Patmos-blogi

Kuka voittaa maailman? – Monen ahdistuksen kautta osa 1

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

”Kuka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” (1. Joh. 5:5). Maailman meiningeissä voitto edellyttää aktiivista tekemistä, osallistumista, taistelua – sotaa. Nyt varotus! Apostoli kirjoittaa uskon kieltä. Meidän Jumalamme valtakunnassa eivät kaikki sanat tarkoita hetimiten sitä, mitä uudestisyntymättömät korvat ja sydän kuulevat ja kuvittelevat. 

ELI otetaan alusta: joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika.

Uskoo lahjauskolla.

Viisas oli Kastaja Johannes julistaessaan:

Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta.  (Joh. 3:27).

”Lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” kyselee Paavali (Gal. 3:5).

Pelastava usko on syntiselle annettua tavaraa. Uskoon ei ihminen itseänsä työstä.

Uskoon herätään. 

NUORUUSVUOSINANI opetin pyhäkoululuokkia Sörnäisten ruotsalaisessa seurakunnassa Helsingin Kallion kirkon tiloissa.  Luokassani oli Holger-pastorin poika. Päässä oli pojalla mukavasti sekä evankelisen pappi-isän että Anita-äidin pitkämielisellä lempeydellä Hengen voitelun voimassa istuttamaa luterilaista perustotuutta.

Erään sunnuntain teksti edellytti uskosta opettamista. Minä yritin pyhitetyn mielikuvituksen ja raamatullisen kaunopuheisuuden yhtymässä selvittää uskon ihmettä. Johon papin poika totesi: ”Älä, opettaja, selitä. Usko vain tulee Jumalan lahjana, kun kuulee Jeesuksesta.”

Liekö papin pojan kommentti vaikuttanut siihen, että tunnin päätteeksi otin virren sijasta kuorona tuon ajan kirkollisen kitarakuorolaulun, Ulla-Christina Sjömanin rukoustilaisuuksissa opitut rivit: ”Det kan ej förklaras, det kan blott erfaras.” Eli suomeksi niin kuin näin: selittää ei voi, mutta kokea saa.

Siis: usko tulee Herran Sanan kuulemisesta. Tämä on apostolista oppia ja opetusta.

Mutta sitten: Uskon tullessa saa samalla myötäjäislahjaksi sodankäynnin maailmaa vastaan.

Vaan millaisia ovatkaan aseet?

”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli” (1. Piet. 4:1).

Eli: pyhää sotaa ei käydä nyrkeillä, miekoista ja järeämmistä aseista puhumattakaan.

Pyhitetyssä, ristille naulitussa uskovan mielessä ovat uuden luomuksen asevarastot. Kaikki. Ei ole tarvetta sen enempää nyrkkiraudoista kuin ydinpommeista.

Äitini polvella minulle opetettiin lausetta: Det intet finns som inte vinns av kärleken som lider. Suomeksi riimitysvapaasti jotenkin näin: Kärsivä rakkaus voittaa – aina ja kaikkialla. Tässäpä aihetta ajatteluun muutaman blogin verran! Tervetuloa kyytiin nyt ja seuraavilla palstoilla.

OLEN privaattisyistä viime aikoina lisännyt kierroksia ajatus- ja rukousmaailmoissani, yhteisenä nimittäjänä aavistuksenomainen – joku uskaltautuisi sanomaan: profeetallinen – näkemysote siitä, että lopun ajan ennustetut puristukset ja kouristukset tulevat tosi lähelle minuakin.

Ajan merkki on uneliaisuuden tiivistyminen ja tämänpuoleisuuden ja – ikävä sanoa, vaan eipä totuus pala tulessakaan – veljes- ja sisarusrakkauden, välittämisen ja huolehtimisen, vararikko. Kukin etsii omaansa, profetoi Paavali.

Raamatullisen kristillisyyden ja kristityn pahin vihollinen ei ole ulkoa tulevat vainot eikä edes marttyyrius.

Ajan merkkien perusmerkki on Jeesuksen mukaan tällainen – ja juuri tässä toimii kristityn pahin vihollisvalta:

Te joudutte (kirj: teidät luovutetaan) ahdistukseen … ja koska laittomuus lisääntyy, kylmenee monien rakkaus. (Mt. 24:9-14 RKK).

Alkuseurakunnan vainotut yhtä lailla kuin lopun ajan marttyyriseurakunta ovat täydellisintä maastoa Jeesuksen ennustuksen toteutumiselle.

Apostoli Paavalin kokemuskristillisyys oli tällaista:

Minulla ei ole ketään toista samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän parhaastanne, sillä kaikki etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä on Jeesuksen Kristuksen. (Fil. 2:20-21).

Näin oli ja näin on oleva.

Useitten kristityn nimeä kantavien rakkaus Totuuteen – Jeesuksessa Kristuksessa inkarnoituneeseen Totuuteen – kylmenee.

KUVAN JA SANAN kirjailijana maassamme tunnetuksi tullut amerikkalainen Joyce Meyer sai kuluvan vuoden kesäkuussa tilaa Avainmedian tekstipalstoilla. Otsikon Olet enemmän kuin voittaja alta lainaan seuraavaa dynamiittitekstiä:

Raamatun mukaan uskovat ovat kaikessa enemmän kuin voittajia Kristuksen kautta (Room. 8:37 engl. KJV-käännös).

Ennen kuin vaikea tilanne on edes käsillä, voimme luottaa Jeesuksen omina, että tulipa mitä tahansa eteemme, voimme voittaa vaikeudet Hänen avullaan. Uskova voi elää täysin luottavaisena, että Jumala rakastaa eikä koskaan jätä tai unohda.

Kun meillä on tällainen suhde Kristuksen kanssa, ei tarvitse koko ajan pelätä huonoja uutisia.

Kun sitten tapahtuu jotain odottamatonta tai petymme jossakin asiassa, se ei muserra meitä.

Kun ymmärrämme, mitä olemme Kristuksessa, mitään sellaista ei tapahdu, joka olisi yli voimiemme. ”Sillä hän, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa” (1. Joh. 4:4).

Tämä totuus syöpyköön syvälle sydämeemme. Silloin tiedämme joka tilanteessa, että Jeesuksessa olemme enemmän kuin voittajia. Jos tätä emme sisäistä täysin, sielunvihollinen voi hämätä meitä niin ettemme koe voittoja. Paholainen haluaa vain tappaa, varastaa ja tuhota sen, minkä Jumala haluaa meillä olevan. Paholaisen päämäärä on nujertaa kaikin keinoin Jeesukseen uskova aina kun mahdollista.

Jokainen, joka tunnustaa, että Jeesus on Herra, katuu syntejään ja antaa sydämensä Jumalalle, on Jumalan lapsi ja kuuluu Hänelle. Kristuksessa olemme vanhurskautettuja ja Kristuksen voima asuu meissä (2. Kor. 5:17; Fil. 4:13). Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa rukouksessa ja Sanan äärellä, saamme tarvittavan viisauden ja voiman tehdäksemme oikeita ratkaisuja ja toimiaksemme oikein. Se ei tapahdu hetkessä, mutta edistyä voi koko ajan, kun etsimme Jumalaa ja Hänen tahtoaan.

Kun teemme virheitä, sielunvihollinen on heti kuiskuttelemassa, ettei meistä ole mihinkään. Ei pidä uskoa paholaista, kun se yrittää syyttää ja tuomita. Voimme välittömästi tunnustaa virheemme, kiittää Herraa Hänen anteeksiannostaan ja puhdistavan verensä voimasta ja mennä eteenpäin uskontiellä Hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa voitossa.

Herra haluaa meidän elävän Hänen rakkaudessaan ja olevan aina luottavaisia, että Hän on meissä ja auttaa. 

”Sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa” (1. Joh. 4:17).

Tutki Raamatusta Jumalan ominaisuuksia ja mitä Hän on luvannut omillensa. Vietä aikaa Herran kanssa. Hän haluaa siunata ja auttaa. Herra näkee meidät, kun sydämemme itkee, ja tuntee täysin joka tilanteemme. 

Anna ongelmasi Hänelle, toimi sanan mukaan ja voit kokea Hänen rakkauttaan, armoaan ja voimaa ja olla enemmän kuin voittaja.

Kristuksessa voitamme maailman!

OLEN iäkäs mies.

Jokaiseen uuteen armon päivääni herätessä laulan joko ääneen tai – useimmiten – hengessäni Virsikirjan virttä 275. Sinullekin oletettavasti tutussa virressä on tämä sisältö:

Mä elän laupeudesta, ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista. Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta.

Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit, joit vihan maljan katkeran, ja verelläs mun ostit. On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.

Ylistän, Isä, sinua, nyt täällä murheen maassa. Vaan kerran valkovaatteissa, saan kiittää kunniassa. Soi riemuvirsi taivaassa: mä elän laupeudesta.

Olen sulasta armosta etuoikeutettu siinä, että saan edelleen tehdä Valtakunnan työtä.

Onko elämän- ja työn kuvioissa tapahtumassa jotakin muutosta juuri nyt, Herra sen tietää ja vie – ja kiitollinen olen, jos koet joskus Hengen kehottavan sinua yhteenkin rukoukseen minun ja rakkaitteni ja elämän koko kuvan merkeissä.

Teen tunnustuksen tässä ja nyt.

Olen tuoreimman nyt avatun blogisarjani yleisotsikoksi asettanut paavalilaiset sanat: Monen ahdistuksen kautta.

Olen viimeisimmissä kirjoituksissani hieman jo avautunut tästä.

Nyt pyydän uskoutua sinulle syvemmälti – sekä Jumalan pyhän Sanan että omien tuntojeni ja kokemusteni summassa:

Minua riisutaan.

Ja samanaikaisesti olen saanut ihmetellen lisääntyvästi todeta, miten minua vahvistetaan Armon Hengen täyteydessä.

MIKSI Jumalan ihminen pääsee elämään ja kokemaan Pyhän Hengen täyteyden selittämätöntä – useasti yllättävää – uutta ja tuoretta ihmeellisyyttä?

Useimmiten silloin ja siksi, koska edessämme on Kristusta kirkastava kulkuvaiheemme monen ahdistuksen kautta.

Pyhän Hengen täyteyden vaikutus kristityssä on ainakin kolmitahoinen:

Ensiksi: Herra Jeesus Kristus kastaa ja täyttää Pyhällä Hengellä vaikuttaakseen selittämätöntä ja yllättävää Kristus minussa-elämää sisimmässäni.

Toiseksi: Pyhän Hengen täyteyden todellisuuden on tarkoitus näkyä kristityn persoonallisuudessa, ajatuksista tekoihin saakka.

Kolmanneksi: Todiste tapahtuneesta Armon Pyhän Hengen kristitylle sallitusta tuoreesta siunauksesta tulee johtaa ja ilmestyä kristityn palveluelämässä uutena voitelun voimana ja elämän vaikutuksena kaikkea ympäristöä myöten.

Mitä kolmannen kohdan jälkeen?

Nuoruuteni Lähetyskirkon pappi/teologi Per Wallendorff tapasi selittää raamatullisen Pyhän Hengen täyteyden kokemisen testinä olevan yksi ainoa asia:

Koenko saaneeni uuden, jopa aikaisemmin tuntemattoman halun ja tarpeen miellyttää Herraa Jeesusta Kristusta ja mahdollisimman todellisesti toteuttaa Hänen tahtoansa elämäni suhteen?    

Siinäpä se.

Voi, miten kaukana ollaankaan monissa ”Hengen etsimisen karismaattisissa tilaisuuksissa”, kun huudoilla ja säestävillä otsaan iskuilla vakuutetaan Pyhän Hengen olevan ihmisen käsien alla jaettavana ja hoetaan, että usko se vaan!

Per Wallendorffilla oli listassa muutakin Pyhän Hengen täyteyteen kuuluvaa tunnusmateriaalia. Kuten opetus Hengen täyteyttä seuraavista konflikteista siunauksen vastaanottaneen elämässä.

Sinua kiusataan enemmän ja useammin kuin ennen siunauksen vastaanottamista. 

Kiusaukset laskeutuvat sinuun iskevän käärmeen oveluudella – myrskyn voimalla – salaman yllättävyydellä. 

Jeesus kokee antautumisesi Hengen täyteyteen kiitosaskelena Golgatan työstä – vastustaja kokee tapahtuvan taisteluhaasteena. Olet vaihtanut elämäsi isäntää – eikä hylätty isäntä päästä sinusta helpolla. 

Joudut kokemaan uskomattoman, aiemmin kokemattoman määrän mitä erilaisimpia kiusauksia, viettelyksiä, koetuksia. Mutta tiedä tämä: sinä olet voittajan puolella, Hänen omaisuuttansa! Älä aliarvioi kiusaajaa, hän on tuhansien juonien mestari. Mutta suurempi on Hän, joka on sinussa, kuin hän, joka ulkopuoleltasi hyökkää sinua vastaan. Kolmekymmentä kolme vuotta Herrasi eli voittajana luonnollisen ihmiselämän jokaisessa vaiheessa – nyt Hän kuolemattomana Pyhän Hengen täyteydessä elää sinussa kaiken elämäsi ajan. Sinun osuutesi on sallia Herralle Jeesukselle Kristukselle täysi hallintaoikeus elämääsi.

Pyhän Hengen täyteys kristityssä suo sinulle uuden käsityksen ja ennen kaikkea uuden tunnistamistodellisuuden synnistä ja syntisyydestä. Kaihdat syntiä. Et halua koskettaa sitä mikä on synnin merkitsemää ja saastuttamaa.

Pyhän Hengen täyteys kristityssä tuottaa sinussa uuden kaipauksen voida elää ja vaeltaa puhtaan sydämen kristillisyydessä.

Pyhän Hengen täyteys kristityssä vaikuttaa sinussa sammumatonta halua – pyhää pakottavaa tarvetta – esittää Mestarisi Herra Jeesus Kristus ympäristöllesi suurena ja ihmeellisenä Vapahtajana, synnistä pelastajana, Pyhällä Hengellä täyttäjänä.

Pyhällä Hengellä täyttynyt kristitty on lopulta voittopuolisesti kahden asian kristitty: hän haluaa miellyttää rakasta Jeesusta – ja hän haluaa jakaa tietoa Jeesuksesta kaikille pelastuselämää vailla vaeltaville lähimmäisille.    

Sillä –

Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room. 5:5).

PYSÄHDYN eteesi katsoen silmiisi, tarttuen käsiisi, pyytäen Jumalan rakkautta avaamaan ymmärryksen sillan keskellemme – ja rohkenen kysyä sinulta, lukijani, oletko sinä saanut lahjaksi ilman omia ansioitasi luvatun Pyhän Hengen täyteyden armoituksen ja lahjan?

Vuosia sitten oli patmospyhä Meilahden kirkossa Helsingissä. Sanassa ja myös alttarilla palvelemassa oli rakastettu rovasti Risto Santala. Olin Herran pöydän ääressä polvistuneena ottamaan vastaan siunatun sakramentin, kun vasemmalla puolellani Pyhän Ruumiin jakamisen jälkeen tapahtui jotakin totutusta poikkeavaa.

Nainen vieressäni oli ollut toimituksen aikana itkuinen.

Kun Herran pappi oli askelen päässä naisesta, kädessänsä Pyhän Veren malja, naisen itkuisuus vaihtui äänekkääksi valitukseksi. Samassa nainen ponnistautui ylös alttaripöydästä ja alkoi hitaasti kääntyä poistuakseen paikalta.

Mitä teki Risto Santala?

Jumalan pappi liikkui nopeudella ehtoollismalja käsissään, kiirehti alttarikaaren ulkopuolelle ja tavoitti naisen. Asettui naisen eteen ja lausui voimakkaalla, vakuuttavalla äänellä yhden lauseen:

Juo, tämä veri on syntiselle syntien sovitukseksi!

Varmaankaan ennen tai jälkeen tämän tilanteen kukaan ei ollut todistanut mitään vastaavaa.

Varmaankin kaikki rukoilemaan kykenevät rukoilivat ahdistuneen naisen puolesta.

Nainen murtui huutavaan itkuun. Joku auttoi naista istuutumaan penkkiin. Pyhän Veren malja oli tarjolla, ja nainen osallistui.

Oletko tuoreesti vieraillut Herran pöydässä?

Kristityn elämään voi asettua sellainen kuivuuden ja janon ja nälän kausi, johon ei mikään sielunhoitokaan tuo purkautumaa.

Moni kristitty kärsii aliravitsemuksesta mitä tulee Herran ateriaan.

Kiinalainen kristitty tuomittiin teloitettavaksi ampumalla. Teloitus toimeenpantaisiin aamulla auringon nousussa. Tuomion kuulemisen jälkeen yksi piinaava ajatus valtasi kristityn sisimmän. Ennen vangitsemistaan hän oli välttänyt osallistumasta maanalaiseen ehtoolliskokoukseen, koska tunsi outoa aavistusta siitä, että kokous ratsattaisiin. Mitään ratsiaa ei ollut – mutta seuraavana aamuna kristitty vangittiin ja tuomittiin kuolemaan syytettynä valtiopetoksesta.

Kristitty ajautui suunnattomiin sisäisiin ahdistuksiin. Hän koki olevansa luopio – Herransa kieltäjä – kaikista petollisista kristityistä kaikkein petollisin.

Merkiksi taivasosansa menettämisestä hän alkoi ajatella ehtoollisesta pois jäämistänsä ja siihen vaikuttanutta pelkuruutta. ”Olen itse sulkenut taivaan portin itseltäni.” Näin hän ajatteli.

Aamulla tapahtui kirjaimellisesti ihmeellistä.

Vankien massassa työtä tekevä putsari, ruuan kuljettaja – itsekin vanki – omalla riskillään toi teloitettavalle leivän murusia ja kankaanpalan, johon oli pyyhitty päällystön pesuun jättämä viinilasi. Kangastilkku oli kuivannut yön ylitse, mutta punainen viinin jälki näkyi tilkussa. Teloitusta odottava kristitty söi muruset ja todisti niitten olevan Pyhä Ruumis … ja hän nuoli kielellänsä kangastilkkua ja todisti nauttivansa Pyhän Veren.

Kiinan maanalaisen kristillisyyden viestissä tämä kerrotaan ja mainitaan sekin, että teloittajat eivät kyenneet käsittämään, miten ja miksi teloitettava asettui kiväärien eteen hymyilevänä ja suorastaan ylionnellisena.

Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisään Jumalan valtakuntaan.  (Apt. 14:22).

Yksi vanhimmista alkoi puhua ja kysyi minulta: ”Keitä nuo pitkiin, valkeisiin vaatteisiin pukeutuneet ovat, ja mistä he ovat tulleet?”…. ”Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä. … Ei heille enää tule nälkä eikä jano. Aurinko ei satu heihin eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja johdattaa heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään.” (Ilm. 7:13-17).

KUKA VOITTAA MAAILMAN?  Näin kysyin otsikossani. Ingressissä oli vastauksen ensimmäinen osa: ”Se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika.” Otsikon loppuosa on sekin Pyhässä Sanassa: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.” Näissä armon varustuksissa pääsen minä ja pääset sinä, tarvittaessa monen ahdistuksen kautta mutta voittajana, elonmatkamme päätökseen kristallimeren rannalle. – Seuraavassa blogissa matka jatkuu.

Lue sarjan muut osat:

Osa 2: Jolla on, sille annetaan >

Osa 3: Ristiinnaulitun riemuvoitossa

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *