tietÀ.

Kenties Kain selitti, ettÀ veren nÀkeminen oli hÀnelle vastenmielistÀ. Kenties Kain oli hempeÀmielinen eikÀ voinut suvaita syyttömÀn elÀimen asettamista surmattavaksi syyllisen sijaisena ja puolesta.

Kenties Kain totesi itsekseen: ”MinĂ€ en tahdo veristĂ€ karitsaa. En pidĂ€ teurastususkonnosta. TĂ€ssĂ€ on kaunis vihreĂ€ hedelmĂ€, jonka työllĂ€ni olen esiin kasvattanut. Aivan varmaan se nĂ€yttÀÀ Jumalan silmissĂ€kin kauniimmalta kuin veri. Olkoon tĂ€mĂ€ minun kaunis uhrini.”

Maailmassa on paratiisin pÀivistÀ alkaen elÀnyt aabelilaisia ja kainilaisia. 

Edelliset kulkevat viattoman uhriveren tietÀ. 

JÀlkimmÀiset ylenkatsovat sovitusveriopin.

Sinun elÀmÀsi ainoa todella vakava ja tÀrkein valinta on siinÀ tiessÀ, jota lÀhdet kulkemaan, kuvitellen pÀÀmÀÀrÀssÀ olevan sinulle avoin taivaan portti.

MikÀ on sinun pelastusoppisi?

Oppi, joka halveksii sovitusverta, on perkeleestÀ.

Olkoon ihminen miten uskonnollinen tahansa – olkoot hĂ€nen uskonnolliset sanansa miten hurskaita ja kaunopuheisia tahansa – hĂ€n on perkeleestĂ€, jos hĂ€n vastustaa ja pitÀÀ tarpeettomana ja aliarvioi, pilkkaa ja hyljeksii oppia sovitusverestĂ€.

Ilman sovitusveren suojaa ihminen pÀÀtyy helvetin kadotukseen, olkoon hÀnen elÀmÀnsÀ miten uskonnollista, hurskasta, moraalista ja siveellistÀ tahansa.

Vaikka enkeli taivaasta julistaisi evankeliumia, josta puuttuu sovitusveren ydin, hÀnen julistuksensa ei tule taivaasta vaan helvetistÀ. HÀnen evankeliuminsa on valhetta, valhetta, valhetta.

ETENEMME 1. Mooseksen kirjassa lukuun 8. Luemme jakeista 20 – 22:

Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle.

HÀn otti kaikkia puhtaita karjaelÀimiÀ ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.

Kun Herra tunsi miellyttĂ€vĂ€n tuoksun, hĂ€n ajatteli sydĂ€messÀÀn: ”MinĂ€ en enÀÀ koskaan kiroa maata ihmisen tĂ€hden, sillĂ€ ihmisen sydĂ€men taipumukset ovat pahat hĂ€nen nuoruudestaan saakka. MinĂ€ en koskaan enÀÀ tuhoa kaikkea, mikĂ€ elÀÀ, niin kuin nyt olen tehnyt.

Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikÀ leikkuu, ei kylmÀ eikÀ helle, ei kesÀ eikÀ talvi, ei pÀivÀ eikÀ yö.

Huomioi tarkoin, mitÀ nyt kirjoitan:

Kirjastossani on selitysteoksia, joista joissakin jÀtetÀÀn tÀysin kÀsittelemÀttÀ jakeen 22 yhteys kahteen sitÀ edeltÀvÀÀn jakeeseen. Joissakin teoksissa ohitetaan mainitsemani jae huitaisevin huomioin.

Se on niin vÀÀrin.

Lue niin kuin on kirjoitettu:

Ensiksi Jumala ilmoittaa, miten HĂ€n arvostaa Nooan polttouhria – syyttömĂ€n veren vuodattamista uhrissa.

Sitten Jumala toteaa, ettei HÀn koskaan tulisi uudistamaan Nooan pÀivien tuomiotekoansa.

Ja sitten jakeessa 22 ovat nuo merkilliset, joidenkin mielestÀ niin asiayhteyteen sopimattomat sanat Nooa-kuvauksen liitteeksi.

Kylvön ja leikkuun laki! 

MitÀ tekemistÀ tÀllÀ lailla on veriuhrin kanssa?

Kaikkea! Kaikkea!

Kun syntinen uhraa veriuhrin, Jumala sitoutuu anteeksi antamiseen yhtÀ ehdottoman varmasti kuin vuodenajat seuraavat toistansa!

”Kun Herra tunsi miellyttĂ€vĂ€n tuoksun
”.

Silloin Herra ajatteli sydÀmessÀÀn.

Silloin!

Muista – tĂ€mĂ€ alkoi paratiisissa.

Jumala teurasti syyttömÀn ja peitti vuodatetun veren uhrilla syyllisen syyllisyyden.

Moodyn Raamattuopistossa Chicagossa on museotila, jossa on nÀhtÀvÀnÀ ja tutkittavana Moodyn elÀmÀÀn liittyvÀÀ aineistoa.

ItÀrannalla NorthfieldissÀ on toinen Moodyyn liittyvÀ museo. Olen kÀynyt siellÀkin.

Kummassakin museotilassa on keskeisellÀ paikalla Moodyn hÀnen omien sanojensa mukaan tÀrkeimmÀstÀ koskaan ja useimmin puhumastansa saarnasta irrotettu tekstilainaus:

”EivĂ€t hyvĂ€t pÀÀtökset, kyyneleet, rukoukset, katumus, ei työ eikĂ€ usko – vain Jeesuksen Kristuksen Jumalan Karitsan sovitusveri pelastaa helvetistĂ€.”

Saarnan otsikkona ovat sanat: Pelastusveri Vanhassa ja Uudessa testamentissa.

Nuoruuteni kokemuksiin kristillisyydestĂ€ kuului osallistuminen setlementtitalon tiloissa uskontoseminaariin, jossa mainitun liikkeen pappisedustaja pyrki todistamaan, miten pĂ€ivinĂ€mme saamme elÀÀ valistuksellisen uskonnollisuuden ajassa. Ja sitten puhuja tokaisi: ”Onnellista ja siunattua, ettemme enÀÀ elĂ€ teurastushuoneuskonnon aikaa, jolloin kansalle opetettiin, ettĂ€ taivaaseen pÀÀsee verihurmeen punaista tietĂ€.”

Tuhannesti ja tuhannesti ja tuhannesti: yksi ainoa tie vie taivaaseen tĂ€nÀÀnkin! TĂ€mĂ€ yksi ainoa tie on – Jeesuksen Kristuksen pyhĂ€n uhriveren tie.

Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. – Hepr.  9:22

1. MOOSEKSEN KIRJA 22:13:

Niin Aabraham nosti silmÀnsÀ ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon.

Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.

Niin Jumala rakasti Aabrahamia, ettĂ€ sÀÀsti hĂ€nen – Aabrahamin — pojan.

Ja niin Jumala rakasti maailmaa, ettei sÀÀstÀnyt omaa Poikaansa, vaan antoi HÀnet kaikkien pelastuvien edestÀ sijaiskuolemaan.

Jeesus sanoi, ettÀ Aabraham nÀki Kristuksen pÀivÀn ja riemuitsi.

En tiedÀ, milloin hÀn sen nÀki, mutta kuvittelen mielessÀni, ettÀ Jumala veti syrjÀÀn ajan vÀliverhon ja nÀytti hÀnelle Golgatan veriuhrin jossakin aikayhteydessÀ Iisakin uhraamisprosessissa.

Lue edellÀ mainitsemani raamatunkohta. Tarkastele avautuvan tekstin avulla Aabrahamin uhripaikkaa.

Tuossa on alttari – Jumalan kĂ€skyn mukaisesti tarkoin rakennettu.

Herra on kĂ€skenyt Aabrahamia ottamaan ainoan poikansa – rakkaan poikansa! – sitomaan ja teurastamaan hĂ€net. Uhrina.

Poika on sidottu, kaikki on valmiina.

IsĂ€ nostaa uhriveitsensĂ€. HĂ€n ei kykene ymmĂ€rtĂ€mÀÀn kaiken tarkoitusta – tuska oman poikansa uhraamisesta on suunnaton. Mutta Jumala on kĂ€skenyt.

Vanha isÀ syleilee poikaansa ja ilmaisee hÀnelle toistaiseksi salaamansa todellisuuden. Millaista tuskaa saakaan isÀ kÀrsiÀ!

Nyt hÀn on valmis työntÀmÀÀn uhriveitsen poikansa sydÀmeen.

Ja silloin – silloin – ÀÀni taivaasta keskeyttÀÀ tapahtuvan:

Aabraham. Aabraham, ÀlÀ satuta kÀttÀsi poikaan.

Kiiresti nyt, lukijani!

Katso toiselle vuorelle!

Katso Golgatalle!

Kuuntele tarkasti!

Kuuletko mitÀÀn – heikkoa – pienen pientĂ€kÀÀn ÀÀntĂ€, joka keskeyttĂ€isi IsĂ€n kĂ€ttĂ€ lyömĂ€stĂ€ uhriveistĂ€ Poikansa sydĂ€meen?

Kuuletko?

Et kuule!

Jotakin kuulet:

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkÀsit!

TiedÀthÀn, miksi Golgatalla tapahtui se, mitÀ siellÀ tapahtui?

IsÀ hylkÀsi Poikansa.

IsÀ antoi kuoleman enkelille vallan Poikansa ylitse.

Rakastan ortodoksikirkon hiljaisen viikon liturgisessa rukouksessa usein toistuvaa lausetta: Kuolemalla kuoleman voitti. Totisesti. Amen.

Koska Jeesus Kristus kuoli IsÀn uhriveitsestÀ, sinun ei tarvitse kuolla, kun sinÀ ajallisesti kerran kuolet.

Sinulle avataan kunnialaulujen ja taivaan urkujen pauhinassa kultakaupungin portit.

Sinulla on pelastus. Lahjana.

SYNNYIN vuonna 1942. Sotalapsena. Yksinhuoltajan lapsena. Aviottoman Àidin lapsena. IsÀ oli upseeri rintamalla. Sota rakensi vÀhÀn ja tuhosi paljon.

Olen joskus kirjoittanut, ettĂ€ oli erityisen kovaa asua Helsingin Eirassa, jossa ihmiset olivat perheellisiĂ€, rikkaita, hyvin voivia, onnellisia. Naapurit kielsivĂ€t lapsiansa leikkimĂ€stĂ€ minun kanssani – olinhan Ă€pĂ€rĂ€poika. Ties mitĂ€ minusta tarttuisi hyvien perheitten hyviin lapsiin.

Paikalla, missÀ nyt on VenÀjÀn tasavallan suurlÀhetystön massiivi rakennuskompleksi, oli lapsuuteni vuosina synnytyssairaala. SiinÀ sairaalassa minÀ synnyin.

VenÀjÀn suurlÀhetystöÀ vastapÀÀtÀ sijaitsi lapsuudessani ja sijaitsee edelleen pienehkö kaunis punatiilinen roomalaiskatolinen kirkkorakennus.

Muistan, ettÀ kirkon ulkoseinÀssÀ sisÀÀnkÀynnin puoleisella pÀÀtyalueella oli lapsuudessani krusifiksi, ristille naulittu kuoleva Herra Jeesus Kristus.

Krusifiksin alla tuohon aikaan oli muistaakseni kaksikin vaihtelevaa tekstitaulua. YhdessĂ€ luki: NĂ€in paljon on Jumala rakastanut maailmaa. Toisessa taulussa oli jokin henkilökohtaisempi tekstimuoto. Sellaisina pĂ€ivinĂ€, kun olin saanut koulussa selkÀÀni kavereilta, ja minua oli pilkattu ja hĂ€vĂ€isty ja haukuttu Ă€pĂ€rĂ€ksi ja porton pojaksi, tapanani oli joskus jopa juosten kiirehtiĂ€ Tehtaankadun lĂ€nsipÀÀstĂ€, jossa oli kouluni, itĂ€pÀÀhĂ€n samaa katua, jossa oli mainitsemani kirkko. Posket kyynelien polttamina ja keho lyöntien tulessa seisoin krusifiksin edessĂ€ ja rukoillen pyysin, ettĂ€ eihĂ€n Jeesus Kristus vielĂ€ minua ole unohtamassa, vaan on kanssani kaikessa kivussa ja peloissani ja kaikessa, kaikessa


Puolisataa vuotta sitten silloisen elÀmÀni kaikkein rakkain ihminen oli joutunut pelottavaan vaikeaan leikkaukseen. Tiesin leikkausajan. Huolehdin siitÀ, ettÀ mikÀÀn työtehtÀvÀ ei tuona pÀivÀnÀ mainittuun aikaan estÀnyt minua rukouksin osallistumasta leikkauksen kulkuun. Olin tuohon aikaan radikaalisti helluntailainen kristitty. Mihin menin ollakseni hiljaa Jumalan lÀhellÀ, itkemÀÀn ja anomaan ihmettÀ leikkaussalissa tapahtuvaan?

Menin Tehtaankadun roomalaiskatolisen pikkukirkon hiljaisuuteen, istuutuen mahdollisimman lÀhelle seinÀn ulkopuolella olevaa krusifiksia.

Jumala tuntee meidÀt tomuksi.

Jumala elÀÀ peloissamme ja epÀilyksissÀmme ja heikossa uskossamme.

Ristin jokin sakara ulottuu aina juuri siihen ilmansuuntaan, jossa sinÀ kulloinkin elÀt pelkojesi ja tarpeittesi kanssa.

Kristillisen jumalanpalveluksen minulle tÀrkeimmÀt sanat ovat kiteytyneet kahdeksi lauseeksi:

Sinun edestÀsi annettu.

Sinun edestÀsi vuodatettu.

Vuodatettu!

Inkarnaation ihme oli suunnaton. Jumala annettiin neitsyen kohdun kautta minua varten.

Mutta annettu Poika oli edelleen vapaa.

Siksi perkele kiusasi Kristusta. Sai kiusata.

Suurta oli Jeesuksen antaminen minua varten.

Mutta suurinta – kaiken sinetöivÀÀ – kaiken tĂ€ydelliseksi tekevÀÀ – oli pyhĂ€n veren vuodattaminen. 

Siksi sunnuntaisin kotiseurakunnassamme PyhĂ€n SydĂ€men Kappelissa halajan alkusoitosta lĂ€htien ennĂ€ttĂ€mistĂ€ ennen kaikkea liturgian siihen vaiheeseen, jolloin – ainakin ennen pandemiaa – sain olla polvillani, kun minua palveltiin ja kuin sinetiksi sanottiin: Sinun edestĂ€si vuodatettu. 

Inkarnaatio oli ihme.

Vasta PyhĂ€ Veri tekee ihmeestĂ€ juuri minulle kuuluvan – minulle mahdollisen – todellisuuden. En ole enÀÀ sivusta ihmettelijĂ€. Olen yhtÀ verta HĂ€nen kanssansa!

En nÀhnyt tietÀ, en auttajaa, nÀin silloin kallihin veren
. Kiitos, Jeesus.
Kiitos, Jeesus, verestĂ€si – kalliista, kalliista verestĂ€si!

Lue sarjan muut osat:

Osa 1, Osa 3

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittÀmÀt nÀkemykset ovat heidÀn omiaan, eivÀtkÀ vÀlttÀmÀttÀ edusta Patmos LÀhetyssÀÀtiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (2)

Kommentoi

Vastaa

SÀhköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentÀt on merkitty *

  1. TAPIO JOKINEN

    Apostoliseen uskontunnustukseen.Apostolinen uskontunnustus syntyi ensimmÀisellÀ tai toisella vuosisadalla Rooman seurakunnassa. On esitetty, ettÀ se muotoiltiin kirjalliseen muotoon gnostilaisuutta vastaan. Se on ollut lÀnnen kirkolle (siis Rooman patriarkaatin valtapiirille) aina tÀrkeÀ, mutta itÀisessÀ kirkossa sitÀ ei ole omaksuttu.

    MITÄ ON TÄMÄ
    Niin kuin sanoimme, tietoisuus pyhĂ€n Neitsyt Marian ainaisesta neitsyydestĂ€ sĂ€ilyy kirkossamme apostolien ajoilta. Sen todistavat tunnetut ensimmĂ€isten vuosisatojen kirkkoisĂ€t ja kirkon opettajat, kuten esimerkiksi Ignatios Teoforos, Antiokian piispa, kuoli v. 107, p. Justinus Marttyyri, k. n. 165, Irenaeus, Lyonin piispa, k. 203, Ambrosius, Milanon piispa, k. 397, Metodios, Pataran piispa, k. 312, Eusebios, Kesarean piispa, k. 340, Amfilokios, Ikonian piispa, k. 394, Gregorios Teologi, k. 390, Johannes Krysostomos, k. 407, Efraim Syyrialainen, k. 373, Leo Suuri, Rooman piispa, k. 461, Augustinus, Hippon piispa, k. 430, Kyrillos, Aleksandrian piispa, k. 444 ym. Kaikki he puhuivat Neitsyt Marian neitsyydestĂ€, kĂ€sitellen etupÀÀssĂ€ Kristuksen syntymisen salaisuutta, mutta heidĂ€n suurta kunnioitusta osoittavasta suhtautumisestaan Neitseeseen selviÀÀ, etteivĂ€t he voineet ajatellakaan hĂ€nestĂ€ sellaista, ettĂ€ hĂ€nen neitsyytensĂ€ olisi Kristuksen synnyttĂ€misen jĂ€lkeen kadotettu. Toiset kirkon kirjailijat suoraan nimittivĂ€t pyhÀÀ Mariaa ainaiseksi Neitseeksi (ΆΔÎčÏ€Î±ÏÎŽÎ­ÎœÎżÏƒ, Semper virgo). Sellaisia ovat esimerkiksi Hippolytos, Ostian piispa, Irenaeuksen oppilas, eli III v.-sadalla, Atanasios Suuri, Aleksandrian piispa, k. 373, Epiphanios, Kypron piispa, k. 403, Kesarios, Gregorios Teologin veli, k. 369 ym.

    Parhaiten tĂ€mĂ€n uskomuksen yleisyyttĂ€ alkukirkossa todistaa se, ettĂ€ paikalliset kirkolliskokoukset Roomassa ja Mediolanumissa vuonna 320 sekĂ€ yleiset kirkolliskokoukset ovat hyvĂ€ksyneet opin siitĂ€, ettĂ€ pyhĂ€ Maria on ainainen Neitsyt. NiinpĂ€ V:n yleisen kirkolliskokouksen 2.ja 6. sÀÀnnössĂ€ sekĂ€ VI:n yleisen kirkolliskokouksen 1. sÀÀnnössĂ€ tunnustetaan Jumalan Äidin ainainen neitsyys ja julistetaan kirkon yhteydestĂ€ erotetuksi ne, jotka hylkÀÀvĂ€t tĂ€mĂ€n dogmin.

    TĂ€mĂ€n opin yleisyyttĂ€ tĂ€llĂ€ aikakaudella todistaa vielĂ€ sekin, ettĂ€ Neitsyt tulee pyhĂ€n Marian erikoisnimeksi, mitĂ€ ei olisi tapahtunut, jos hĂ€ntĂ€ olisi pidetty suuren perheen Ă€itinĂ€. NĂ€iden vuosisatojen kirkkoisĂ€t tukivat kirkon oppia Jumalan Äidin ainaisesta neitsyydestĂ€ vedoten myös Raamattuun. NiinpĂ€ profeetta Hesekiel 44. luvun alussa 1-2 jakeissa lausuu:

    „HĂ€n vei minut takaisin pyhĂ€kön ulommalle portille, sille, joka antoi itÀÀn pĂ€in; mutta se oli suljettu. Niin Herra sanoi minulle: ’TĂ€mĂ€ portti on oleva suljettuna: sitĂ€ ei saa avata, eikĂ€ kenkÀÀn saa kĂ€ydĂ€ siitĂ€ sisĂ€lle, sillĂ€ Herra, Israelin Jumala, on kĂ€ynyt siitĂ€ sisĂ€lle. Se on oleva suljettu’.” (uusi kÀÀnnös -> Hes.44:1-2)
    NÀissÀ profeetan sanoissa nÀhtiin kuvauksellinen ennustus Neitsyt Marian neitsyyden sÀilyttÀmisestÀ senkin jÀlkeen, kun Jumalallinen lapsukainen tuli hÀnen kauttaan maailmaan.

  2. Tapio Tuominen

    2 Kor. 5:19 julistaa, ettÀ Jumala sovitti maailman itsensÀ kanssa pyyhkimÀllÀ maailman rikkomukset pois. Jumalan Karitsa otti pois maailman synnin, joten Jumalalle ei ole enÀÀ olemassa syntiÀ, jonka HÀn lukisi maailmalle syyksi.

    Koko maailma on nÀin ollen sovitettu.

    TĂ€stĂ€ kertovat myös Kol. 1 ja Room. 5. Kaikki niin maan pÀÀllĂ€ kun taivaassa on sovitettu Jeesuksessa Kristuksessa. Ja tĂ€mĂ€ siis tapahtui meidĂ€n ollessamme JUMALAN VIHOLLISIA. Jumala toisin sanoen sovitti Kristuksen ristillĂ€ VIHOLLISENSA itsensĂ€ kanssa. Me kaikki olimme pois poikenneet ja ymmĂ€rrykseltĂ€mme pimentyneet, ja Jumala sovitti meidĂ€t OLLESSAMME HÄNEN VIHOLLISIAAN.

    Jumalalla ei ole Jeesuksen ristinkuoleman jÀlkeen enÀÀ mitÀÀn, mistÀ HÀn maailman tuomitsisi.

    Ja koska Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensĂ€ kanssa, 2 Kor. 5. luvun jakeen 20 loppuosa ”antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa” on tĂ€ysin jĂ€rjettömĂ€sti ja virheellisesti suomennettu. Sen tulisi kuulua: ”HyvĂ€ksykÀÀ se, ettĂ€ Jumala sovitti jo teidĂ€t itsensĂ€ kanssa [HyvĂ€ksykÀÀ se samalla tavalla kuin oikeussalissa syyttömĂ€ksi julistettua kehotetaan hyvĂ€ksymÀÀn kohdalleen osunut vapauttava tuomio, koskapa tuo tuomio ei enÀÀ muuksi muutu].”