Rony Smolar – Israel-uutisviikko 21.12.2020

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Kuten näinä päivinä muualla maapallolla, niin myös Israelissa on iloittu koronarokotusten käynnistymisestä. Saadessaan rokotteen monet ovat jopa lausuneet ääneen juutalaisen rukouksen: Kiitetty olet Sinä Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden Kuningas, joka olet pitänyt meidät hengissä, ravinnut meidät ja tuonut meidät tähän hetkeen.

Ykkösrokotettu oli pääministeri Benjamin Netanjahu, jonka julkinen rokottaminen tapahtui suorassa televisiolähetyksessä lauantai-iltana. Häntä seurasi terveysministeri Juli Edelstein, joka samalla avasi varsinaisen rokotuskampanjan, mikä koko maan osalta käynnistyi eilen sunnuntaina.

Myös presidentti Reuven Rivlin otti rokotuksen jerusalemilaisessa sairaalassa, missä hän samalla lausui kiitoksensa maan kaikkien sairaaloiden sekä hoivalaitosten henkilökunnille uhrautuvasta ja esimerkillisestä työstä tartunnan saaneiden hoidossa.

Ensi kesänä virkakautensa päättävä presidentti Rivlin kertoi samalla keskustelleensa puhelimessa paavi Fransiscuksen kanssa aluksi toivottaen hänelle ja koko kristikunnalle hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Paavi oli vastannut toivottamalla juutalaiselle maailmalle hepreaksi hyvää Hannukaa.

Presidentti Rivlin, joka kahdesti on vieraillut paavi Fransiscuksen luona, muistutti paavin aina rukoilleen rauhan puolesta Lähi-idässä ja kuten viime kuukausina syntyneet rauhansopimukset osoittavat, niin rukouksiin on vastattu, presidentti totesi. Keskustelun päätteeksi Rivlin kutsui paavin vierailulle Pyhään maahan, missä hän edellisen kerran vieraili keväällä 2014.

Näin vuoden päättyessä presidentti keskusteli puhelimessa myös rauhakumppanin Bahrainin kuninkaan Hamad bin Isa al-Khalifan kanssa maiden suopeasti kehittyvistä suhteista ja onnitteli samalla pientä kuningaskuntaa vuosipäivän johdosta.

Suhdetoiminnan hyvin hallitseva presidentti Rivlin isännöi myös Israelissa vierailulla ollutta ja yhteistyötä etsimään tullutta eri alojen asiantuntijaryhmää Arabiemiraateista ja Bahrainista. Israelissa on kerrottu laajan kirjon, jalkapallon ystävyysotteluista aina kulttuuriin sekä eri alojen tutkimusyhteistyöhön, olevan jatkossa heille tarjolla.

Valitettavasti rokotteiden myötä tullutta myönteisyyttä varjostavat koronaviruksen korkeat tartuntaluvut sekä ihmisten turhautuminen viranomaisten alati vaihtuviin määräyksiin, mikä ilmenee laajalle levinneenä tyytymättömyytenä, jopa kurittomuutena.

Se on erityisesti näkynyt Arabiemiraatteihin syksystä lähtien räjähdysmäisenä suuntautuneena matkailuna, kun neljän kuukauden aikana yli 50.000 israelilaista on viranomaisten neuvoista välittämättä lähtenyt hakemaan vaihtelua ahdistavaan koronatilanteeseen. Siksi jopa tuhat matkailijaa viikon jokaisena päivänä on täyttänyt koneet, jotka koronan takia hyödyttämättöminä muuten seisoisivat hiljaisilla lentokentillä.

Uutiskuvissa onkin näytetty miten matkalle lähtevät, tartuntavaarasta välittämättä, tungeksivan iloinen ilme kasvoillaan Tel Avivin lentokentällä. Tuohon suureen määrään on vaikuttanut juuri päättynyt Hannuka-pyhän lomaviikko, jolloin perheet ovat voineet yhdessä matkustaa.

Nykytilanteessa Emiraatit on rajoituksitta suostunut ottamaan vastaan korkeiden tartuntalukujen matkailijat Israelista, eivätkä paikallisviranomaiset heidän liikkumisiaan ole edes pyrkineet rajoittamaan. Päin vastoin, israelilaisiin halutaan tutustua, sillä myös koronan jälkeen heidän lasketaan muodostavan merkittävän matkailijaryhmän.

Sen lisäksi israelilaisille ei tartuntojen takia näinä päivinä juurikaan avaudu muita matkakohteita, ei ainakaan muutaman lentotunnin päästä eikä yhtä edullista ja vieraanvaraista, kuin minä Emiraatit israelilaisille nyt esittäytyy.

Uutiskuvista ei kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että israelilaiset ovat normaalin arjen kaipuussa valmiita vaarantamaan terveytensä, mistä sitten myöhemmin joutuvat maksamaan. Asenteesta johtuen, niin hoitopaikat kuin viranomaisten kärsivällisyys ovat joutuneet koetukselle.

Israelin viranomaiset ovat Emiraatteja loukkaamatta kuitenkin sallineet tämän matkailun jatkumisen, mutta tilanne saattaa aivan lähipäivinä muuttua, kun terveysviranomaisten suunnitelmissa on rokotusten nyt alettua, määrätä maa lähes täydelliseen sulkuun. Se tietää mm koulujen, harrastuspaikkojen ja yritysten täydellistä sulkemista, minkä lisäksi harkinnassa on myös yöaikaisen ulkonaliikkumiskiellon määrääminen.

Saman päätöksen aikoo Venäjältä rokotteita tilannut palestiinalaishallinto tehdä, sillä virustilanne on Jordanjoen länsirannalla muuttunut niin pahaksi, että jopa perinteinen joulunvietto Betlehemissä jää tänä vuonna väliin. Kaupungin pormestarin Anton Salmanin mukaan vain katolisen kirkon patriarkan perinteinen vaellus Jerusalemista sallitaan. Lisäksi perinteinen keskiyön messu pidetään vain kirkon ja hallinnon edustajien läsnä ollessa.

Jopa Israelin oloissa uusia määräyksiä pidetään rajuina, mutta viranomaiset ovat kuluneen vuoden aikana epäonnistuneet eri torjuntatoimissaan siinä määrin, että syytetyiksi ovat tulleet poliitikot ja erityisesti pääministeri Netanjahu.

Se on eräs syy, miksi viime keväänä vaikeasti kootun ja eripuraisen hallituksen päivät saattavat pian olla luetut. Se tietäisi jo neljänsiä vaaleja kahden vuoden sisällä, ja vaikka niitä ei Israelin vakavassa terveys- ja taloustilanteessa todellakaan kaivata, toivotaan vaalien kuitenkin puhdistavan maan myrkyttyneen poliittisen ilmapiirin.

Yleistyneen mielipiteen mukaan Netanjahun ajan nähdään olevan nyt päättymässä, mikä viime viikkoina on näkynyt mm siinä, että Israelin oikeisto on pirstoutunut ja sinne on syntynyt uusia puolueita. Ne ovat avoimesti asettuneet haastamaan Netanjahun ja viemään häneltä vaalivoiton. Sen osoittavat myös viimeisimmät mielipidemittaukset.

Siksi Netanjahu on viime aikoina muuttanut mieltään vaaleista ja ilmaissut nyt kannattavansa hallituksen koossa pysymistä, kun hän vielä jokin viikko sitten uskoi vaalien tuovan hänelle jatkokauden pääministerinä.

Mutta Israelin sisäpolitiikka on paljolti myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja siinä Netanjahu on kilpailijoihinsa nähden lähes ylivoimainen. Siksi on vaikeata nähdä Israelin johdossa Netanjahulle korvaajaa, kun presidentti tärkeässä liittolaismaassa Yhdysvalloissa tammikuun loppupuolella vaihtuu. Niin merkittävänä pidetään Israelissa republikaani Donald Trumpin vaihtumista demokraatti Joe Bideniin.

Bidenia on kyllä kuvattu Israelin ystäväksi ja myös hänen tulevassa hallinnossa on niin juutalaisia kuin Israeliin myönteisesti suhtautuvia. Mutta suurin kysymysmerkki on Bidenin suhtautuminen ydinasettaan uhmakkaasti tavoittelevaan Iraniin. Israel muistaa hyvinkin Bidenin toimineen Barack Obaman varapresidenttinä, kun Yhdysvallat vuonna 2015 hyväksyi Iranin ydinohjelmaa valvovan kansainvälisen sopimuksen, mitä Iran todistetusti myöhemmin rikkoi ja mistä syystä presidentti Trump veti Yhdysvallat siitä pois.

Bidenin tiedetään harkitsevan paluuta sopimukseen sekä neuvotteluja Iranin kanssa. Israel, joka on paljastanut Iranin salaisena edenneen ydinaseohjelman, on kuitenkin varoittanut paluusta sopimukseen. YK:n alaisen atomienergiajärjestön johtaja Rafael Grossi on lausunut mielipiteenään, ettei tuohon sopimukseen tulisi palata, vaan että Iranin lukuisten rikkomusten takia sopimus tulisi neuvotella kokonaan uudestaan.

Israel on myös antanut ymmärtää, että liennytys Iranin suhteen eittämättä johtaisi sotaan. Onhan Iranin johto julkisesti uhannut hävittää juutalaisvaltion maailmankartalta.

Vallitseva jännitys ei kuitenkaan ole ollut esteenä tuoda Vanhan Testamentin Manassen heimon juutalaisiksi osoitettuja jälkeläisiä Intiasta Israeliin. Viime viikolla heitä saapui kaksi ja puoli sataa, jotka karanteenin sekä maahanmuuttoviranomaisten huolenpidon jälkeen totuttelevat elämään uudessa kotimaassa.

Kadonneeksi uskottu mutta Intian koillisosasta vuosikymmeniä sitten löytynyt Bnei Menashen eli Manassen heimon jäsenet olivat pitkään odottaneet paluuta Israeliin, mistä heidän esi-isänsä 2700 vuotta sitten oli karkotettu.

Heidän juutalaiset juurensa ovat kuitenkin olleet kiistanalaiset, sillä heidän väitettiin kääntyneen juutalaisuuteen. He eivät kuitenkaan ole nähneet itseään käännynnäisinä. Lopulta 15 vuotta sitten Israelin päärabbi tunnusti heidät yhdeksi kadonneista juutalaisheimoista.

Tätä paluuta ennen Israeliin on vuodesta 2005 lähtien tuotu 2500 heimoon kuuluvaa jäsentä. Intiassa lasketaan yhä elävän noin 7000 Manassen jälkeläistä, jotka odottavat paluuta isiensä maahan.

Ja viime viikolla Israeliin saapui pääasiassa Euroopasta useita kymmeniä nuoria juutalaisia lääkäreitä, jotka ”Israelin elämys”-nimisen ohjelman puitteissa aluksi tutustuvat maan terveydenhoitoon ja oppivat heprean, minkä jälkeen heidät on määrä työllistää aluksi tilapäisesti. Ja ne, jotka haluavat jäädä pysyvästi maahan, Israel on ilmoittanut ottavansa avosylin vastaan.

Ja lopuksi: Israelissa juuri julkaistu köyhyysraportti kuluvalta vuodelta kertoo karua kieltä. Tutustuttuaan raporttiin sen vastaanottanut presidentti Rivlin kuvasi tietoja vaikeiksi ja tuskallisiksi, jopa kaikkien aikojen kurjimmiksi.

Nimittäin, koronavirus ei näyttäydy vain terveysongelmana, vaan se on raskaasti iskenyt myös yhteiskunnan eri sektoreihin.

Sen lisäksi tiedoista ilmenee väestön syvä epäluottamus valtion eri virastojen sekä maan hallituksen kykyyn suoriutua ja vastata koronakriisin moniin haasteisiin. Kriisi on vaikuttanut juuri vähempiosaisiin ja köyhdyttänyt jo ennestään köyhät, totesi presidentti huolestuneena.

Samalla hän vapaaehtoisen tuen osoittamiseksi vetosi maan eri hyväntekeväisyysjärjestöihin, joiden toimintaperiaate noudattaa juutalaista oppia kanssaihmisen huolehtimisesta.

Numerotiedot puhuvat puolestaan: Korona on lähes kymmenen miljoonaisesta väestöstä vaikuttanut yli puoleen, 250.000 perhettä on alittanut köyhyysrajan, 420.000 kotitaloutta on ajautunut vakaviin talousvaikeuksiin ja 140.000:lla on huoli päivittäisestä ravinnosta. Lisäksi neljännes väestöstä sanoo pärjätäkseen tarvitsevansa apua mutta ei sitä saa.

Tulojen ja varallisuuden mittarina käytetty maan keskiluokka on supistunut 15% ja taloudellisesti pärjääviä kotitalouksia on enää viidennes.

Hyvät ohjelmani kuuntelijat; haluan toivottaa teille rauhallista, siunattua sekä rentouttavaa joulun aikaa!

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR