Patmos-blogi

Vapaaluterilainen

Turkka Aaltonen Turkka Aaltonen on kirjailija ja evankelista.
Julkaistu:

Ennen uskoon tuloani ajattelin yleisen mielipiteen mukaan, että kaikki ihmiset päätyvät kuoleman jälkeen Jumalan luokse. Ajattelin, että hyvä elämä ja yritys elää nätisti tuovat hyvän tulevaisuuden. Raamatusta minulle selvisi, että pelastuneita on sittenkin vain vähän ja ikuinen elämä Jumalan luona on suuri lahja syntiselle. Jo iankaikkisuuden ajatteleminen on vaikeaa ja helvetin tulijärvi ikuisesti on oleva kauhea rangaistus uskottomille. Niinpä sitten tapahtunut mielenmuutos siirsi minut tavallisesta luterilaisesta vapaaluterilaiseksi.

En ole koskaan miettinyt kirkkoon kuulumistani, se on ollut osani vähän niin kuin suomalaisuus tai oppimani äidinkieli. En ole kuitenkaan koskaan ollut kaikkiruokainen kirkollinen henkilö, mutta välttänyt sitoutumista mihinkään yksilöityyn ryhmään. Olen ollut herätyskristitty, mutta tullut toimeen myös toisin toimivien kanssa. Olen pitänyt hengellisen elämän tärkeimpänä asiana ihmissielun pelastusta, se on motivoinut valintojani ja ollut Kristus-uskon henkeyttämä. Olen ollut jäsenenä useassa luterilaisessa seurakunnassa, hyvissä ja huonoissa, toivoen ja rukoillen kunkin tapauksen puolesta aikansa. Olen ollut vapaaluterilainen.

Tulin yksinäisyydessä uskoon viisikymmentä vuotta sitten ja ehkä siitä johtuu, etten ole oikein mitään liikettä tuntenut omakseni, mutta toiminut kaikkien kanssa sopuisasti. Koen, että Herra on kutsunut minut rakentamaan uskovien yhteyttä ei hajottamaan. Silti se ei ole ollut minun käsissäni, vaan Jeesus tahtonsa mukaan saa sen aikaan niiden uskovien kesken, jotka vaeltavat hänen valossaan. Se on Jumalan suuri salaisuus – Vapahtajan seurakunta on kaikkialla. Se on hengeltään ja olemukseltaan vapaa.

Luterilaisista julistajista olen arvostanut suuresti Arndtia, Scriveriä, Laestadiusta, Muromaata, Roseniusta, Rosendahlia, Bogatskya, Johanssonia, Hallesbytä, Malmivaaraa, Hakalaa, Tuomenoksaa, Saarisaloa, Wredeä, Kuorttia, Krohnia ja lukenut halukkaasti heidän kirjojaan. Hyvinä kirjoina olen lukenut myös John Bunyania, Thomas Wilcoksia, Jokisen veljeksiä, Martta Kaukomaata, Hilja Aaltosta, Vilho Rantasta, Tapio Nousiaista, Kaarlo Mikkosta, David Wilkersonia. Näissä lukuhetkissä olen aistinut vapauttavaa evankeliumia ja Jumalan sanan rikkauksia.

Istuin kirkossa, kuuntelin jumalanpalvelussaarnaa, se oli taas tavanomaisen heikko, lyhyt ja mitäänsanomaton, paperinmakuinen, tyhjä ja makeileva. Se ei selittänyt sanaa, se ei korottanut Kristusta, se ei kutsunut eikä herättänyt sieluja ajattelemaan, missä viettävät iankaikkisuuden. Sen henki oli sellainen, että kaikki kastetut olivat uskovia, kaikki ehtoollisella käyneet ovat ottaneet Jeesuksen sydämeensä ja kuolleiden puolesta luettu rukous pelasti kääntymättömät ihmiset. Siinä olivat kaikki katolisen kirkon hämärät käsitykset, joista uskonpuhdistus aikoinaan meidät vapautti. Rukoilin siis puhujan puolesta, että Herra saisi hänestä paremman otteen ja että hän heräisi hengellisesti valvomaan ja uuteen elämään. Vanha uskova nainen sanoi joskus aikoinaan minulle, että kirkossa on pysyttävä niin kauan kuin siellä luetaan vielä isä meidän rukous ja Herran siunaus. Monet ystäväni ovat lähteneet pois muista syistä.

Jos uskoni perustuisi vähimmässäkään määrin kirkon kulloiseenkin tilaan, minun olisi syytä ottaa siitä heti etäisyyttä ja perustaa uusi liike – esim. aaltoslaiset, oikeassa olevat, viimeiset pyhät, valonlapset, raitishenkiset, lähes virheettömät, kodinturvajoukko, pohjoisatlantin hengellinen osasto, euroopan ehdottomat, perusluterilaiset, sosiaalikirkolliset, kaikkea vastustavat, ehtoon sankarit, tms. Näillä pienillä ryhmillä on ollut yleensä lyhyt elämänkaari, ne ovat hajonneet johtajiensa lankeemuksiin, pyhyyden puutteeseen, Raamatun unohtamiseen, rahankeräysrikkeisiin, lihanpyhyyteen, valheisiin, anteeksiantamattomuuteen, ylpeyteen, lahkoutumiseen, synnittömyyden kuvitteluun, järkeilyyn, menestyksen ansaitsemiseen, uskon puutteeseen, luopio-elämään. Toisaalta kirkko on aina kantanut matkassaan kaikkea em. mutta sen katto on ollut sen verran korkealla, että kaikenlaiset tyypit ovat mahtuneet eri penkkeihin siellä istumaan – tosin usein eri kellonaikoina.

Vapaaluterilaisuuteeni kuuluu ajatus ja usko siihen, että kuka tahansa voi pelastua, saada syntinsä anteeksi, uudestisyntyä milloin tahansa, missä tahansa. Evankeliumi on Jumalan voima, en minä, toimintani, ymmärrykseni tai rukoukseni. Edelleen kirkossa olemiseni perusajatus on se, että valoa pitää viedä sinne, missä on pimeää; suolaa pitää viedä sinne, missä on mädännäisyyttä; Jeesuksen verta pitää julistaa siellä, missä perkele on vanginnut sielut itselleen. Vapaaluterilaisuudessa ei ole oikeaa politiikkaa, oikeaa vallankäyttöä, oikeaa ammatillista ihmisjaottelua, oikeaa kansallista tai kielellistä jaottelua; Siinä on kolme tärkeää seikkaa, jotka ohjaavat kaikkea tekemistäni: 1.Jumalan nimen pyhittäminen, 2.Jumalan valtakunnan tuleminen, 3. Jumalan tahdon tapahtuminen. Niitä rukoilen itselleni, läheisilleni, paikkakunnalleni, seurakunnalleni, kaikkialle, joka päivä.

Vapaaluterilaisuuteeni kuuluu kaiken herätyskristillisyyden, evankelioimistoiminnan ja lähetystyön tukeminen ja kannattaminen etumerkistä riippumatta. Sosiaalinen toiminta voi olla korkeintaan välineenä luomassa mahdollisuuksia Jeesuksen kirkastamiselle. Jos Jeesus puuttuu, koko aktio on turha. Emme ole kalastamassa ihmisiä omaan seurakuntaamme vaan Kristukselle. Olemme Jeesuksen palvelijoita, kutsuttuja, valtuuttamia ja varustamia. Kun sitten olen kertonut tämän rehellisesti salaamatta, olen saanut porttikieltoja, hylkäämisiä, ylenkatsetta, vähättelyä, ylikävelyä, pahanpuhumista, valheiden vyöryä itsestäni, ja potkut. Mutta se on kaikki vain vahvistanut minua uskossa Jeesukseen ja kaikessa halukkaasti seuraamaan häntä. Ahdistukset ovatkin olleet siunaukseksi, koeteltu usko on arvokasta.

Nykyään kirkon toiminnassa ovat monenlaiset Raamatun vastaiset asiat, synnit ja eksytykset. Sellaisia ovat mm. vain koulutukseen perustuva työntekijäkunta (usko yliopiston riittävän perusteeksi hengelliseen työhön), vallitseva turhan puhuminen (usko uskonnollisuuden pyhittävään vaikutukseen), eri poliittiset edustukset (usko leimattuihin päättäjiin), humanismi (usko ihmisen hyvyyteen – kehitysoppiin), haureuden suosiminen eri muodoissa (usko lihan himon tyydytyksen oikeuteen), jooga (usko sen olevan pelkkää voimistelua), helvetin kumoaminen (usko kaikkien pelastumisesta), viihdepitoiset ohjelmat (kuvitellaan hauskan ja hilpeän auttavan uskossa), varallisuuden väärin käyttö (rahat kuluvat hallintoon ja kiinteistöihin eikä evankelioimiseen), kirkkomusiikin keskittyminen urkuihin (usko vanhan teatterisoittimen ylivertaisuuteen). Vapaaluterilaisuus on kaikkea tällaista vastaan sanassa, hengessä ja rukouksessa, mutta ei niitä toteuttavia ihmisiä vastaan.

Taisteleva usko on vapaaluterilaisuuden toimintaa. Sitä toteutetaan kaikkialla ja aina. Se ei ole ihmisiä vastaan taistelua, väittelyä, mielenosoituksia, lakkoilua, turhaa suunsoittoa ja arvostelua. Se taistelee hengellisesti, rukoilemalla sitomalla pimeyden valtoja ja synnin pesäkkeitä, ihmismielipiteitä ja erilaisia hengellisen elämän eksytyksiä. Se korostaa Jumalan sanaa, taivaallista valoa, Raamattua erehtymättömänä taivaallisena ilmoituksena ja pitää sitä aina ja kaikkialla tiedon ja uskon korkeimpana arvovaltana. Se uskoo maan ja taivaan katoavan, mutta Jumalan sanan pysyvän. Se katsoo ihmisiä Jumalan lunastamina, pelastuskutsun arvoisina, ilosanoman kohteina. Se todistaa kirkossa, kadulla, kaupassa, junassa, kodissa, juhlassa, arkena, työssä, vapaa-ajalla, maalla, metsässä, ilmassa, vesillä, aamulla, illalla, yöllä, päivällä. Se jakaa kirjoja, äänitteitä, tietoa, viestejä, traktaatteja, julisteita, kutsuja. Se pitää säännöllisesti esirukouksia nimeltä mainiten ihmisiä Herran edessä. Se odottaa lopullista vapauden päivää – kutsua Karitsan häihin!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Leo Meller

    Nyt tiedän kokemuksesta, että kasikymppinen mies voi saman aikaisesti itkeä jollottaa itseänsä ja pyhässä naurussa ylistää Herraa Kristusta – tällaiseen tilaan nimittäin jouduin lukiessani tätä blogia. Jos en muuta tarkoitusta varten aikoinani perustanut patmosblogipalstaa, niin Jumalalle kiitos, kunnioittamani veljen tätä sanomaa varten se ainakin piti olla olemassa. Sain kokea Jumalan Hengen tuulen hipaisuja ja ja – niin, loppu jää Jeesuksen käsien alle, jossa itsekin nyt kyhjötän. Kiitos tekstistä.

  2. Etsivä Löytönen

    Kristinusko on ainoa armouskonto. Armo saattaa yht’ äkkiä tuntua sanana alentavalta ja säälittävältäkin. Siihen sisältyy kuitenkin inhimillisyyden oleelliset puolet: rajallinen ihminen, ja Luoja ja Kaikkivaltias. Jotkut pitävät uskovaisuutta heikkoutena, kun ei muuten pärjää. Kuitenkin ihmisellä on valta päättää, hyväksyykö hän Kaikkivaltiaan tarjoaman isyyden. Jumala neuvottelupöydän toisella puolen odottaa, saako Hän olla Isä juuri ko.henkilölle. Sekä ihminen että Jumala rakkauden ja hyväksynnän perässä… Seuraavista kirjoista voi olla apua tutustumisessa kristinuskon perusteisiin: 1) UURAS SAARNIVAARA: VOIKO RAAMATTUUN LUOTTAA ? 2) WERNER KELLER: RAAMATTU ON OIKEASSA 3) RISTO SANTALA: KRISTINUSKON JUURET, OSAT 1 JA 2, 4) PEKKA REINIKAINEN: ELÄIMET OPETTAVAT, YM. KIRJOJA, ( MYÖSKIN YOUTUBESTA LÖYTYY KO. LÄÄKÄRIN LUENTOJA), 5) CORRIE TEN BOOM: JUMALAN KULKURI , KÄTKÖPAIKKA JA MUITAKIN KIRJOJA, 6) GREGORY A. JA EDWARD K. BOYD: EPÄILIJÄN KIRJEET, 7) URHO MUROMA: LOHDUTUKSEN JUMALA.
    Laitoin yhteen jonoon kaikki tilan säästämiseksi. Tässä mielenkiintoisia kirjoja perusteitten tutkimista varten.
    Ei voi olla ajattelematta, että Suuri Järki ja Kaikkivaltias pitää lihmistä rakkauden, arvostuksen ja tärkeyden arvoisena.
    Raamatun mukaan kuulemma Jumala on kateellinen meistä ihmisistä…

  3. Esa Polso

    vapaaluterilaisuudesta
    Hienoa tekstiä, jotenkin vain surullista. Se voi pelittää jonkun erikoistapauksen elämässä, mutta ei tavallisen kristityn. Pietismi nousi aikanaan kaikkea mainitsemaasi
    valtiokirkollista muotomenoa vastaan, painottaen sydämen hurskautta. Sen vamma on tämä yksilökeskeisyys, joka tänä aikana on kehittynyt huippuunsa. Yksilö tai pienryhmä ei koskaan ole seurakunta.
    Apt. tai UT.n seurakuntakirjeet painottavat läpeensä oman seurakunnan tärkeyttä.
    Kokoontumista, ruokapaikkaa, turvapaikkaa yhteyttä, jossa” ev. puhtaasti saarnataan
    ja sakramentit oikein hoidetaan”.
    Se herätys jossa Suomen Siionissa nyt eletään on Jumalan kiitos terveempää.
    Siinä rakennetaan maailmasta uloskutsuttujen yhteisöjä, turvasatamia, joka lähettää
    jäsenensä ruokittuina elämään arjessa ja kutsumuksessaan sitä uskoa joka on Messussa tunnustettu. Toivoa on , Jumala luo uutta, ettekö sitä huomaa.
    Siispä, me uskomme, opetamme ja tunnustamme. Siunausta .
    tämä yksilökeskeisyys, joka tänä aikana on kehittynyt huippuunsa. Yksilö tai pienryhmä
    ei koskaan ole seurakunta.

  4. IlkkaT.O.

    Kiitos Turkka Aaltonen sisällöllisesti selkeästä evankeliumista ja totuudellisuudesta tekstissäsi. Ilman turhia ”krumeluureja”. Totuuden puolestapuhuvia kirjoituksia ja saarnoja ei enää juuri kuule eikä näe, niitä, joissa ei kaihdeta myöskään oikein ottamasta esiin ja arvostelemasta vääristä opeista ja käytännöistä uskonnollis-henkisissä yhteisöissä.
    ”Ihmispelko panee paulan”, kirjoitettu on.

  5. Ujohko

    Tämä maailma on luotunakin putkahtanutta sorttia ja kerran katoava. Toisaalta aika on täällä suhteellista ja kärsimys suhteetonta. Eikös tässä jo itsessään ole helvetin ainekset, mutta evankeliumi huomioiden myös armon?

    Kirkko on Kristus, mutta myös seurakunta, seurakunta kuuluu Kristukseen ja Kristukselle. Tämä maailma on tuomittu, mutta armo annetaan uloskutsutuille, seurakunnalle. Myös instituutiot ja rakennukset voivat olla kirkkoja, mutta sanan eri merkityksissä. Temppelin pitäisi ymmärtää mikä on kirkko, etenkin Pyhän Hengen temppelin.

    Luukas 16
    16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Kuolema on eroa Jumalasta. Ikuinen ero Jumalasta on helvetti. Sekin toteutuu tässä tämän maailman ruhtinaan domainissa, mutta Jumalan armo ylittää senkin yli ja on kuoleman jo voittanut.

    Paradoksit pysyvät paradokseina vain jos ne ovat mielettömiä. Jumalan paradoksit näyttäytyvät mielettömyyksinä vain siihen asti kunnes sydämemme on vastaanottavainen hyväksymään senkin hyvän minkä oma järkemme tai vajavainen moraalikäsityksemme ei pysty oikealla tavalla käsittelemään.

    ”Ennen uskoon tuloani ajattelin yleisen mielipiteen mukaan, että kaikki ihmiset päätyvät kuoleman jälkeen Jumalan luokse.”

    Jos siis kuolema on eroa Jumalasta, tuon loppuosa voidaan , etenkin edellä esitetyn mukaisesti, kirjoittaa näin:
    kaikki ihmiset päätyvät ko. eron jälkeen Jumalan luokse.

    Kuolleista ne, jotka torjuvat evankeliumin, jatkavat vaellustansa tässä kuoleman valtakunnassa.