Patmos-blogi

Eutanasia – lupa tappaa?

Radio Patmos Radio Patmoksen toimittajat kirjoittavat Patmos-blogilla mielenkiintoisista aiheista ja vieraista.
Julkaistu:

Radio Patmoksen aamuvieras-ohjelmassa 6.2. vieraana oli erikoislääkäri SARI MÄKIMATTILA, ja aiheena ”Eutanasia – lupa tappaa?” Eutanasia tarkoittaa sananmukaisesti hyvää kuolemaa. Nimi tulee kreikankielisistä sanoista eu-hyvä, thanatos-kuolema. Todellisuudessa kyse on kuolinavusta tai avustetusta itsemurhasta.

Erikoislääkäri Sari Mäkimattila on perehtynyt tähän Suomessakin taas uudelleen keskusteluihin nostettuun ilmiöön.  Vuoden 2023 alussa Suomeen perustettiin uusi yhdistys, joka ajaa eutanasian hyväksymistä. Kuka voi vaikuttaa, ettei tällainen laki pääse Suomessa läpi? Millainen on hyvä kuolema, ja miten jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, että elämän loppuhetket olisivat hyvät ja mahdollisimman vähän kivuliaat. Entä, kenellä on oikeus päättää elämämme pituudesta, siitäkin keskusteliin tässä ohjelmassa, jonka voit kuunnella artikkelin lopussa olevasta linkistä.

”Kaikki me tulemme kerran kuolemaan. Jos on syntynyt, myös kuolee”, sanoo erikoislääkäri Sari Mäkimattila, joka on erikoistunut endokrinologiaan, ja diabetologiaan, mutta tärkeänä tutkimuksen kohteena hänellä on eutanasia ja häntä on pyydetty  luennoimaan tästä aiheesta.

Sari Mäkimattila sanoo suoraan, että eutanasia on sitä, että jollekin annetaan lupa tappaa. Tällaista lakia ei ole vielä Suomessa. Kymmenessä käskyssä on selkeästi vielä, että ei saa tappaa. Myös Suomen rikoslaki kieltää tappamisen. Jos tappaa, siitä saa rangaistuksen. Sari Mäkimattilan mukaan jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään suhtautumistaan elämän päättymiseen. Eutanasia-keskustelu on räjähdysherkkä alue hän sanoo.

–  Syntymästä puhutaan paljon ja tarkasti vahditaan, että tuleva elämä pääsee tähän maailmaan. Lapsen syntymä tuo riemua. Uuta elämää hoivataan, sitä juhlitaan ja siitä pidetään huolta.  Elämä on lyhyt, ja miten vähän me puhummekaan siitä, miten elämä päättyy.

Sari Mäkimattilan mukaan eutanasia-keskustelun keskiössä on kärsimys.  Usein ne ihmiset, jotka toivovat eutanasian laillistamista, ovat voineet kokea, että joku läheinen on lähtenyt hyvin kivuliaasti ja kokeneet tuskaisen kuoleman.  Heillä voi olla tunne avuttomuudesta, ettei pysty tuomaan helpotusta läheisensä kipuun.

– Vuonna 1993 Suomessa tehdyssä tutkimuksessa 30 % lääkäreistä vastusti eutanasiaa  ja vuonna 2020  samanlaisen kyselyn tulos oli että 34 % lääkäreistä vastusti eutanasiaa. Lääkäreiden kanta eutanasian vastustamiseen on siis vahvistunut. Kuitenkin, jos eutanasia tulisi lailliseksi, lääkärit tekisivät sen. Lääkäri olisi se, joka tappaisi ja surmaisi. Eutanasia on kuitenkin kielletty Suomen rikoslaissa. Armeijan on opetettu tappamaan sodassa. Eläinlääkärikin on opeteta lopettamaan elämän, mutta ”ihmislääkärit” ovat jo Hippokrateen valassa luvanneet suojella elämää, ei tuhota sitä.

Ohjelmassa puhutaan passiivisesta eutanasiasta, avustetusta itsemurhasta, kuolinavusta ja myös siitä, miten voimme olla toimimassa niin, että elämän arvokkuus säilyy aivan elämämme loppuun asti. Miten kuolevan ihmisen kärsimystä voi lievittää esim. sedaation kautta.

Sari Mäkimattilan elämänarvot kumpuavat Raamatusta, joka pitää sisällään sen, että Jumala on meille jokaisen elinpäivän ja luonut ja jos Jumala on antanut jokaisen päivän, ja kenelläkään toisella ei ole valtaa ottaa sitä pois. Joka päivä Sari kiittää ja ihmettelee elämän ainutlaatuisesta ihmeestä. Hän tahtoisi, että palliatiivinen ja saattohoito puhkeaisi Suomessa kukkaan. Hyvää saattohoitoa kannattaisi jokaisen pyytää.

Kuuntele Sari Mäkimattilan haastattelu:

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (13)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kaia

    Haluan lisää sekä palliatiivista hoitoa, että eutanasian sallimisen Suomessa! Vihollinen ei ole kuolema, vaan KÄRSIMYS. En pelkää kuolemaa, vaan kärsimystä. Kuoleminen on vapahdus tästä elämästä lopulliseen rauhaan. En kerta kaikkiaan voi uskoa mihinkään jumaliin, jotka laittavat ihmisen kärsimään ikuisesti rajallisen elämän aikana tehdyistä asioista. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä, eikä täydellinen olento voisi olla näin yksinkertainen. Jos uskoisin jostain kumman syystä vielä Jumalaan, niin uskoisin annihilaatio-oppiin, että jokainen kuoleva sielu häviää kokonaan olemasta.
    Halllituksen on pian tehtävä päätös siitä, että VÄHENNETÄÄN KÄRSIMYSTÄ. Kaikki tietävät, että palliatiivisen hoidon lisääminen ei riitä, koska se on jo nähty miten
    *hyvin* esim. Attendo ym. hoitaa vanhuksia!

    • Jukka Mikkola

      Kärsimystä voi vähentää monella tavalla. Varmin tapa poistaa kärsimys on tietysti poistaa kärsijät…

      Kovin oudolta tuntuu logiikka, jossa vanhusten huonolle hoidolle asetettaisiin ratkaisuvaihtoehdoksi eutanasia. Vai piileekö taustalla pikemminkin huoli olevasta ”kustannustehokkuusvajeen kasvusta”. Ettei vain puurot ja vellin olisi vaarassa mennä hiukan sekaisin.

      Senkaltaisia puurojen ja vellien hännennysilmiöitähän tuntuu aikaansaadun muissakin asiayhteyksissä.

      • Kaia

        Kyse ei ole vain vanhuksista, vaan ajattelin ihan itseäni, jos vaikka tässä sairastun pahasti oman aiemman sairaushistorian tähden…tai tulee vaikka syöpä tms. Eutanasia tulee sallia Suomessa siksi, että ihmiset kärsivät vähemmän. Ei ole mikään pakko elää. Jokainen meistä omistaa oman henkensä. Näin uskon, koska en usko jumaliin.
        Jännä miten uskovatkin pitävät kiinni kapitalismin tuomista omistusoikeuslaeista…vaikka eivät ajattele edes omistavansa omaa henkeään. Mutta mulla on oikeus päättää siitä, mikä on liikaa kärsimystä itselleni. Olen todennut, ettei mikään jumalallinen taho ole valvomassa, etteivätkö ihmiset kärsisi liikaa. Ajatellen vaikka niitä ihmisparkoja, jotka kuolivat Turkissa ja Syyriassa. Ihan oikeasti jopa rukoilin sitä, että monet siellä loukussa olevista kuolisivat nopeasti ja kivuttomasti. Toivoa ei enää ole kenenkään löytymisestä.
        En ole kapitalisti, joten ei kiinnosta kustannustehokkuusajattelu. Se on Orpon ja leikkurien heiniä. He haluavat alasajaa hyvinvointivaltion ja aiheuttaa paljon tuskaa ja kärsimystä ihmisille.

  2. Saara P

    Yhä useammat eivät ehdi käsitellä ikuisuuskysymyksiä, vaan tulevat jäämään helvettiin menevien puolelle.

    Sveitsissä ihminen saa tehdä avustetun itsemurhan juomalla sarjan nesteitä, ja nyt aletaan testata avustettua itsemurhaa hauskannäköisellä pikku ”kaasukammiolla”: se on kapselin mallinen Sarco-niminen laite, jossa suuri typpitulva alentaa nopeasti happipitoisuutta, minkä seurauksena sisällä istuva ihminen kuolee n. 10 minuutissa.

    Kun aineita ja laitteita luovutetaan kotiin, ei mielestäni voida poissulkea toisen, elämänhaluisen ihmisen murhaa – eikä myöskään hyvin hätiköityjen itsemurhien määrän kasvua. Lisäksi ymmärtämätön lapsikin voi mennä laitteeseen leikkimään avaruusalusleikkiä ja käynnistää prosessin (vahinko voi sattua myös laitetta käynnistämättä, koska missä tahansa umpinaisessa kammiossa happi riittää vain jonkin aikaa). Ymmärtämättömät lapset tosin varmasti pääsevät hyvään paikkaan kuolemansa jälkeen, mutta vanhempien ym. suru on valtava tällaisten onnettomuuksien kohdatessa.

    On helppo ajatella, ettei monikaan itsemurhaa toivova arvosta muidenkaan henkeä. Kuinka hän jaksaisi rakastaa muita, kun ei itseäänkään rakasta? Itsemurhakandidaatti pyörittelee päässään vain omia murheitaan ja tilaa + säilyttää itsemurhavälineistöään huolimattomasti.

    Eutanasia on joka maassa levinnyt yhä vähäisemmästä syystä toimivan porukan käyttöön. Ensin sen piti olla vain parantumattomasti sairaan omasta vakaasta tahdosta suoritettu ”apu”, mutta sitten on jopa ulkopuolelta alettu arvioida elämänlaatua ja ruvettu tappamaan toisia ihmisiä, joiden elämänlaadun on arvioitu olevan huono. Ihmisen jalostus on taas käynnistymässä.

  3. Saara P

    Erikoislääkäri Sari Mäkimattila puhuu haastattelussa lempeästi, empaattisesti ja tietysti lääkärikoulutuksensa tuomalla asiatiedolla ja arvokkuudella. Tässä ohjelmassa toki kristillinen arvopohja avoimesti näkyvissä.

    Monet eutanasiaa ajavat eivät ehkä tiedä, ettei eutanasian kieltäminen merkitse kärsimyksen kasvua kuolemassa. On olemassa tehokasta hoitoa kipuihin ja hyvää saattohoitoa. Meillä Suomessa ei vaan ole saattohoito ainakaan joka paikassa parhaimmalla tasolla eikä kivunhoitoonkaan panosteta välttämättä yhtä paljon kuin jossain muualla. Hyvästä saattohoidosta ja kipuhoidosta pitäisi puhua enemmän, ja sitä pitäisi alkaa vaatia.

  4. Erkki Hänninen

    Kuoleminen on kuoleminen. Kuoleminen kakka housussa, tahi ei. Arvokkuus? Se liennee havainnoivan havainnoissa…?

    • Jukka Mikkola

      Erkki hyvä,

      En ymmärrä, mitä haluat varsinaisesti sanoa.
      Tarkoitato, että emme anna arvokasta elämän loppuvaihetta mm. resurssien puutteen vuoksi?

  5. Jukka Mikkola

    Näkisin, että ”elämän arvokkuus” viittaisi siihen, että elämä on lähtökohtaisesti arvokasta – arvokkaampaa kuin kuolema.

    Tarkoitan sitä, että elämän arvo itsessään ei riipu siitä, kuinka ”nautinnollista” tai ”tuottavaa” se on; se liittyy ajatukseen, että ihmisen arvo (ihmisarvo) ei riipu hänen ominaisuuksistaan, hänen itsensä tai toisten hänestä tekemästä kokemuksesta, arvioinnista tai määrittelystä – tai hyödyllisyydestä.

    Henkilön itsensä tekemä määrittely heijastaa aina myös ympäristön todellista tai koettua asennetta ja arvomaailmaa.

    Käytännössä tietysti joudumme tekemään ns. priorisoivia valintoja, koska ihmis- ja raharesurssit ovat rajalliset. Valinnat heijastavat arvojamme – myös käsitystä ihmisarvosta tai ihmisen arvosta, arvokkuudesta.

    Elämän arvokkuus ei merkitse sitä, että elämän pituutta olisi välttämätöntä ”väkisin” ja kaikin mahdollisin (tai ”mahdottomin”?) tavoin pidentää, ts. se ei tarkoita ettei kuolemisen väistämättömyyttä kiistettäisi.

    Tietoinen elämän lopettaminen heijastaa ajatusta, että elämän arvolla ja arvokkuudella on määritelty raja, jonka jälkeen elämää ei katsota arvokkaaksi. Miten se raja sitten valitaankaan… sitä kai pohditaan eutanasiakysymyksessä.

    • Janne A

      En nyt ymmärrä miten ihmisen kuolintapa (eutanansia /avustettu itsemurha /itsemurha versus luonnollinen kuolema) vaikuttaa hänen arvoonsa ihmisenä.
      Onko taustalla uskosta kumpuava ajatus, että vain Jumalalla on oikeus päättää ihmisen elämä, ja sitä oikeutta ei saa ottaa Häneltä pois? Joutuuko tällainen ihminen sitten kadotukseen?

      • Jukka Mikkola

        Luin eräiden lääkärien kirjoittamaa aiheesen liityvää kirjaa. Sinä oli useita tapauksia, joissa potilaan syy toivoa eutanasiaa oli tosiasialisesti se, että hän koki olevansa taakkana muille ihmisille. Hän ei siis kokenut olevansa riittävän ”arvokas” enää elämään, mutta hänen oli vaikea sitä noin ilmaista, siis että koki olevansa rasite. Hän pyrki asian ja kokemuksensa ja tuntemuksensa vain omana tietonaan pitämään.

        Ihmisarvo tietysti määräytyy aina sillä perusteella, että hän on ihminen. Muussa tapauksessa ihmisarvo ei ole ehdoton. Se ei riipu hänen ominaisuuksistaan tai toivottavuudestaan, mitä hän kokee tai miten häntä edes kohdellaan. Kokonaan toinen asia on, onko hänen kohtelunsa ja kokemuksensa ihmisarvoista. Ihmisarvo on ehdoton, emme luokittele ryhmiin. Toteutammeko sitä, on eri asia. Jos ajatellaan vanhusten hoitoa, lienee selvää, että heidän kohdallaan emme heitä aina ihmisarvoisesti kohtele. Sen toteutumattomuus ei kannusta heidän toivetta elävänä pysymisen jatkamiseen. Suhtautumisemme sairaaseen vaikuttaa hänen mahdolliseen toiveeseensa kuolla.

        Toisen ihmisen elämän lopettaminen lopettaa tietysti tämän ihmisen ihmisarvon. Ellei sitten tarkastella kuolleen kehon arvoa välineellisesti.

        Taivaskysymyksen tietäää tietysti vain Jumala. Kaikki eivät vielä eläessään automaattisesti ja oletusarvoisesti ole taivaaseen matkalla, eivätkä valmistautuneet ikuisuuden kohtaamiseen. Monelle ne asiat kirkastuvat tai havahduttavat vasta kuoleman edessä, jos aikaa, mahdollisuuksia ja tukea siihen vielä on.

  6. Janne A

    Mitä tarkoittaa ”elämän arvokkuus”? Millä tavalla eutanasia / avustettu itsemurha turmelee elämän arvokkuuden? Tätä sanaparia viljellään molemmin puolin debattia. Kannattajien puolella se ilmeisesti tarkoittaa, että yksilö voi itse määrätä kuolinhetkensä ja välttää edessä oleva kärsimys ja nöyryyttävät loppuajat.

    • Kaia

      Elämä voi tosiaan olla nöyryyttävää muulloinkin kuin vain kuollessa. Joten olisi todella hienoa, että voisi edes tehdä hienomman exitin elämästään. Kun itse melkein kuolin leikkauspöydälle 17-vuotiaana, niin siitä herättyäni ja kuultuani mitä oli tapahtunut, niin ensimmäinen ajatus: ”Olisin kuollut ilman etten edes olisi tiennyt sitä!” Jotenkin pysäyttävää ja tuli kuoleman todellisuus hieman konkreettiseksi silloin. Joten päätin, etten aio kuolla kärsien, jos suinkin se minusta riippuu. Tuollainen nukutuskuolema on paras kuolema.

      • Jukka Mikkola

        Nukutuskuolema vai kuolema nukkuessa? Ne ovat sähän eri aioita.

        Kaia hyvä, et kuitenkaan pääässyt vielä kokeilemaan, mitä on ”oikea kuolema” – ja ehkä hyvä niin. Harva on kai päässyt kokemuksellisesti eri kuolemia vertailemaan… joten vaikea sanoa, mikä se ”paras” kuolema olisi. Se, kuinka hyvä elämän loppuaika itse kullekin mahdollistetaan on oma kysymyksensä, joka toki heijastaa yhteiskuntamme arvoja: arvoista on helppo puhua silloin kun niistä ei tarvitse ”maksaa” mitään. Näin myös ihmisarvosta, josta kilvan suureen ääneen argumentoidaan. Tosin ei kaikissa tapauksissa politiikassa.

        Ehkä arvopohjastamme kertoo se, että saattohoidon mahdollisuuden takaaminen kaikille ei saa aikaan kansanliikettä eikä kai kansalaisaloitteitakaan. Saattohoidon tarvitsijat eivät taida päästä barrrikaadeille ja mielenosoituksiin. Ja heidä läheisensäkin lienevät usein liian väsähtäneitä ryhtyäkseen aktivisteiksi.

        Toisaalta on moniakin, jotka ovat toivoneet kuolemaa, mutta kun eivät ole kuolleetkaan, ovat alkaneet elämääkin arvostamaan – myös ei-niin-täydellisenä.