Lokken koulu esimerkkinä Etiopiassa
Patmoksen kummikohde Lokken kristillinen koulu Lokken kylällä Hawassan kaupungissa on saanut yllättävää kansallista näkyvyyttä viime päivinä. Syy tähän on se, että Etiopian kansallisen television filmiryhmä kävi tutustumassa kouluun ja sen toimintaan. He tekivät koulustamme dokumenttiohjelman, jossa haastateltiin sekä henkilökuntaa että oppilaita.

Ohjelmassa seurattiin koulupäivän kulkua eri luokissa. Lapset halusivat myös laulaa hengellisiä lauluja televisio-ohjelmassa. Filmiryhmän johtaja oli hyvin vaikuttunut heidän esiintymisestään.
Televisiotoimittajan esiin tuoma sanoma kaikesta näkemästään oli se, että Lokken koulu kelpaa esimerkiksi kaikille etiopialaisille kouluille!
Lokken koulu on perustettu 19 vuotta sitten. Edesmennyt lähettimme Terhikki Taddese sai sydämelleen aloittaa koulun kaduilla maleksiville lapsille, joiden perheillä ei ollut varaa laittaa lapsiaan valtion kouluun.
Ensiksi oppilaita oli 26. Koulu sijaitsee Lokken kylällä, jonka asukkaista suuri osa on muslimeita. Perheet kuitenkin haluavat lastensa käyvän kristillistä koulua, sillä vanhemmat ovat nähneet koulun hyvän vaikutuksen lapsissaan. Opetus on akateemisesti korkeatasoista ja kristilliset arvot ja Raamatun opetus ovat selkeästi esillä. Vanhemmat ovat jopa puolustaneet kristillistä opetusta kriittisesti asiaan suhtautuvien viranomaisten edessä!

Koululaisia on kolmesta esikoululuokasta alkaen kuudenteen luokkaan saakka. Vuosittain koulua käy noin 300 lasta. Koko koulun ylläpito hoidetaan Patmoksen tuella, josta suuri osa kyetään kattamaan kummimaksuilla. Maksamme koulurakennusten vuokrat, opettajien palkat, lasten koulutarvikkeet ja -puvut sekä päivittäiset ateriat.
Jo aiemminkin olemme saaneet kiittävää palautetta Etiopian opetushallinnon tarkastajilta. Akateeminen taso ja erityisesti koululaisten käytös on saanut runsaasti kiitosta. Lapset ovat menestyneet hyvin myös jatko-opinnoissa ja olemme tukeneet vuosittain joidenkin lasten jatko-opintoja. Koulumme entisistä oppilaista jo 27 on suorittanut yliopistotutkinnon.
Lokken koulun ja koko Etiopian työmme johtaja Ayalew Taddese on syystä onnellinen Hän lähettää kaikille suomalaisille kummeille ja työn tukijoille kiitolliset terveisensä.
Hän muistuttaa meitä siitä, että ilman Lokken koulua nämä lapset yhä kuluttaisivat päivänsä Hawassan kaduilla oppien pahoja ja haitallisia tapoja. Nyt he sen sijaan oppivat Raamatun sanaa ja arvoja tärkeiden kouluaineiden lisäksi.
LEENA METSÄMÄKI