Vie ilosanomaa ja apua slummin lapsille Brasiliaan!

Slummin lapsille koulunkäynti on vaikeaa – jo pelkästään siitä syystä, että kaikki perustarvikkeet puuttuvat. Kouluun ei saa tulla paljain jaloin ja ilman lyijykynää sekä vihkoa on turha ilmestyä luokkaan.

slummin tytöt

Välillä lapset kuljettavat koulumatkalla kirjoja irrallaan käsissään tai muovipussissa, koska heillä ei ole reppua. Muovipussi reppuna nolottaa, mutta sadeaikaan kirjoja irrallaan kannettaessa kirjat helposti katoavat ja vaurioituvat.

Lasten siirtyessä yläasteelle kouluun täytyy mennä pitkissä housuissa, eikä shortseja saa enää käyttää. Tämä aiheuttaa monille perheille haasteen, kun rahaa pitkiin housuihin ei ole.

Koulunkäyntiä hankaloittaa myös tyhjä vatsa sekä unettomat yöt, joista monet slummin lapset kärsivät. Lasten perheissä on usein paljon ongelmia ja lapset joutuvat kohtaamaan vaikeita konflikteja pienestä pitäen niin kotona kuin slummin kaduilla.

Slummikeskus Taivaassa lapsille kerrotaan päivittäin, kuinka Jeesus rakastaa heitä ja että heidän elämällään on merkitystä. Lapsille myös jaetaan ilmaisia vihkoja, lyijykyniä, pyyhekumeja sekä reppuja, jotta lapset voisivat käydä koulua. Tukiopetus, kerhotoiminta sekä ilmaisen ruoan jakaminen kuuluvat myös Brasilian kummityön piiriin. Slummikeskus onkin toiminut turvapaikkana slummin lapsille ja nuorille jo 18 vuoden ajan! Kiitos kaikille työssä jo mukana oleville kummille!­­

Slummikeskus Taivas tarvitsee kuitenkin lisää kummeja, jotta apu menisi perille mahdollisimman monelle perheelle!

Ilmoittaudu sinäkin Brasilian lasten kummiksi ja ole mukana tukemassa lasten koulunkäyntiä. Viedään yhdessä evankeliumin ilosanomaa näille ahdingossa eläville lapsille!

SILJA LIMA
Patmoslähetti

Tule kummiksi