Patmos-blogi

Ristiinnaulitun riemuvoitossa – Monen ahdistuksen kautta osa 3

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:
Tri Oswald J. Smithin perustama, hänen alkuperäiselle lähetys- ja talousnäylle edelleen täysin uskollinen The People’s Church (Kansan seurakunta) on kasvanut ja omistaa velattoman kirkon lisärakennuksineen ja ulkoalueineen Sheppard kadulla Torontossa, Kanadassa. Vuosittaisen lähetyskonferenssin eräänä välihetkenä heinäkuussa 2015 kameraan sattui Leo Meller ja Julia tytär. Kuva: Päivyt Meller.

TIESIN ennakolta, mitä etsisin kotikirjastoni hyllystä.

Jälleen kerran halusin käsiini – silmieni eteen ja hengen voimaksi – Erich Sauerin monumentaalisen teoksen Ristiinnaulitun riemuvoitto. 

Kansanlähetyksen kustannusliike Uusi Tie julkaisi tämän teoksen alkuvuodesta 1974.

Kirja oli minulle lahjaksi annettu.

Kirjassa on omistus. Näin lukee nimellä nimellä Torvald signeeratussa omistustekstissä:

Tuttu veljemme Eino J. Honkanen tunnustaa tästä teoksesta: ”Jeesuksen Kristuksen ristin voiton kirkkaus säteilee tässä kirjassa valloittavassa kauneudessaan ja rikkaudessaan.” Kumpaakin mainittua tarvitset, veli Leo, sinun harteillesi luotetun kuorman menestyksellisessä kantamisessa – työn tekemiseen ulkoisesti tiedostettavaa pyhää kauneutta ja tekijälle itselleen Hengen moninaista rikkautta Herralta Jeesukselta Kristukselta. Jos tämä puuttuu, niin et jaksa harteillesi pistetyn kuorman kantamisessa. Hengellisten isien perintö sotavuosien kamppailuista alkaen velvoittaa Leoa jaksamaan. 

Läheinen uskonveljeni, geologi ja maisteri Torvald Borg Helsingin NMKY:n miestyön piireistä, oli kokenut johdatusta asettua rinnalleni vapaaehtoiseksi työtoveriksi ja luottoveljeksi Ensio Lehtosen viimeisenä eheänä elinvuotena eli 1970.

Torvaldin luottotehtäviä oli valvoa ja vastata maan kattavan Kuvan ja Sanan ja Neliapilalehtien asiamies- ja yleisen kokoustoiminnan eli Ystäväjuhlien taloudellisesta taustahallinnosta.

Torvald matkasi kanssani kokouskaupunkeihin, laski avustajan kanssa kolehteja, maksoi niistä kokoustoimintaan liittyvät juoksevat kulut, ja oli korvaamaton hengellinen organisaattori myös rukoustaistelujen tantereilla.

Torvald käytti saamaansa hengellistä armolahjaa valiten työrintamaan vastuuveljiä, joiden kanssa perusti rukousvartioita paitsi pääkaupunkiseudulle myös sellaisiin kaupunkeihin, joihin useimmiten tehtiin Kuvan ja Sanan kokousvierailuja.

Aivan erityisesti veli Torvald rakensi rukousrintaman kantamaan minua, perhettäni   ja saamaani kutsumusta.

SELAILIN Sauerin kirjan ensimmäisen luvun sivuja. Tiesin mitä etsin. Tuossa – tuossa se on!  Luin –

Evankeliumi saapui tämän maailman näyttämölle taivaallisten sotajoukkojen riemuitsevien ylistyslaulujen saattelemana. 

”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto” kaikui Beetlehem Efratan kedolla tuona yön hetkenä. 

Israelin toivo ja lohdutus astui kansansa keskuuteen.

”Jumala, joka on ilmestynyt lihassa!”

Mikä jumalisuuden salaisuus!

Hän tuli tosin ”orjan muodossa” ja köyhänä ja alhaisena, mutta tämä ulkonainen oli vain ”telttamaja”, Hänen jumaluutensa asuinsija.

Kuoleman maassakin Hän pysyi ”elämän ruhtinaana”, sillä ”hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus”.

Tekstissä on alleviivauksiani. Kahdella, kolmellakin eri kynällä ja kahdella värillä tehtyjä.

Osoituksena – todistuksena – siitä, että olen lukenut tekstiä useampaan otteeseen, ja joka kerran saanut jotakin uutta viestiä Jumalan sydämeltä Sauerin sydämen kautta omaan sydämeeni.

Asetan kirjan työpöydälleni.

Oikaisen itseäni tuolissani.

Suljen silmäni ja avaudun mietiskelevään rukoukseen.

Muistan ja muistelen.

MUISTELEN  hetkiä – vuorokausia – viikkoja – kuukausia – kahta, kolmeakin vuotta – aikaa, jolloin olin nääntynyt hengellisille ja lihallisille harteilleni lasketun vastuun taakan alla – aikaa, jolloin työvuorokausien jälkeen kotiin päästessäni katselin nukkuvaa perhettäni ja kuin säännön mukaisesti romahdin rukoustyynylleni pyytäen Jumalaa säälimään loppuun kuluneita voimiani ja siirtämään Ensio Lehtosen perinnön kuljettamisen jonkun toisen paremmin koulutetun, syvemmin hengellisen ja yritysmaailman koetuksissa aikuistuneen kristityn kannettavaksi.

Ensio Lehtonen sai taivaskutsun alkukesästä 1971.

Alkusyksystä 1971 hänen hengellisen testamenttinsa mukaisesti Kuvan ja Sanan hallitus asetti minut toimitusjohtajaksi ja lisäsi pöytäkirjoihin luottamuksellisen liitteen, jonka sisältö julkistettaisiin vasta, kun siinä mainitut hallituksen puheenjohtajan tuntemat ehdot sitä edellyttäisivät.

Mitä oli kirjattu ehtoihin?

Ytimessä oli tämä: Leo Mellerille luovutettiin työn perustajan Ensio Lehtosen tahdon mukaisesti toimitusjohtajan tehtävät ja velvoitteet. Tekemistäni seurattaisiin yhden vuoden ajan. Jos tulokset vastaisivat hallituksen arvion mukaan ainakin yhdeltä kolmannekselta Lehtosen asettamia päämääriä (tähän ns. kolmannekseen liittyviä osasia ja piirteitä linjattiin kirjallisesti), minulle sallittaisiin toinenkin työvuosi. Perustajan viimeinen tahto varjelisi työpaikkani säilymistä kunnes 24 kuukauden mittaisen jakson tulosmittaus johtaisi työasemani loppumiseen, tai toimitusjohtajan vakanssini vahvistettaisiin normaalien liikemaailman säännösten ja lakiasetusten mukaisesti. Olisin läpäissyt koeajan.

Ensio Lehtosen toivomuksesta Kuvan ja Sanan ja Lehtosen useitten kutsumustehtävien kohdalla hänen rinnallansa jo sotia edeltävältä ajalta kulkenut varatuomari Pentti Kuoppamäki oli elämänsä loppuun saakka minun rinnallani niin nousuissa kuin pudotuksissani.

Kuoppamäen elämän tekojen kirjaan on merkitty lukuisia suomalaisia kristillisiä toimintoja, joiden menestyminen ja hengissä pysyminen ennen sotia, sotavuosina ja niitten jälkeen on todistusta Jumalan Hengen työstä yhden taidokkaan ja armoitetun, pyhällä kutsulla erotetun palvelijan kautta.

Voin luetella pitkän rivin tilanteita, joissa Jumala käytti Kuoppamäkeä suoranaisesti minun ja harteilleni asetetun kutsumuksen ja tekemisen sekä vahvistamisessa että suoranaisessa pelastamisessa. Kuten eräänä pyhäiltana Lähetyskirkon alasalissa.

Seitsemänkymmentäluvun alkupuolella sain oikeuden järjestää ja toteuttaa suhteellisen säännöllisiä tilaisuuksia Lähetyskirkossa. Useimmiten kirkon Alasalissa, mutta toki myös kirkkosalissa ehtoollisjumalanpalveluksia myöten.

Palaan edellä mainitsemani pyhäillan tilaisuuteen Lähetyskirkon alasalissa.

Paikalle oli saapunut puolen tusinaa henkilöä, joilla kaikilla oli vendetta käynnissä Ensio Lehtosen palvelutehtävää vastaan. Ryhmän henkilöt olivat asettuneet eri puolille salia karttaen sitä, että heidät tunnistettaisiin yhdeksi joukoksi.

Ensimmäinen pyysi puheenvuoron.

Sanaryöppy oli laimentamatonta kyykäärmeen myrkkyä.

Toinen ja kolmas jatkoi samalla virityksellä. Neljäskin.

Ensimmäinen syyttäjä oli pyytänyt puheenvuoroa ja saanut sen minulta. Hän siirsi puheenvuoronsa toiselle. Tämä toimi samalla tavalla seuraavan puhujan kohdalla.

Olin nuori; puhujat olivat piireissään kunnioitettuja hengellisiä vanhimpia.

Olin jäänyt alakynteen puheenvuorojen jakajana – olin kirjaimellisesti maan tasoon poljettu – puolustuskyvytön – osaamaton hallitsemaan tilanteita, joissa nyt löysin itseni. En tiennyt, mitä sanoa, mitä vastata, miten puolustaa sen enempää Ensio Lehtosta kuin hänen armoituksessa alkanutta työtään, josta nyt olin vetovastuussa.

Lehtonen pyrittiin todistamaan Suomen Siionin ykköshävittäjäksi, pahantekijäksi, mammonan orjaksi, vääräksi profeetaksi, paljoksi, paljoksi muuksi.

Yhdellä lauseella sanottuna: mitä minuun tuli, olin tilassa, jossa minulla oli enää yksi ainoa halu – paeta kaikkea Lehtoseen ja Kuvaan ja Sanaan liittyvää. Sulkea ovi kaikkeen lähimenneeseen. Jättää kaikki kristillinen julkisuus ja kokotoiminen työ.

En ollut tietoinen siitä, että tämä syyttäjien joukkio oli kutsunut paikalle yhden kristillisen ja yhden maallisen lehden toimittajat. Näiden tarkoituksena oli referoida illan kulkua ja laukaista medioissa kampanja, joka nopeastikin tuhoaisi Kuvan ja Sanan aseman ja tulevaisuuden Suomen niemellä.

Ja sitten muuttui sisältö ja henki alasalissa.

Pentti Kuoppamäki ei ollut läsnä kirkkotilaisuudessa. Tiesin, ettei hallituksen puheenjohtaja ollut tulossakaan iltaamme.

Nyt hän kuitenkin seisoi taustalla –  vaatien puheenvuoroa!

Ja mikä puheenvuoro!

Oliko taivas lähettänyt Kuoppamäen iltaamme – sittenkin?

Kuoppamäki puhui neljännestunnin – näin muistelen. Joukkion jäseniä yritti keskeyttää häntä, mutta Kuoppamäki kuin tuomari oikeuden istunnossa vaiensi väliin ääntelevät.

Paikalla oli Lähetysseuran työntekijä. Kuoppamäen lopetettua tämä nousi, esittäytyi ja ilmoitti olevansa tilan omistajan edustaja. Isännän äänellä hän ilmoitti, että illassa seuraa kymmenen minuutin väliaika ja sen jälkeen palataan saliin hengellistä tilaisuutta varten. Myöskään eteistiloissa ei sallita mitään riitaisuutta tai väittelyä.

Pentti Kuoppamäki aloitti lopputilaisuuden. Hänen sanansa ja puheen sävykin oli lempeän paimentava ja rohkaiseva. Hän palautti mieleen joitakin Lehtosen viimeisiä ajatusjuoksuja Kuvan ja Sanan työn jatkumisesta Leo Mellerin johdossa. Pidin lyhyen puheen, ja ilta päättyi ainoalaatuiseen rukouspalveluun, jossa minut siunattiin Kuvan ja Sanan ja tähän instituutioon ankkuroituvien muitten palvelutehtävien johtajaksi.  Muistelen, että Kuoppamäen kehotuksesta lähes koko kokousyleisö kulki jonossa ohitseni ollessani polvilla pienen alttarikaiteen luona. Kätten päällepanolla joukko siunasi minut.

Joku kuljetti minut autossani kotiin Vuosaareen perheeni luokse. En itse uskaltautunut ajamaan. Sisimmässäni vavahteli.

Paljon oli tapahtunut yhtenä iltana.

Syvimmillään koin Pentti Kuoppamäen sanat, kun hän siunaajien jonon tyrehdyttyä   asettui eteeni ja asettaen kädet pääni päälle lausui vahvalla, Hengen väkevöittämällä äänellä:

Olet asetettu Kuvan ja Sanan ja kaikkien siitä vielä syntyvien hengellisten palvelutöiden johtajaksi elämäsi loppuun saakka. Ole uskollinen kuolemaan saakka – minä siunaan sinut ja valtuuksillani sanon: Näin sanoo Herra – olen sinun kanssasi, kunnes elämäntyösi on tehty loppuun. Jumala on uskollinen kutsussaan – pysy siinä, eikä kukaan voi nostaa kättä sinua vastaan. Aamen.

Kirjoitin sanat silloisen Raamattuni sisäsivuille.

Sanojen alle jossakin myöhemmässä elämäni koetuksessa kirjoitin uuden tekstinkappaleen:

Lupaan Sinulle, Kaikkivaltias Jumala, palvelevani kutsumustyössäni – Sinun työssäsi! – uskollisuudessa, jonka Sinä itse minulle suot. Lupaan myös, että jos johtamani työ väistyy suoralta tieltäsi, väistyn itse sellaiselta tieltä saadakseni elämäni loppuun olla vain Sinun.

ERICH SAUER ja hänen kirjansa Ristiinnaulitun riemuvoitto. Palaan vielä tämän kirjan sisältöön.

Sauer tuo esiin kirjansa luvussa Maailmanvapahtaja ilmestyy pyhän paradoksin.

Taivaallisten sotajoukkojen riemuitsevat ylistyslaulut kohdistuvat Aadamin lankeemusta kuljettavan naisen kohdusta syntyvään perisynnittömään Jumalan Poikaan.

Katoamaton Jumala ilmestyy – asustaa vieraana – katoavassa lihassa.

Kolme vuosikymmentä Ikuinen elää katoavan tomun telttamajassa. Ilman syntiä.  Orjan muodossa. Ulkonainen on kuitenkin vain ”telttamaja”, Hänen jumaluutensa asuinsija.

”Kuoleman maassakin Hän pysyi ´elämän ruhtinaana´, sillä ´hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus’.”

Vielä Sauerin tekstin lainausta:

”Ylhäällä olevassa maailmassa on täytynyt tapahtua valtavia muutoksia ennen Jumalan Pojan ilmestymistä maan päälle. Raamattu valottaa tätä kysymystä vain vähän. Kuitenkin se antaa meidän kuulla aivan kuin jumalallisesta kaksinpuhelusta sanan, jonka Poika sanoo Isälle juuri maailmaan tullessaan: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’.”

Yhdessä Torvald Borgin kanssa vuonna 1974 tutkistelin hänen minulle lahjoittamaa kirjaa. Sivulla 14 pysähdyimme, ja alleviivasin kappaleet, joissa käsitellään enkelien suulla lausuttua todistusta Jeesuksesta Kristuksesta ja nostetaan esille myös seitsenkertainen epäsuora Pyhän Hengen todistus uskovien ihmisten suulla: Sakariaan, paimenten, Simeonin ja itämaan tietäjien, edelleen Elisabetin, Marian ja Hannan kautta, jotka viittasivat häneen, joka oli tuleva – Aamunkoittoon korkeudesta (Luuk. 1:78), suureen Vapahtajaan Daavidin sukukunnasta.

Opiskelimme ja opimme ihmettelemään Poikaa, joka jätti vapaaehtoisesti jumalallisen, yliluonnollisen iäisyyshahmonsa tullakseen inhimillisen rajoittuneisuuden tilaan. Maailmaa hallitsevasta absoluuttisuudesta Herra Jeesus Kristus astui luomakunnan paikalliseen ja ajalliseen rajoittuneisuuteen.

SAUERIN kirja ja Torvald Borgin kanssa tapahtunut toinen toisemme hengellinen hoitaminen auttoi minua selviytymään – kestämään – niissä tilanteissa, jossa ikuinen uusi elämä ja aadamilainen liha koskivat toisiansa – ja liha kipuili paljon. Jokunen muistikuva seuraaville riveille.

Edellä kuvaamani iltatilaisuus Lähetyskirkon alasalissa oli aivan selkeä avaus hengen maailmoissa – sekä siunauksiin ja voiman kasteisiin, että todella ankariin koetuksiin ja lihaa ajatellen voimattomaksi ajamisiin työssäni.

Työtä oli paljon. Voimia oli lihallisesti arvioituna hyvin vähän.

Maanantaista perjantaihin työpäiväni olivat poikkeuksetta kuusitoistatuntisia.

Viikonloppuina olin maanteillä kokoustamassa.

Patmos ry oli syntynyt.

Kuva ja Sana keskittyi toimimaan kaupallisena kustannusliikkeenä. Mahdollinen vuosivoitto siirtyi kanaviansa myöten Patmos ry:n työhön.

Patmoksessa seurasimme kanadalaisen lähetysjohtajan, Billy Grahamin esikuvan Oswald J. Smithin raamatullista talousstrategiaa. Olimme uskon lähetys.  Taloudellinen ajattelumme tiivistetty malli oli tämä:

Pyrimme siihen, että vuoden 1973 alussa ja erityisemmin 1974 aloimme käyttää kolmelle kuukaudelle budjetoitua ja kerättyä olemassa olevaa käyttöpääomaa – pankissa oli seuraavan kolmen kuukauden tarpeet – ja keräsimme reaaliaikaisesti kolmannen vuosineljänneksen varoja. Neljäs vuosineljännes eli loka-joulukuu oli varojen määrän sallimusten mukaista ylimääräisten keräystulojen ym. saadun varallisuuden käyttämistä jouluaktioiden merkeissä lähetyskentillämme, annoimme tukea toisille taloudellisesti ahtaalla oleville lähetyksille, rahoitimme kirjallisuusevankeliointia Suomessa jne.

Tulevassa blogissa toivon saavani valaista enemmän Patmos ry:n ensimmäisten toimintavuosien taloudelliseenkin elämään liittyvää periaatteellisuutta ja palvelua.  Blogin sulkemislainaus vielä kerran Erich Sauerilta:

Kristuksen ilmestyminen on ihmiskunnan pelastushistorian sisin ydin. Ennen Häntä tapahtunut oli olemassa vain Hänestä käsin. Hänen jälkeensä tapahtuva tehdään ainoastaan Hänen nimessään. 

Lue sarjan muut osat:

Osa 1. Kuka voittaa maailman?
Osa 2. Jolla on, sille annetaan 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *