Englantilainen Premier Christian Radio haastatteli minua vihapuheesta

Englannissakin on useita tapauksia, joissa kristittyjä on joutunut virkavallan kanssa tekemisiin väitetyn vihapuheen vuoksi. Omalta puoleltani viittasin meillä Suomessa Päivi Räsäsen oikeustapaukseen.

Painotin aamukeskustelussa Estherin kanssa muutamaa seikkaa:

Ensiksi, vihapuheen määritelmä on erittäin epämääräinen ja siksi ongelmallinen. Käytännössä mikä tahansa eriävä mielipide voidaan leimata vihapuheeksi, jos joku sattuu siitä ”loukkaantumaan”. Myös evankeliointi. Epämääräisyytensä vuoksi se ei sovellu rikoslain lähtökohdaksi.

Ohjelmassa jäi toteamatta, kuinka tässä asiassa ”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”: Mielipiteen ilmaisun vapauteen kajoamista vihapuheeseen vedoten perustellaan äärimmäisillä esimerkeillä sellaisista oletetuista uhkista, joita hallitukset haluavat ennakoiden pyrkiä estämään. Kun sitten epämääräisesti muotoillut lait kiidätetään parlamenttien läpi, menevät ne lopulta paljon pidemmälle kuin niiden julkisesti ilmaistu tavoite. Ajan mittaan lain piiriin kuuluvien asioiden soveltamisala laajenee ja laittomaksi katsottavien asioiden kynnys madaltuu.

Toiseksi, totesin Esther Highamille, että vaikka lainsäädännön mielestäni pitää sallia yhteiskunnassa mahdollisimman laaja mielipiteen ilmaisun vapaus, myös loukkaava puhe (poislukien väkivallalla uhkailu ja kunnianloukkaus, joita varten on jo olemassa lainsäädäntö), Jeesuksen seuraaminen velvoittaa kristittyä pyrkimään puheessakin, ei vain siihen mikä on laillista, vaan mikä on Jumalan edessä hyvää ja oikein ja lähimmäistä kunnioittavaa.

Tämä asettaa kristilliselle puheelle lain vaatimuksia korkeamman ihanteen. Vaikka siis lain tulee sallia loukkaava puhe (koska vihapuhelainsäädäntö vihapuheen epämääräisyyden vuoksi johtaa mielipiteen ilmaisun tukahduttamiseen) kristityn ei silti pidä puhua toisia loukaten, vaan harjoittaa hyveellistä viestintää.

Kolmanneksi, ei kuitenkaan pidä luulla, että vain olemalla mahdollisimman kiltti ihmiset nykyään ymmärtäisivät, ettei kristityn tarkoitus ole loukata ketään. Kristittynä puhumme asioista usein olettaen ihmisten jakavan kanssamme saman maailmankatsomuksellisen ja viestinnällisen viitekehyksen. Näin ei kuitenkaan enää ole. Kristinuskon tuntemus on kaikkialla Euroopassa ohentunut merkittävästi, eivätkä ihmiset enää välttämättä edes ymmärrä kristinuskon perusasioita niin kuin ennen. Emme voi olettaa heidän siksi ymmärtävän meidän tapaamme puhua asioista kristillisestä viitekehyksestä käsin. He tarkastelevat kaikkea ulkopuolisen silmin ja kuulevat kaiken ulkopuolisen korvin.

Meidän on siksi hidastettava vauhtia ja puhuttava olettaen, että kristittyjen tapa puhua on väärinkäsityksille altis, koska viesstin vastaanottaja tarkastelee sitä omista eikä kristinuskosta käsin. Puhu vähemmän ja kommunikoi enemmän.

Lisäksi kristinusko, sen konservatiiviset arvot ja niiden puolustaminen koetaan vieraina ja tässä ajassa loukkaavina itsessään. Niinpä, vaikka asettelisimme sanamme kuinka huolella, jotta emme loukkaisi, joku kuitenkin loukkaantuu. Sen pelossa kristitty ei voi olla kokonaan hiljaa. Kristinusko ei ole tämän ajan hengen eikä  maallistuneen kulttuurin mukainen. On syytä varautua siihen, että joku jossain vetää herneen nenään. Se ei sellaisenaan kuitenkaan merkitse, että kristitty olisi sanonut jotain loukkaavaa. Se, että joku loukkaantuu, ei tarkoita, että hänen pitäisi loukkaantua. Jeesus oli maailman rakastavin ihminen. Häntä ei ristiinnaulittu siksi, että hän oli rakkaudeton, vaan koska hän puhui sitä mikä on totta.

On puhuttava rohkeasti ja rakkautta ja totuutta noudattaen puolustettava kristinuskoa ja siitä kumpuavia arvoja.

Ilmaisunvapauden perussääntö loppujen lopuksi on hyvin yksinkertainen:

Use it or loose it! Käytä sitä tai menetät sen!