Sensuroitu vai ei? – Lisää ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä (osa 2)

Reilu parisataa sivuisen Sensuroitu -kirjan isona teemana on Raamatun tekstikritiikki. Vaikka aihepiiri tavallista raamatunlukijaa ajatellen voi tuntua tylsältä, on hyödyllistä muutamalla rivillä valaista mistä on kyse.

Tekstikritiikillä ei tarkoiteta Raamatun sisällön pahantahtoisen asenteellista arvostelua. Sen sijaan, kuten kirjoittajat itsekin toteavat, kyse on minkä tahansa muinaisen käsin kopioidun teoksen tekstihistorian tieteellisestä menetelmällisestä tutkimuksesta. Näitä menetelmiä Sensuroitu -kirja osaltaan valaiseen muutamalla sivulla sangen hyvin.

Tekstikritiikistä on kirjoitettu suomeksi aiemminkin

Kirjoittajien mukaan ”tekstikritiikistä ei ole kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja” (s. 7). Tämä ei täysin pidä paikkaansa. Uuden raamatunkäännöksen julkaisuvuonna 1992 Perussanoma kustansi Manchesterin yliopiston maailmankuulun tutkijan F. F. Brucen kansantajuisen klassikkoteoksen Raamatun Juuret suomeksi. Kirja oli huomattavasti laajempi ja paikoin jopa Mäkipellon ja Huotarin kirjaa syvällisempi sukellus Raamatun teksteihin, eri käsikirjoituksiin, tekstihistoriaan sekä niihin liittyviin tekstikriittisiin kysymyksiin.

Kolmessakymmenessä vuodessa tutkimus on toki tuonut runsaasti uutta (uusia käsikirjoituslöytöjäkin) ja Brucen kirjan uusintapainos, jos sellainen otettaisiin, vaatisi joissakin yksityiskohdissaan päivittämistä. Silti se on sellaisenaankin edelleen ihan kelpo asiantunteva suomenkielinen johdatus Raamatun syntyyn, tekstihistoriaan ja tekstikriittisiin kysymyksiin yleisesti ottaen.

Tekstikritiikki sinällään on hyödyllistä ja tarpeellista

Tekstikriittisen tutkimuksen pyrkimyksenä perinteisesti on ollut selvittää mitä tekstissä, josta ei ole säilynyt alkuperäisiä fyysisiä käsikirjoituksia, alun perin on lukenut. Sellaista työskentelyä tarvitaan, koska ennen kirjapainotaidon keksimistä käsin kopioituihin teksteihin on ajan myötä tullut muutoksia – tahattomia ja tahallisia. Tutkijat puhuvat varianteista eli lukutapojen eroista. Tekstikritiikkiä sovelletaan siten kaikkiin vanhoihin alun perin käsin kopioituihin teksteihin (esim. Filon, Josefus, Tacitus tai vaikkapa Koraani, Shakespeare etc.) eikä ainoastaan Raamattuun.

Yksin Ut:n kreikankielisiä säilyneitä käsikirjoituskopioita ja käsikirjoituskatkelmia on tuhatmäärin. Mäkipelto-Huotari esittävät, että niitä olisi lähes 6000. Tavallisimmin kirjallisuudessa näkyy viitattavan noin 5100–5500:aan. Mutta kyse on siis tuhansista. Valtaosa näistä on myöhäisiä keskiaikaisia käsikirjoituskopioita. Tutkijoiden käytössä on kuitenkin jo 100-luvulta lähtien ainakin 124 käsikirjoitusta Ut:n alkuperäisten tekstien syntymisen jälkeisten ensimmäisten 300-vuoden ajalta. Useimmat näistäkin ovat katkelmia, mutta koko Uusi testamentti on silti niissä moneen kertaan löydettävissä.  Vertailun vuoksi: muista antiikin teksteistä vastaavasti 300 vuoden ajalta alkuperäisten kirjoittamisen jälkeen ei ole säilynyt lainkaan kopioita.

Ut:n tutkimuksessa myös hyödynnetään latinan-, koptin-, syyrian-, etiopian ym kielisiä käännöksiä, osa varhaisia, joita samoin on tuhansittain. Yksin latinankielisiä käännöksiä on yli 10 000. Jos kaikki nämä kreikan- ja muunkieliset tekstitodistajat sattuisivat tuhoutumaan Uuden testamentin teksti olisi periaatteessa palautettavissa lähes kokonaan kirkkoisien kommentaareissa esiintyvien Ut:n lainausten, joita on arviolta yli miljoona, perusteella.

Uusi testamentti on sisällöllisesti ja materiaalisesti ylivoimaisesti parhaiten säilynyt teksti koko antiikin maailmassa. Siksi tutkijoilla on hyvät lähtökohdat Uuden testamentin tekstissä tapahtuneiden muutosten ja alkuperäisen lukutavan jäljittämisessä.

Muutoksista ei ole vaiettu

Tavallisimmin raamatunlukija törmää tekstikriittisen työskentelyn tuloksiin eroavaisuuksina uusissa käännöksissä aiempiin nähden tai joidenkin hakasulkeissa esiintyvien jakeiden yhteyteen liitetyissä alaviitteissä, joissa lukee ”Ei löydy varhaisimmista käsikirjoituksista” tai ”Jakso puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista” tai jotain sen tapaista. Kaksi huomiota herättävintä tällaista jaksoa ovat Mark. 16:9–20 sekä Joh. 7:53–8:11, jotka eivät alun perin ole kuuluneet Markuksen ja Johanneksen evankeliumiin. Muut tekstikriittiset kysymykset eivät koske lähimainkaan näin laajoja kokonaisuuksia. Tekstikriittiseen työskentelyyn sisältyy toki paljon muutakin eikä yksin käsikirjoituksen ikä aina ratkaise. Joskus myöhäisempi käsikirjoitus on säilyttänyt varhaisemman lukutavan, kuten kirjoittajatkin kirjassaan toteavat.

Se, ettei raamatunlukija törmää Raamatun käsikirjoitusten tekstikritiikkiin yleensä kovin silmiinpistävästi ja yksityiskohtaisesti, ei kuitenkaan johdu mistään Raamatun muutoshistoriasta vaikenemisesta. Sellaisten muutosten yksityiskohtaiseen esittelyyn ei tavallista raamatunlukijaa ajatellen ole ollut suurta tarvetta, koska pääsääntöisesti lukutapojen eroavaisuudet ovat vähämerkityksisiä Raamatun kokonaissisällön kannalta. Kuula-Nissinen-Riekkinen teoksessaan Johdatus Raamattuun (Kirjapaja 2003) summaavat hyvin tekstikriittisen työskentelyn yleisen tieteellisen konsensuksen seuraavasti:

”Lukutapojen erot ovat enimmäkseen erittäin pieniä. Tutkijat ovat päässeet varsin suureen yksimielisyyteen Uuden testamentin alkuperäisestä lukutavasta, joskin joissakin yksityiskohdissa erilaiset tulkinnat ovat mahdollisia. Tekstikriittisillä ratkaisuilla ei ole merkitystä minkään teologisen opin tulkinnan kannalta.”

Mäkipelto ja Huotari myöntävät itsekin, että ”[v]altaosa eroista on niin pieniä, etteivät ne vaikuta merkityksen tasolla. Esimerkiksi kreikan lauseissa sanajärjestyksen vaihtelu ei useinkaan muuta sisällön tulkintaa” (s. 35). Hieman myöhemmin kirjoittajat jatkavat, että ”käsikirjoitusten väliset erot ovat pääsääntöisesti hyvin pieniä ja kertomusten suuret linjat ovat käsikirjoituksissa samanlaiset.” (s. 37) Ja seuraavalla sivulla: ”On aivan totta, että Uuden testamentin käsikirjoituksissa kertomusten suuret linjat ovat samat.” (s. 38).

Valtaosa lukutapojen eroista on siis kokonaissisällön kannalta merkityksettömiä kirjoitus- ja kopiointivirheitä (tiedetään myös, miten sellaiset voivat syntyä, vaikka kopioitsijan silmien harhaillessa jonkun sanan tai rivin yli jne.) tai oikeinkirjoituseroja, sanajärjestyksen vaihteluita, synonyymeja ja sen sellaisia. Ut:n kreikan (koiné) luonteen takia, vaikkapa lause ”Johannes rakastaa Mariaa” voidaan ilmaista käytännöllisesti katsoen sadoilla eri tavoilla (riippuen käytetäänkö artikkelia vai ei) lauseen merkityksen pysyessä käännöksen kannalta täysin samana. Kärjistäen voidaan todeta, että teksti voi erilaisista syistä muuttua kopioitaessa ilman että teksti edes muuttuu sisältönsä puolesta.

Tekstillisten lukutapojen merkitystä valaistaksemme mainittakoon, että niiden joukossa on runsaasti myös täysin hullunkurisia variantteja (nonsense reading), jotka eivät tuota tutkijoille vaikeuksia päätellä, mitä tekstissä on alun perin lukenut. Esimerkki tällaisesta on vaikkapa 1 Tess. 2:7, jossa Paavali kuvailee kuinka hän ja Silas käyttäytyivät kristittyjen parissa Tessalonikassa vieraillessaan. Käsikirjoituksissa, joita suomalaiset käännöksemme seuraavat, sanotaan: ”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä [eepioi] kuin lapsiaan hoivaava äiti.” Eräissä käsikirjoituksissa puolestaan lukee ”…teidän luonanne olimme pikkulapsia [neepioi]”. Kreikan kielessä sanoilla on yhden kirjaimen ero (eepioi / neepioi). Eräässä keskiaikaisessa käsikirjoituksessa löytyy peräti muoto ”olimme luonanne hevosia [hippoi]”!  Ei kuitenkaan ole vaikea päätellä, mitä Paavali alun perin on kirjoittanut. Tai toinen esimerkki Joh. 1:30, jossa lukee ”minun jälkeeni tulee mies [aneer]”, jonka eräs kirjuri on vahingossa kopioinut muotoon ”minun jälkeeni tulee ilmaa [aeer].” Jälleen yhden kirjaimen vahinko, josta ei ole vaikea päätellä kumpi lukutapa on alkuperäinen. Mäkipelto ja Huotari mainitsevat yhtenä hauskana esimerkkinä 1300-luvulta peräisin olevan käsikirjoituksen, jonka kopioitsija on epähuomissa saanut Jeesuksen sukuluettelon aivan sekaisin.

Ratkaisemattomia ja kääntämisen kannalta merkityksellisiä eroja on sangen vähän. Kreikkalaisten käsikirjoitusten digitalisoinnin parissa työskentelevä tekstikriitikko tri Daniel B. Wallace (Center for Study of New Testament Manuscripts) on arvioinut, että niitä olisi noin 1 prosentin luokkaa. Ratkaisemattomia kysymyksiä siis on, mutta nekään eivät vaikuta Ut:n pääsisältöön teologisesti taikka muuten. Esimerkiksi tutkijat eivät käsikirjoitusten valossa ole kyenneet ratkaisemaan Room. 5:1 jakeen osalta kirjoittiko Paavali alun perin ”meillä on rauha … Jumalan kanssa” vai ”olkoon meillä rauha … Jumalan kanssa.” Ero on toistaiseksi ratkaisematon, ja vaikuttaa toki kääntämiseen, mutta sisällön kannalta ero ei ole kovin merkityksellinen.

Kun siis Huotari ja Mäkipelto arvelevat meidän nähneen vasta tekstillisten muutosten ”jäävuoren huipun” vaikuttaisi pikemminkin siltä, että valtaosa jäävuoresta on pätevän tekstikriittisen työskentelyn myötä jo sulanut ja jäljellä on lähinnä meressä kelluva jäälautta.

Tämä osaltaan voi selittää sitäkin, että tekstin alkuperäisen muodon jäljittämisen rinnalla tutkijoiden mielenkiinto on viimeisten parin vuosikymmenen aikana aiempaa enemmän alkanut kohdistua siihen, mitä tahalliset muutokset mahdollisesti kertovat kirjurien teologisista motiiveista. Alkuperäisen sisällön osaltahan tutkijoiden suurin työ on pääosin jo tehty eivätkä lukuisat uudetkaan käsikirjoituslöydöt viime vuosina ole tuoneet mitään uusia paljastuksia tässä suhteessa. Mäkipellon ja Huotarin kirja vaikuttaa edustavan korostetusti tätä uudempaa pyrkimystä maustettuna pienellä yleisöön vetoavalla salaliitto-tivistillä.

Lopuksi kertauksena: Kun siis puhutaan muutoksista Raamatun tekstihistoriassa, on ensiksi kysyttävä, onko muutoksia tapahtunut. Vastaus: Kyllä on. Tämä ilmenee tuhansia fyysisiä käsikirjoituskopioita vertailemalla, jotka eivät ole keskenään identtisiä. Tämä ei itsessään vielä riitä. Lisäksi on tärkeää kysyä kuinka merkityksellisiä tällaiset muutokset ovat ja miten ne kenties vaikuttavat vaikkapa käytössämme oleviin käännöksiin. Vastaus: Ne ovat pääsääntöisesti pieniä eivätkä merkityksen tasolla vaikuta millään tavalla uuden testamentin kertomusten suuriin päälinjoihin. Evankeliumi ja kristinusko pysyy samana. Kristinuskon keskeiset teologiset näkemykset eivät myöskään ole tekstillisten varianttien tai ylipäätään edes yksittäisten jakeiden varassa. Muutoksista tekstihistoriassa ei ole vaiettu. Aiheesta on kirjoitettu ennenkin suomeksi.

Onko Raamattua sensuroitu? Kirjoitussarjan seuraavassa osassa käsittelen hiukkasen lähemmin tahallisten kirjurimuutosten merkitystä. Onko kertomuksia Jeesuksesta ”hiottu kohti oikeana pidettyä oppia”, kuten Mäkipelto ja Huotari esittävät. Kirjoittajat tuntuvat liioittelevan kirjurien tekemien muutosten merkitystä. Vaikka kirjan kannalta lopputulos on viihteellisyydessään herkullinen perustelut tuntuvat paikoin jäävän pinnallisiksi eivätkä täysin kestä kriittistä tarkastelua.

---

Kirjoitussarjan muut osat: 

• Osa 1 – Sensuroitu vai ei – Ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä (osa1)
• Osa 2 – Sensuroitu vai ei? – Lisää ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä
• Osa 3 – Raamatun ”muuttumattomuuden” olkiukko – Ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä.