Patmos-blogi

Ron Cantor: Voiko pedon merkin ottaa vahingossa?

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

Kirjoittaja on israelilainen messiaaninen kristitty pastori ja seurakuntatyön johtaja. Hän on mediakanavien kautta laajaa seurantaa omistava evankelista, joka ei karta Raamatun profeetallisen sisällön rohkeata nostamista niin maailman tapahtumien kuin erityisemmin Israelin kehityksen ja tulevien kohtaloitten heijastamisessa Jumalan ilmoituksen suuriin, ajankohtaisiin profeetallisiin linjoihin. Tässä julkaistava artikkeli on kirjoittajansa hiljattaista tuotantoa. – Leo Meller.  

MONI on sanonut, että COVID-19-rokotus on Ilmestyskirjan 13. luvun pedon merkki. Onko mahdollista, että kun luulee tekevänsä jotakin hyvää tai täysin neutraalia, ottaakin vahingossa pedon merkin?

Raamattu osoittaa meille, ettei rokotus ole pedon merkki ja että kun todellinen, lopullinen, peruuttamaton merkki tulee, me kyllä tunnistamme sen.

Ensinnäkin, mikä on pedon merkki?

Se on merkki, joka ihmisten on pakko ottaa voidakseen osallistua yhteiskunnan toimintoihin Antikristuksen hallintavallan aikana.

”Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” (Ilm. 13:15–17)

Tämä toinen peto, tai kuten häntä myös nimitetään, väärä profeetta, palvelee ensimmäistä petoa, Antikristusta. Hän taivuttelee / pakottaa ihmiset palvomaan Antikristusta. Tämän kaiken keskellä hän laskee liikkeelle jonkinlaisen lojaaliutta ilmentävän merkin, joka oikeuttaa ”ostamaan tai myymään”.

Seuraavassa kolme asiaa, joiden pitäisi osoittaa, ettei rokote ole pedon merkki.

  1. Tärkein syy, miksi nämä asiat on kirjoitettu Raamattuun, on se, että voit kirkkaan selkeästi tunnistaa ne, kun ne tapahtuvat. Sinun ei tarvitse arvailla. Jumala ei pyri harhauttamaan sinua. Asia käy täysin selväksi. Kaksi seuraavaa kohtaa antavat vihjeitä siitä, miten tunnistat pedon merkin.
  2. Pedon todellinen, lopullinen merkki tulee vasta kun Antikristus on ollut vallassa jo yli kolme ja puoli vuotta. Hänet on jo surmattu ja – olkoon kuolema todellinen tai vale – hänet on herätetty kuolleista. Ilmestyskirjan kohdassa 13:3, ennen kuin pedon merkki otetaan esille jakeessa 17, kerrotaan pedon parantuvan kuolettavasta haavasta. Kuolettava tarkoittaa useimpien Raamatun tutkijoitten mielestä sitä, että saatu vamma johtaa poikkeuksetta kuolemaan. Jos hän parantuu, se tarkoittaa, että hänet on herätetty kuolleista.

”Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.” (Ilm. 13:3)

On todennäköistä, että Antikristus julistautuu Jeesukseksi, koska myös Hän on kuollut ja myös Hänet on herätetty kuolleista (tai näin ainakin näyttää tapahtuvan Antikristuksen kohdalla). Maailma ihmettelee tapahtunutta ja seuraa häntä. Tätä ei ole vielä tapahtunut. Tämän täytyy tapahtua ennen kuin ihmisiltä aletaan vaatia lojaaliusmerkkiä.

Antikristus julistaa itsensä Jumalaksi ja pystyttää kuvansa uudelleen rakennettuun temppeliin (2. Tess. 2:4). Temppeliä ei ole vielä uudelleen rakennettu, ja siksi siellä ei voi myöskään olla Antikristuksen kuvaa. Ja näiden asioiden täytyy tapahtua ennen kuin pedon merkkiä aletaan vaatia.

Paavali pyysi, etteivät tessalonikalaiset antaisi vietellä itseään, sillä Herran päivä ei tule ”ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy” (2. Tess. 2:3). Se, ettet vielä tiedä, kuka Antikristus on, todistaa, ettei hän ole vielä ilmestynyt.

  1. Pedon merkki liittyy lojaaliuteen ja uskollisuuden vannomiseen Antikristukselle. Nimitin jo aiemmin tätä lojaaliusmerkiksi. Tämä merkki ei ole tarkoitettu pelkästään ostamista ja myymistä varten, se on palkinto merkin ottamisesta. Merkki tarkoittaa uskollisuuden vannomista Antikristukselle ja hänen demoniselle järjestelmälleen. Se ei ole rokote.

Jo rokotettuna voin vakuuttaa teille, ettei kukaan vaatinut minua vannomaan uskollisuutta kenellekään. Ja tehdäkseni asian täysin selväksi, tarkoitukseni ei todellakaan ole rokotusten mainostaminen. Oma sääntöni on, että jokaisen tulee seurata omantuntonsa ääntä. Roomalaiskirjeen 14. luvussa meille opetetaan, että omantunnon kysymyksissä me emme saa tuomita toisiamme.

Kun Paavali kirjoitti roomalaisille: ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut” (Room. 10:9), hän ei tarkoittanut tätä helpoksi, tuskattomaksi tunnustukseksi, vaan vaikeaksi tavaksi päästä pelastettujen valtakuntaan. Tämä vaikuttaa helpolta ainoastaan silloin, kun sitä katsoo länsimaisten ”silmälasien” lävitse. Sinun täytyy palata takaisin muinaisen Rooman aikaan ja olosuhteisiin päästäksesi oikeaan mielentilaan.

Keisari/Antikristus vai Jeshua?

Paavalin aikana Rooman pääuskontona oli keisarin palvonta. Varhaisvuosina Rooma piti kristinuskoa juutalaisena lahkona, ja siksi heidät vapautettiin keisarin palvonnasta. Rooman ja juutalaisten väliseen sopimukseen kuului, että juutalaiset saivat palvoa omaa Jumalaansa. Niin kauan kuin kristinusko nähtiin yhtenä monista juutalaisista lahkoista, myös sitä suojeltiin, koska se oli religio licita, sallittu uskonto. Tätä fraasia käytettiin kuvaamaan juutalaisten asemaa Rooman vallan alla. Kristityt olivat turvassa. Mutta heti kun kristinuskosta tuli religio illicita (laiton uskonto), myös kristittyjä vaadittiin polttamaan suitsukkeita keisarille kerran vuodessa ja tunnustamaan että ”keisari on Herra”.

Tunnustusta ”Jeesus on Herra” pidettiin ateistisena tekona, koska silloin sanoi, ettei keisari ollut ainakaan ainoa Jumala. Tällaista tekoa pidettiin maanpetoksena, ja siitä oli seurauksena kuolemanrangaistus.

Rooma ja Antikristus

Muinainen Rooma on ennakkokuva tulevasta Antikristuksen valtakunnasta.

Jeshuan lausumat profetiat vuodelle 70 jKr. (ks. Matt. 24:15 ja sitä seuraavat jakeet sekä Luuk. 21:20–24) tulevat täyttymään kaikkein suurimmassa mittakaavassa vaivan ajassa. Muinainen Israel, joka valloitettiin vuonna 70 jKr., on esikuva vaivan ajan Israelista. Molemmat kärsivät Antikristus-hahmosta, joka saastuttaa juutalaisen temppelin.

Aivan kuten Rooma vaati lojaaliutta omilta alamaisiltaan, niin tekee myös Antikristus. Pedon merkki ei ole ainoastaan jokin uusi, hienolta vaikuttava talousjärjestelmä. Jos näin olisi, meidän olisi jatkuvasti kyseltävä itseltämme, ovatko käteinen, luottokortit, pankkikortit, Apple Pay, Google Pay, Wi-Fi:n mahdollistamat luottokortit tai Bitcoin jne. pedon merkki. Olisimme jatkuvasti hämmennyksen vallassa ja skeptisiä, ja jos rehellisiä ollaan, näyttäisimme muun maailman silmissä todella oudoilta.

Pedon merkki edustaa lojaaliutta Antikristusta kohtaan. Tämä on Ilmestyskirja 13. luvun konteksti: ”…että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin” (jae 15). Tästä tiedät, että kysymyksessä on pedon merkki eikä pelkästään jokin yhteiskunnan – olipa se sitten viivakoodi tai tietokonesiru – omaksuma uusi käytäntö. Synti ei sisälly itseensä merkkiin, vaan siihen, että Jeshuan sijaan ihmisiä vaaditaan osoittamaan lojaaliutta keisaria (Antikristusta) kohtaan. Jos asiaan ei sisälly lojaaliuden osoittaminen Antikristusta kohtaan, niin silloin kysymyksessä ei ole pedon merkki.

Kun tuo päivä koittaa…

  1. esiin astuu maailmanjohtaja (2. Tess. 2:3),
  2. joka toimii välittäjänä uuden temppelin rakentamiseksi Jerusalemiin (Dan. 9:27),
  3. joka on saanut kuolettavan haavan (Ilm. 13:3),
  4. joka on noussut kuolleista (Ilm. 13:3),
  5. joka väittää olevansa Jumala (2. Tess. 2:4),
  6. joka asettaa kuvansa juutalaisten temppeliin Jerusalemissa (2. Tess. 2:4),
  7. ja hänen kakkosmiehensä vaatii, että otat lojaaliusmerkin voidaksesi toimia hänen yhteiskunnassaan… (Ilm. 13:16–17)

… silloin tiedät, että kysymyksessä on pedon merkki… äläkä ota sitä!

Kuten jo sanoin, rokotuksen ottaminen on omantunnon kysymys.

Mutta jos et ota sitä, älä kieltäydy siitä sen vuoksi, että ajattelet sen olevan pedon merkki – tämä ei yksinkertaisesti sovi yhteen Kirjoitusten kanssa.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (7)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Heikki Koivisto

    Pedon merkki on hengellinen, Antikristus opettaa ja neuvoo jotta kristityksi tullaan vastakkaista tietä kuin mitä Herra Jeesus opettaa, Jeesus opettaa jotta ihmisen tulee uudestisyntyä johon antaa vertauksen luonnollisen vaimon synnytystuskista joka tulee kokemukseksi kun uusi ihminen syntyy, Antikristus opettaa jotta me olemme kristityitä eikä meillä tarvitse olla samanlaisia kokemuksia kuin raamatussa kuvatuilla opetuslapsilla, mehän olemme luonnollisesta syntymästä asti oltu oikeita kristityiden kristittyjä, emmekä koskaan ole olleet tottelemattomia. Herra Jeesus taasen opettaa jotta kaikki ihmiset ovat pois poikenneet ja kelvottomiksi tulleet ja vaatii kääntymistä tieltänsä! Antikristuksen väellä ei ole asuvaa Pyhää-henkeä eivätkä tällöin opetuksessaan ole yhtä Herran Jeesuksen kanssa koska Herra Jeesus ei heissä asu oppinsa kanssa vaikkakin opetuksessaan tuovatkin raamatun kirjoituksia esille!

  2. Jukka Mikkola

    Minun nähdäkseni on useita asioita, jotka ahdollisesti raivaavat tietä tuohon ”pedon merkkiin”. Mutta ei kannata ryhtyä vainoharhaiseksi, sillä ”maailmassa me olemme” kuten ovat olleet veljemme ja sisaremme ennen meitä.

    Internet ja globalisaatio raivaa tietä pedolle, maksukortit ja kohta kaikkialla läsnä oleva kameravalvonta kasvontunnistamisineen; riippivuutemme sähköverkosta ja lisääntyvä sähköautojen ja sähkölämmityksen suosimien (=hiilipäästöjen rajoitukset) taas sisää riippuvuuttamme ns. suurista yrityksistä ja valtio(liittojen) sääntelystä.

    Mutta kannattaa elää ns. normaalia elämää: olkoon kullakin päivällä oma murheensa, emme voi murehtimalla (tai/ja pelkäämällä) päiviemme määrää lisätä. Pahinta on jos keskitymme katsomaan itse piruun, joka kuitenkin on ”Jumalan perkele”, kuten Luther taisi asian ilmaista. Älkäämme olko myöskään ihmisten orjia.

    Niin kauan kun on päivä on tehtävä työtä. Tulee yö, jolloin työtä ei voi tehdä.

    Eilinen on mennyt,
    huomisesta emme tiedä.
    Tänään Herra auttaa.

    • monarkisti

      > Internet ja globalisaatio raivaa tietä pedolle, maksukortit ja kohta kaikkialla läsnä oleva kameravalvonta kasvontunnistamisineen; riippivuutemme sähköverkosta ja lisääntyvä sähköautojen ja sähkölämmityksen suosimien (=hiilipäästöjen rajoitukset) taas sisää riippuvuuttamme ns. suurista yrityksistä ja valtio(liittojen) sääntelystä.

      En tiedä suositaanko sähkölämmitystä, mutta niin kauan kuin sähkön tuotantoon käytetään polttoainetta, sen vaikutus on tasan päinvastainen. Paikallisesti polttamalla polttoaineen lämpöarvo saataisiin lähes kokonaan hyödynnettyä. Jos sillä tuotetaan toisaalla sähköä, joka siirretään ja muutetaan lämmöksi, tarvitaan saman lämmön tuottamiseksi moninkertainen määrä polttoainetta.

      Luettelemasi asiat voisi tiivistää omavaraisuudesta luopumiseksi mukavuuden takia. Omavaraisuuden katoamisesta syntyvät riippuvuussuhteet tietysti heikentävät ilmaisunvapautta, kun vastavirtaan uimisesta voidaan sanktioida, mutta ne eivät vielä erottele ihmisiä käteisen käyttäjiin ja pankkikortin vinguttajiin, toisin kuin rokotepassi, jota jo nyt käytetään ihmisten erotteluun monessa maassa.

  3. monarkisti

    Rokotepassi raivaa tietä pedon merkille, se kun käytännössä painostaa rokotteen ottamiseen. Sen jälkeen on helppo vaatia myös palvomaan petoa, joka on valtakunta – ei ihminen.

    • S.B

      Monarkisti. Tuo ”passi” on vain pisara suuressa meressä. Älä jää katsomaan mustaa pistettä, se kasvaa kohtuuttomasti. Katso suurempaa kokonaisuutta. Itse olen 2x rokotettu, ja ennenkaikkea siksi että voisimme kaikki yhdessä selättää taudin joka niin monille on ollut tappava. Sillä passilla en itse tee mitään, joten en moista hea siksi. Rokotteilla suojelen itseni lisäksi myös muita.
      Passinvastustajissa on liiaksi heitä joiden mielestä kokonaisuudella ei ole mitään väliä, kunhan minä vain olen oikeassa. Niin ei Jeesus olisi ajatellut.

      • monarkisti

        > Tuo “passi” on vain pisara suuressa meressä.

        Sillä luodaan apartheid-yhteiskuntia, joissa rokotetut ja rokottamattomat (tai passista kieltäytyvät) ohjataan erilleen. Äkkiseltään en keksi, mihin muuhun liittyisi vastaavaa erottelua länsimaissa.

        > Rokotteilla suojelen itseni lisäksi myös muita.

        Toivottavasti et kuvittele sen estävän sinua tartuttamasta lähimmäisiäsi. Rokotetuilla on havaittu virusta nenäontelossa yhtä paljon kuin rokottamattomilla. Tehokkain keino estää taudin leviämistä on riittävä turvaväli.

        > Passinvastustajissa on liiaksi heitä joiden mielestä kokonaisuudella ei ole mitään väliä, kunhan minä vain olen oikeassa.

        En ole perehtynyt heitä koskeviin tilastoihin, mutta on periaatteessa mahdollista, että he onnistuvat leimaamaan asiallisen kritiikin omalla käytöksellään. Siltikään en toivo mitään cancel-kulttuuria. Jokainen on itse vastuussa siitä, ettei heitä lasta pesuveden mukana, kun arvioi vastaantulevaa viestintää.

  4. Dogma

    ”joka toimii välittäjänä uuden temppelin rakentamiseksi Jerusalemiin (Dan. 9:27),”

    Ron Cantor väittää, että Antikristus toimisi välittäjänä uuden temppelin rakentamiseksi ja väitteen tueksi annetaan kohta Dan. 9:27.

    Tässä on kaksi olennaista virhettä.

    Ensinnäkin Dan. 9:27 ei kerro mitään temppelin rakentamisesta. Jae kertoo siitä, että Antikristus, Hävittäjä menee temppeliin 7 vuoden ahdistusten aikojen viimeisellä puoliskolla. Tämä tarkoitta sitä, että temppeli on ollut normaalissa toiminnassa sitä ennen ensimmäisen puoliskon eli 3,5 vuotta, mistä kertoo myös Ilm. 11:1,2.

    Toiseksi, Antikristus ei rakenna temppeliä. Sakarjan kirjan luku 6 kertoo, että Messias rakennuttaa temppelin ihan itse ja itseään varten. Rakentajat tulevat kaukaa, joten he eivät ole Israelissa asuvia ortodoksijuutalaisia. Tämän vuoksi juutalaiset yleisesti odottavat, että temppelin rakentaa Messias itse.

    Jumala lähettää temppelin vuosina 3,5 – 7 vuotta suuren eksytyksen, joka on temppeliin menevä Antikristus. Antikristuksen kukistumisen jälkeen temppeli palaa takaisin Herran Jeesuksen haltuun.

    Antikristus ei pääse temppeliin ennen, kuin pidättävä tekijä on poistunut ja se on Herran kirkkaus, joka poistuu temppelistä, kun seurakunta viedään tempauksessa taivaaseen Karitsan häihin. Tempaus koskee hyvin harvoja ihmisiä, vain viisaita neitsyitä, joita on vähän.