Kristus kärsi ja nousi Voittajana ylös kuolleista

”Minä uskon…Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella…”

Mistä näissä uskonkohdissa on teologisesti kysymys? Vastaan tähän kysymykseen Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teoksessani (Kuva ja Sana, 2022), sen kristologiaa käsittelevissä alaluvuissa ”Kristuksen alennuksen tilan vaiheet”, ”Kristuksen voittoisa ristinkärsimys”, ”Kristuksen korotuksen tilan vaiheet” ja ”Kristuksen voittoisa ylösnousemus ja taivaaseenastuminen”, sekä ”Kristuksen virka voittoisana Kuninkaana”, seuraavasti, soveltuvasti joihinkin raamatunkohtiin viitaten:

Kristuksen alennuksen tilan vaiheet muodostuvat Kristuksen inkarnaatiosta, kärsimyksestä, kuolemasta ja hautaamisesta. Kristuksen alennuksen tila alkoi Kristuksen eli jumaluuden toisen persoonan, Jumalan Pojan, Sanan, Logoksen, inkarnaatiosta Neitsyt Marian kohdussa ja neitseellisestä syntymästä. Jumalan Pojan inkarnoituneen Välimies-persoonan kannalta kyse oli alennuksen tilaan laskeutumisesta, kun Jumalan Poika otti persoonalliseen yhteyteensä aidon ihmisluonnon, syntiin langenneen ihmissuvun puolesta kärsiäkseen ja sen pelastaakseen, kuten Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeet 6–8 opettavat.

Kristus laskeutui Välimieheksi alennuksen tilaan ensisijaisesti lunastusliitosta kumpuavin pelastusopillisin perustein, vaikka samalla Kristuksen inkarnaatiolla ja kärsimyksellä sekä Hänen korotuksen tilallaan on myös luomisen teologian alaan liittyvät asiayhteytensä, Kolossalaiskirjeen luvun 1 jakeiden 14–20 mukaisesti. Koska Kristus on myös luomisen Välimies ja luomakunnan alku, arche, ja päämäärä, telos, Hänen alennuksensa ja korotuksensa tiloilla on, lunastuksellisten ulottuvuuksien ohella, kosmiset ulottuvuutensa.

Kristuksen alennuksen tilaa luonnehtii ennen kaikkea kärsimys. Kristus oli alennuksen tilassaan ja edustuksellisena armonliiton Välimiehenä Herran kärsivä ja kuuliainen palvelija, kuten profeetta Jesajan kirjan luku 53 ennakoi. Kristus kärsi ja oli kuuliainen koko maanpäällisen vaelluksensa ajan. Jumalinhimillisenä persoonana Kristus ei langennut kiusauksiin eikä murtunut kärsimyksissään, mutta siitä huolimatta Hän koki ja kesti kiusaukset aidosti, inhimillisen kokemuksellisesti, Hebrealaiskirjeen luvun 4 jae 15 ja luvun 5 jakeet 7–10.

Hänen kiusauksensa ja kärsimyksensä huipentuivat Hänen elämänsä lopun suureen kärsimykseen, passio magna, ristinkuolemassa täyttyneeseen kärsimykseen. Koska Kristus kärsi syntisen ihmisen puolesta, sijasta ja edustajana, Hän kärsi koko ihmisenä, sekä ruumiillisesti että sielullisesti. Koska ihmiselle langetettu rangaistus syntiinlankeemuksesta eli perisynnistä ja tekosynneistä koskettaa yhtä hyvin ihmisen sielua kuin ruumista, kärsi myös Kristus Välimiehenä inhimillisessä sielussaan ja ruumiissaan, Matteuksen evankeliumin luvun 26 jakeet 36–45. Kristus kärsi sijaishyvityksellisesti, syntisten ihmisten sijasta ja puolesta ja hyväksi, heidän edustajanaan, armonliiton Välimiehenä.

Hänen kärsimyksensä olivat ainutlaatuisia, koska Hänen persoonansa oli ja on ainutlaatuinen. Hän kärsi kiusaukset ja Hän kärsi ja kuoli kokonaisvaltaisen intensiivisesti, kärsimyksensä laadun kannalta tarkasteltuna. Kristus kantoi ja sovitti syntiin kohdistuvan Jumalan oikeudenmukaisen äärettömän vihan, kuten ilmoittavat Matteuksen evankeliumin luvin 27 jakeet 46–50 ja Johanneksen evankeliumin luvun 19 jae 30, ja koki inhimillisessä tietoisuudessaan sen, mitä on ero Jumalasta. Hänen sovituskuolemansa oli luonteeltaan juridinen, oikeudenmukaisen ja vanhurskaan lain vaatimusten mukainen. Hänet haudattiin osoituksena siitä, että Hän oli todella kuollut.

Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilojen ja niiden jäsentämän pelastushistorian ymmärtämisen kannalta on oleellista käsittää, että Kristuksen täydellisesti suoritetulla sijaishyvityksellisellä ristinkärsimyksellä on myös vahva Christus victor -ulottuvuus. Kristus on jumalattomuutta, syntiä ja kuolemaa edustavien kuolemanvaltojen Voittaja ja Murskaaja, kuten ilmoittavat Kolossalaiskirjeen luvun 2 jakeet 14–15:

”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun”.

Kristuksen alennuksen tilan huipentuma, nöyrän kuuliainen ristinkärsimys ja -kuolema, on samalla myös inkarnoituneen Jumalan Pojan strategisesti ratkaiseva voitto, joka mursi saatanallisten turmiovaltojen otteen ihmiskunnasta ja luomakunnasta. Kristus voitti sekä Luojana että Lunastajana, luomisen ja lunastuksen Välimiehenä. Voitto langenneesta enkelimaailmasta perustuu ristiin, Johanneksen evankeliumin luvun 12 jakeen 31 ja luvun 16 jakeiden 11 ja 33 mukaisesti.

Saatana joukkoineen on jo laillisesti voitettu ja hänen voimansa on ”poljettu rikki”, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 3 jae 15 ja Luukkaan evankeliumin luvun 11 jae 22. Saatana on tässä mielessä sidottu, Ilmestyskirjan luvun 20 jakeen 2 mukaisesti, vaikka hän toki edelleen toimii ja on aktiivinen, viivytystaistelua käyden, kuitenkin enää vain entistäkin rajatummin mahdollisuuksin. Hänen lopullinen tappionsa on varma, koska Kristus on Voittaja, joka tulee vetämään armonvaltakuntaansa kaikki kansakunnat eli pelastamaan valittunsa kaikkialta, ja riistämään paholaiselta hänen vankinsa.

Koska Kristus on myös ontologinen Välittäjä, Hänen voittoisa työnsä kirkastaa Jumalan kunniaa kaikille luoduille. Sekä inkarnaatio että ristintyö kirkastavat kolmiyhteisen Jumalan suvereenia suuruutta. Inkarnaatio ja ristintyö ovat Jumalan itseilmoitusta ominaisuuksistaan. Inkarnaatio ja ristintyö ovat koko luomakunnan historian keskuksia, kuten ilmenee Johanneksen evankeliumin luvun 1 jakeista 9, 14 ja 29. Inkarnaatiosta ja voittoisasta ristintyöstä taivaaseenastumisineen on koitunut, erityisten pelastuksellisten hyötyjen ohella, myös yleistä hyötyä jokaiselle ihmiselle.

Luotujen intiimi yhteys Jumalaansa, Luojaansa, syveni ja vahvistui entisestään. Jumala vahvisti yleisen ihmisyyden, ihmisolemuksen, sekä persoonallisen yksilöllisyyden perustavan arvon ja merkityksen. Ristintyö vaikuttaa osaltaan koko luomakunnan eheytymiseen, Roomalaiskirjeen luvun 8 jakeiden 19–23 mukaisesti. Inkarnaatio ja ristintyö osoittavat, että Jumala on konkreettisesti puuttunut kärsimyksen ongelmaan.

Ristintyön seuraukset johtavat kattavasti Uusiin taivaisiin ja maahan, Ilmestyskirjan lukujen 21–22 esittämällä tavalla. Koko luomakunta muuttuu ja uudistuu, ristintyön nojalla. Myös paha joutuu palvelemaan hyvää, kuten osoittavat Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 50 jae 20 ja Roomalaiskirjeen luvun 8 jae 28. Myös ne, jotka kieltävät Kristuksen, Hän on kaikkivaltiaana hankkinut, kuten ”ostaa” verbi tarkoittaa Toisen Pietarin kirjeen luvun 2 jakeessa 1, toimittamaan kunniansa lopullista kirkastumista, Sananlaskut 16:4.

Kristuksen Välimies-persoonan korotuksen tilan vaiheet muodostuvat voitokkaasta tuonelaan alas astumisesta, ylösnousemuksesta, taivaaseenastumisesta, Isän oikealla puolella istumisesta ja takaisintulosta eli Kristuksen toisesta tulemuksesta. Ensimmäisen Pietarin kirjeen luvun 3 jakeet 18–20 viittaavat ”vankeudessa oleviin henkiin”, jotka eivät ole ihmisiä, vaan vankeudessa olevia langenneita enkeleitä, joille Jeesus saarnasi. Saarna ei ollut pelastavaa evankeliumia, vaan voitonsanomaa Jeesuksen ristinvoitosta ja saatanallisten voimien lopullisesta tuhosta ja häviöstä.

Juuri tästä syystä Jeesus ”astui alas helvettiin”, tai tuonelaan, descendit ad inferna, kuten Apostolinen uskontunnustus tunnustaa. Raamatussa viitataan tiettyjen langenneiden enkelien ennen vedenpaisumusta tekemään erityiseen luonnottomuussyntiin ja sen ainutlaatuiseen ja lopullisen anteeksiantamattomaan rangaistukseen, kuten osoittavat Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 6 jakeet 2 ja 4 ja Toisen Pietarin kirjeen luvun 2 jae 4 sekä Juudan kirjeen jakeet 6–7. Näiden synti oli jotain hirvittävää ja luonnotonta, olemuksellisen pysyvien rajojen tieten tahtoista ylittämistä. Ensimmäiseksi näille Jeesus julisti ristillä suvereenisti ja lopullisesti saavuttamaansa voittoa. Näin ollen tuonelaan astuminen oli Kristuksen korotuksen tilan ensimmäinen vaihe.

Kristus koki ristillä aidon kuoleman eli inhimillisen ruumiinsa ja sielunsa eron, vaikka inkarnaatio sinänsä eli Logoksen, Jumalan Sanan, erottamaton yhteys Hänen inhimilliseen luontoonsa eli inhimilliseen sieluunsa ja ruumiiseensa, säilyi koko ajan. Kristuksen persoona ei tuhoutunut. Mutta ruumiinsa maatessa haudassa Kristuksen inhimillinen sielu suoritti tuonelassa voitonjulistuksen kuolemanvalloista. Kolmantena päivänä Hän, inhimillisen sielunsa ja ruumiinsa taas yhdistettyään ja herättyään kuolleista, Hän, omasta voimastaan, nousi ruumiillisesti ylös kuolleista, kuoleman Voittajana, kuten ilmoittavat Matteuksen evankeliumin luvun 28 jakeet 1–10, Johanneksen evankeliumin luvun 20 jae 9 sekä Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeet 1–4.

Kristuksen ruumiillinen ja historiallisesti todellinen ylösnousemus, oli Kristuksen Välimies-persoonan korotuksen tilan toinen vaihe. Voittoisassa ylösnousemisessaan kuolleista Kristus pystytti, kuten oli ennakoinut, ”ruumiinsa temppelin”, Johanneksen evankeliumin luvun 2 jakeiden 19–21 mukaisesti. Tällä todellisuudella on mitä oleellisimmat kirkko- ja pelastusopilliset seuraukset. Kristuksen korotuksen tilan seuraava vaihe oli Kristuksen Välimies-persoonan taivaaseenastuminen, Apostolien tekojen luvun 1 jakeiden 6–11 ilmoittamalla tavalla. Taivaaseenastuminen oli yhtä historiallinen tapahtuma kuin ylösnousemus. Taivaaseenastuminen johti Välimies-Kristuksen Isän oikealla puolella istumiseen kuninkaallisella valtaistuimellaan. Tämä Kristuksen korotuksen tilan vaihe on edelleen meneillään. Tämä vaihe ja Kristuksen korotuksen tila tulee huipentumaan Kristuksen ruumiilliseen ja historialliseen toiseen tulemukseen.

Ylösnousemuksellaan Kristus lunasti kuolemallaan ansaitsemansa voiton kuolemasta. Ylösnousemus on koko kolminaisuuden aikaansaannos: Isän, joka hyväksyi hyvityksen, Pojan, joka osoitti itsensä Pojaksi, ja Pyhän Hengen, joka on Kristuksen Henki. Kristuksen kuolema murskasi synnin ja kuoleman ja Hänen ylösnousemuksensa palautti vanhurskauden ja elämän. Kristus kärsi saman kuoleman kuin mikä on ihmisten osana ja Hän saavutti kuolemattomuuden siinä samassa todellisessa inhimillisyydessä, jonka inkarnaatiossa oli omaksunut. Kristus on voittanut kuoleman.

Sama ruumis, mikä haudattiin, nousi ylös kirkastettuna. Kyse on Kristuksen inhimillisestä luonnosta kirkastettuna ja korotettuna mutta silti identiteetiltään samana ja aidon ylösnousemusruumiillisena. Kristuksen ylösnousemus on historiallinen tosiasia. Niin sanottu historiallinen Jeesus, Nasaretin puuseppä, ja ylösnoussut Vapahtaja ovat yksi ja sama jumalinhimillinen persoona. Ylösnousemuksen sisältö, merkitys ja historiallinen tosiasiallisuus ovat erottamattomia.

Kristinuskon sisältö, evankeliumi, tiivistyy tähän, kuten ilmoittavat Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeet 1–8, etenkin jae 6. Lunastushinta on maksettu ja edustukselliset liiton ehdot on täytetty. Kristuksen ylösnousemus osoittaa Kristuksen omien lopulliseen eskatologiseen ylösnousemustilaan ja on perusta heidän vanhurskauttamiselleen, uudestisyntymiselleen ja pyhitykselleen. Kristuksen ylösnousemus on julkinen todistus ja osoitus Kristuksen universaalisesta herruudesta. Taivaaseenastumisessa Välimies-Kristuksen persoona nousi näkyvän julkisesti taivaaseen, inhimillisessä luonnossaan. Kristuksen inhimillinen luonto korotettiin, Välimies-persoonassa, lopullisimpaan taivaalliseen kunniaansa, osoitukseksi Kristuksen työn hyväksymisestä.

Taivaaseenastuminen oli historiallinen ja paikallinen tapahtuma. Taivas on ”ylhäällä”, paikallinen, ”kolmas taivas”. Kristuksen luonnot pysyvät erottamattomasti yhteen liittyneinä, yhdessä jakamattomassa persoonassa. Jumalallinen luonto ei ole missään ilman, että on jatkuvasti yhteydessä inhimilliseen, silloinkin, kun tämä on paikallisesti taivaassa. Kristus istuu nyt Isän oikealla puolella kuninkaallisella valtaistuimellaan ja hallitsee valtakuntaansa.

Psalmin 110 jakeet 1–2 muodostavat perustavan messiaaniskuninkaallisen tekstin, jonka apostoliset Uuden testamentin kirjoittajat selittävät Kristuksen taivaaseenastumisessa ja Isän oikealla puolella istumisessa täyttyneeksi. Kristus on nyt julkisesti osoitettu Siionia hallitsevaksi Kuninkaaksi, Apostolien tekojen luvun 2 jakeiden 22–36 mukaisesti. Kristus on sekä kirkkonsa että maailmankaikkeuden Herra ja Kuningas, Ilmestyskirjan luvun 19 jakeen 16 ilmoittamalla tavalla.

Kristuksen kuninkaallinen virantoimitus on alkanut taivaaseenastumisesta. Jeesus on nyt valtaistuimellaan istuva Kuningas, Psalmin 2 jakeiden 1–12, ja erityisesti jakeen 6 mukaisesti. Kristus on kuninkaallinen Valtias. Kuninkaan viran toimittaminen jatkaa Kristuksen Välimies-työtä korotuksen tilassa. Hän pitää täydellistä uhriaan ja vanhurskauttaan jatkuvasti Isän edessä, ylimmäispapillisesti omiensa hyväksi, mahdollistaen syntisten vanhurskauttamisen ja pyhittämisen, Pyhän Hengen työn kautta. Kristus toimittaa Kuninkaan virkaansa, loppuun saatetun työnsä nojalla, omiaan puolustaen.

Kristuksen kuninkaallisessa Välimies-persoonassa inhimillinen luontomme on taivaallisissa panttina: Kristus muistaa aina meitä, meidän tulee muistaa Häntä. Kristus istuu nyt kaikkivaltiaana Hallitsijana taivaallisella valtaistuimellaan ja kykenee täydellisesti toteuttamaan pelastustahtonsa ja Välimiehen tehtävänsä, sekä luomisen että lunastuksen osalta.

Kristuksen viranhoito voittoisana Kuninkaana on perustava edellytys pelastushistorian Uuden liiton vaiheen alkamiselle helluntaina. Pyhän Hengen vuodatus oli kuninkaallinen toimenpide. Pyhä Henki vuodatettiin vastapantiksi meille, Johanneksen evankeliumin luvun 14 jakeiden 16–17 ilmoituksen mukaisesti. Sekä pelastusoppi että kirkko-oppi ja oppi viimeisistä tapahtumista perustuvat kristologisesti olennaiseen Kristuksen voittoisan kuninkaalliseen viranhoitoon. Koska Kristus hallitsee Kuninkaana, Kristus ja Hänen Sanansa ja Hänen apostoliensa uskonopin arvovalta on korkeinta kirkolle. Jeesus hallitsee Sanallaan ja Hengellään ja asettamiensa virkojen kautta, kuten todetaan Efesolaiskirjeen luvun 4 jakeissa 11–12.

Jeesus on armonliiton kansan, eli seurakunnan eli kirkon Kuningas. Kirkolla ei voi olla muuta Päätä ja Kuningasta kuin Kristus. Kuninkaalla on nyt kaikki valta, myös maan päällä. Tämä valta ulottuu mikrohiukkasista luonnonvalintaan ja historiaan. Mutta etenkin omiensa ja evankeliumin hyväksi. Tuonelan portit eivät koskaan voita Kristuksen kirkkoa, kuten ilmoittavat Matteuksen evankeliumin luvun 16 jakeet 16–18 ja Psalmin 2 jakeet 8–9. Kristus varjelee, suojelee ja säilyttää omansa ja laajentaa armonvaltakuntaansa, juutalaisista ja pakanoista yhdessä muodostuvaa kirkkoaan, koko armonliiton kansaansa, Jumalan Israelia, kuten ilmoittavat Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 12 jakeet 1–3 ja Efesolaiskirjeen luvun 2 jakeet 12–16 sekä Galatalaiskirjeen luvun 6 jae 16.

Kristuksen hengellinen voitto ja kuninkaallinen hallinta ovat todellisuutta jo nyt, vaikka emme vielä näe tämän täyttä ajallista ja eskatologista ilmenemistä, Hebrealaiskirjeen luvun 2 jakeen 8 ja Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeiden 10–11 mukaisesti. Kristillinen historianfilosofia on siten realistisen optimistista. Paholaisen valta on murskattu. Kristuksen kärsimys, kuolema, hautaaminen, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen sekä historian päättävä toinen tulemus muodostavat keskinäisriippuvan kokonaisuuden. Kristuksen armonliiton Välimiehen työ virkoineen on täydellisen onnistunut.

Edellä esitetyllä tavalla kirjoitan Kristuksen kärsimyksestä ja kuoleman voittaneesta ylösnousemuksesta Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teoksessani.

Kirkon varhaisiin isiin ja vahvoihin apostolisen uskonsäännön puolustajiin lukeutuu Meliton Sardeslainen, Sardeen piispa, jonka tiedetään kirjoittaneen 17 kirjaa, esimerkiksi kristillisen uskon puolustuspuheen keisari Marcus Aureliukselle. Ainoassa säilyneessä teoksessaan eli klassisen merkittävässä Pääsiäisen salaisuus -pääsiäissaarnassaan vuodelta 166 tai 167, Meliton Sardeslainen julistaa muun muassa seuraavien lainausten mukaisesti, Jukka Thurénin suomentamana ja SLEY:n julkaisemana vuodelta 1968:

Pääsiäisen mysteeri on ”uusi ja vanha, iankaikkinen ja hetkellinen, katoavainen ja katoamaton, kuolevainen ja kuolematon: vanha, mitä tulee lakiin, uusi, mitä tulee Sanaan, hetkellinen esikuvana, iankaikkinen armona, katoavainen lampaan teurastamisena, katoamaton Herran elämänä, kuolevainen maahan hautaamisena, kuolematon kuolleista nousemisena…Laki tuli Sanaksi ja vanha uudeksi – ne lähtevät yhdessä Siionista ja Jerusalemista – käsky vaihtui armoksi, esikuva totuudeksi, karitsa pojaksi, lammas ihmiseksi ja ihminen Jumalaksi.

Sillä hän syntyi niin kuin poika, vietiin kuin karitsa, teurastettiin kuin lammas, haudattiin kuin ihminen, mutta nousi kuolleista kuin Jumala, ollen luonnoltaan Jumala ja ihminen. Niinpä hän on kaikki: tuomitsevana laki, opettavana sana, pelastavana armo, synnyttävänä isä, syntyvänä poika, kärsivänä lammas, haudattavana ihminen, ylösnousevana Jumala. Tämä on Jeesus, Voideltu. Hänelle kunnia iankaikkisesti…

Minä, sanoo Kristus, minä hävitin kuoleman, vietin voitonjuhlaa vihollisesta, tallasin jalkoihini tuonelan, sidoin väkevän, tempasin ihmisen taivaan korkeuksiin. Minä, sanoo Kristus. Tulkaa siis tänne, kaikki te ihmisten sukukunnat, te syntien saastuttamat, ja ottakaa vastaan syntien anteeksiantamus.

Sillä minä olen teidän anteeksiantamuksenne, minä teidän pelastuksenne pääsiäinen, minä teidän tähtenne teurastettu karitsa, minä teidän lunnaanne, minä teidän elämänne, minä teidän ylösnousemuksenne, minä teidän valkeutenne, minä teidän pelastuksenne, minä teidän kuninkaanne. Minä teidät vien taivasten korkeuksiin. Minä teille näytän iankaikkisen Isän. Minä teidät herätän oikealla kädelläni.”

Näin julisti pääsiäisen sanomaa toisella vuosisadalla apostolisen uskonsäännön puolustaja Meliton Sardeslainen Pääsiäisen salaisuus -saarnassaan. Tämä sanoma on yhä edelleen ja horjumatta voimissaan myös pääsiäisenä Herran vuonna 2023.