Hiljaisen viikon kahdenkeskisyyttä Jeesukseni kanssa – Ristiltä tyhjän haudan kautta voittoelämään – Osa 1/2

JOISSAKIN aiemmissa blogeissani olen viitannut ullakoltani löytyneisiin lapsuuden ja nuoruuden ajan fyysisiin muistoihin – kirjoihinkin. Erikoisesti on tätä pyhän viikon aikaa – ja varmaankin Jumalan hyvyydessä ja armossa koko jäljellä olevaa elämääni – koskettanut  huomata, että äitini jäljiltä säilyi kymmenkunta ihanaa kummallakin kotimaisella kielellä painettua hengellistä kirja-aarretta – useimpien kustantajana perheemme nykyinen hengellinen koti SLEY eli evankelinen liike.

Vuonna 1957 SLEY kustansi Hengen jättiläisen K. V. Tammisen paksun ja vahvan postillan Sanan valossa. Äitini sai kirjan lahjana jouluna 1958 joltakulta Mirjalta. Ilmeisesti samana jouluna äitini luki jouluaamun tekstin selitystä ja alleviivasi sivuilta Lutherin virren rivit:

Hän, ken taivaat rakensi,

maahan itsens alensi.

Äidin rintaa tarvitsee

hän, ken kaikki ravitsee.

Kodissansa Aili-äidillä oli minut, poikansa Leo Martin Torsten. Missä lienen ollut, mitä harrastanut äitini lukiessa tällaistakin ”setä” Tammisen tekstiä:

Pietarin mukaan Kristuksessa on maailma luotu. Nyt maailman luoja makaa seimessä. Ajattele tätä nykyistä verenvikoja täynnä olevaa maailmaa, maailmaa, jonka tykit jylisevät, lentokoneitten heittämät pommit räjähtävät, jossa veri virtana punaa taistelukenttää ja rauhallisten kaupunkien katuja – tämä kaikki saa jatkua vain Karitsan tähden, vain tuon jouluyön Lapsen tähden. Joulun Kristus kantaa kaikki voimansa sanalla. Koko maailman kaikkeus keskittyy häneen. Taivaan voimat järkkyvät, kun Kristus tuli ensi kerran, tähti ilmestyy, kun hän on syntynyt. Aurinko menettää loisteensa, kun hän kuolee; taivaan voimat järkkyvät taas, kun hän tulee toisen kerran.

Tässä on varmaan monia, joiden täytyy sanoa: Jumala oli minulle vieras, en tuntenut häntä, hän oli vain joku ”Kaikkein Korkein”, joka voi johtaa kansojen kohtaloita. Itse en tarvinnut häntä enkä elänyt yhteydessä hänen kanssaan. Mutta kun katselen Kristusta, hänen olemuksensa kuvaa, kun näin Jeesuksen, kun katselin häntä ristillä, näin Isän sydämen. Opin Pojan kautta tuntemaan Isän.

Tällaisen olennon syntymää vietämme tänään, olennon, jonka kautta maailma on luotu, joka kantaa kaikki voimansa sanalla ja joka on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva.

Luen lisää Jumalan papin joulusaarnasta.

Rovasti etenee mahtavasti Kristusta, Poikaa, kirkastavassa saarnassaan – ja sitten!  Käsikirjoitus on painettu kirjaksi ja käsikirjoituksessa on puhutulle sanalle uskollisessa muodossa seuraava saarnan kohta:

Kun me nyt sanomme tämän päivämäärän, sanon: on 25. päivä joulukuuta 1942.

Suuri väristys käy sisimmässäni.

Mitä ilmeisintä on, että tuo painettu saarna, joka on puhuttu jouluna 1942 – syntymäni vuotena! – on puhuttu tilanteessa, jossa äitini pyhän tapansa mukaisesti mitä ilmeisimmin istuu juuri tuossa joulukirkossa ja on kuunnellut samoja sanoja, joita minä luen keväällä 2023!

Silmäni kostuvat. Sieluni vapisee. Mitä muuta voin tehdä kuin ihmetellä Jumalan johdatuksia. Saan lukea mitä äitini kuulee kirkon penkissä jouluna 1942!

Olen niin varma kuin ihminen voi omistamansa luotettavan tiedon varassa olla varma, että äitini on paikalla eteläisen Helsingin kirkossa, kun Jumalan rovasti lukee käsikirjoitettua joulusaarnaansa, sittemmin vuonna 1957 kirjassa julkaistua! (K. V. Tamminen Sanan valossa SLEY 1957, sivu 27.)

TÄMÄN kirjoittamiseni varsinainen tarkoitus on ollut selailla Jumalan seurakunnan erään vanhimman veljen em. saarnakirjan niitä sivuja, joissa elää hänen pyhän viikon sanomansa. Ole hyvä ja tule siunatuksi mutta myös herätetyksi ja suo itsellesi se hengellinen rikkaus, joka tulee herätyksen Hengen kosketuksesta.

Palmusunnuntaina

Palmusunnuntain teksti on vakava varoituksen sana – kirje Laodikean kristityille Jeesukselta Kristukselta (Ilm. 3:14-22.) Varoitus on melkein uhkaavassa äänilajissa.  Se on varoitus, joka annetaan vain silloin, kun ilmeinen tuho uhkaa varoituksen saajaa – ellei tämä ota vaarin sanotusta. Viisi asiaa vaatii huomiotamme.

1. Kuka varoituksen antoi?

”Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku.”

Herralla on kolme nimeä. Monelle kuulijalle Amen on suloisin sana. Me pistämme tavallisesti ”amenen” saarnan loppuun. Kuitenkaan se ei ole mikään piste. Sana on pistetty alkuun, ensimmäiseksi. Katekismuksesta jo muistatte, että sana merkitsee: ”Totisesti, totisesti!” Me ilmaisemme sillä vakuutuksemme, että asia on niin kuin olemme sen sanoneet. Nyt käyttää Jeesus itsestään tätä nimeä. Jeesus ei ole vain totuuden säde, hän on itse aurinko. Hän on ehdoton totuus. Hän on Amen. Kaikkeen, mitä hän sanoo, täytyy sanoa: Amen. Onko Jeesus tullut sinulle Ameneksi? Onko hänen sanansa sinulle ratkaiseva sana? Monelle ovat tunteet, monelle oman sydämen todistus ratkaisevia.

Eräs Helsingin yliopiston jumaluusopin professori sanoo: ”Jeesus on syntynyt tänne maailmaan samalla tavalla kuin jokainen meistä – hän voi olla Joosefin poika.”  Sanoessaan sen hän sanoo: ”Se on sopusoinnussa minun tieteellisen vakaumukseni kanssa.” Tieteellinen vakaumus on jollekin amen. Mutta Jeesus sanoo itse, että hän on Amen. Hän on täydellinen Jumalan ilmoitus meille.

Jeesus on myös todistaja. Hän antaa nyt todistuksen Laodikean seurakunnan hengellisestä tilasta. Olen joutunut antamaan todistuksia esimerkiksi työssämme olleelle henkilölle. On vaikeata antaa totuuden mukaista todistusta. Todistuksessa tavallisesti mainitaan asianomaisen hyvät puolet. Hän itse toivoo sitä. Hän ei ehkä saisi palveluspaikkaa, jos todistus olisi totuuden mukainen. Mutta Herra Jeesus sanoo, että hän on uskollinen ja totinen todistaja. Hän ei jätä mitään mainitsematta eikä sano mitään, mikä on väärin. Hän todistaa totuutta silloinkin, kun sitä on vaikea kuulla. Johannes Kastaja oli sellainen. Oli vaikeata todistaa Herodekselle, että hän oli haureuden harjoittaja, mutta Johannes oli uskollinen todistaja. Uskallammeko katsoa totuuden mukaista todistusta itsestämme?

Mutta Jeesus on myös Jumalan luomakunnan alku. Eilen eräässä puheessa puhuttiin soittokoneesta, epävireeseen menneestä. Ei kukaan saanut sitä soimaan puhtaasti.  Mutta tuli vihdoin eräs, joka sai. Kun sitä ihmeteltiin, tuli ilmi, että hän oli soittokoneen tekijä. Hän tunsi sen perin pohjin. Samaa varmaan tarkoitetaan tässä, kun Jeesus sanoo olevansa Jumalan luomakunnan alku. Hän ehdottomasti tuntee sydämiä ja munaskuita myöten jokaisen.

2. Mikä sitten on totuus?

Jeesuksen todistus on aivan odottamaton Laodikean seurakunnalle. ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava. Koska olet penseä (haalea), etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.”

Onko täällä kirkkoväessä joku, jonka sydän alkaa vavista? Sinä sanot: ”Juuri tuo tuomio on tuomio minusta. Se on ihan paikalleen osuva todistus minun nykytilastani.” Ja mieleesi palautuu se ensi aika, jolloin olit Hengessä palava. Miten hämmästyttävä olikaan sinulle tuo totuus: tällainen saa olla Jumalan lapsi! Oli kuin olisit herännyt johonkin uuteen maailmaan, jonka valo oli niin kirkas, että täytyi siristää silmiään ja katsella ja kysellä: elänkö minä vai enkö, onko tämä unta tai totta. Kuinka silloin nousikaan kiitos korkeuteen. Sydän paloi. Olit lämmin, kuuma. Mutta nyt on tämä tuli sammunut. Sanot: ”En rohkene olla uskomatta. Mutta enää en tunne samaa iloa armosta. Kaikki on tullut niin jokapäiväiseksi. Varmaankin olen yksi niistä, joille Herra sanoo: ”Se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.” Laodikeassa ei valitettu: ”Oi, minä olen niin penseä, minä olen hyljännyt ensimmäisen rakkauteni. Herra armahda!” Ei, vaan sanottiin: ”Minä olen rikas.” Siellä oli varmaan kaikki kristillisyyden harjoitukseen kuuluvat asiat hyvin: 1. Raha-asiat oli hoidettu hyvin, 2. pyhäkoulut, 3. laulukuorot, 4. köyhien avustaminen, 5. lähetysasiakin oli hoidettu hyvin. Oli niin sydäntä lähellä fariseuksen sana: ”Minä kiitän sinua, Jumala, etten ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani.”

Mutta Jeesuksen, totisen todistajan, tuomio oli: ”Juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.”

Laodikean seurakunta oli köyhä keskellä rikkauttaan. Laodikean kristillisyydestä puuttui veri, Jeesuksen veri. Kaikkea muuta oli. Tärkein puuttui. Kun puuttui pyhä veri, puuttuivat myös valkeat vaatteet. Ilmestyskirjassa kerrotaan pelastetuista: ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

Paitsi kultaa Jeesus neuvoo ostamaan silmävoidetta. Syynä siihen, miksi rakkaus on kylmennyt ja penseys vallannut, oli silmävika. Sanasta saa Jeesukselta silmävoidetta, joka avaa silmät näkemään oman saastaisuuden, köyhyytensä ja alastomuutensa. Silloin lakataan puhumasta omasta rikkaudesta, ja sana verestä ja syntien anteeksiantamuksesta tulee taas tärkeäksi ja kalliiksi. Osta sinäkin, kuulijani, tätä silmävoidetta. Saat sitä ilmaiseksi. Jeesus antaa Pyhän Hengen sinulle opettajaksi, kun sitä häneltä rukoilet.

3. Mikä on seuraus, jos ei Jeesuksen neuvoa noudateta?

Järkyttävät, kauheat, mutta totuuden sanat paljastavat tulevaisuuden: ”Minä olen oksentava sinut suustani ulos.”

Ennen näitä sanoja kuuluvat tällaiset sanat: ”Kaikkia, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.”

Siis: seurakunnan Herra vielä rakastaa penseääkin lastansa. Hän tahtoisi tällaisen pelastuvan. Kuule siis tätä rakkauden puhetta, jossa Jeesus kannustaa ja suorastaan vaatii sinua parannukseen – itsesi tähden.

Kun Jeesus sinua arvostelee, hän tekee sen rakkaudesta sinuun. Hän rakastaa, rakastaa, rakastaa sinua. Mutta kerran hän sanoo niille, jotka eivät hänen rakkautensa arvosta välitä: ”Menkää pois, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.”

Joka ottaa seurakunnan Herran varoituksen sanasta vaarin, tässä on hänen osansa: ”Katso minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” Ihana on sen osa, joka kuulee varoituksen. Hän saa olla Jeesuksen seurassa koko elämänsä.  Hän saa ravintonsa Karitsan pöydältä. Ja kerran hän on istuva Jeesuksen kanssa hänen valtaistuimellansa. Eivätkö aivan häikäise nämä nykyisyyden ja tulevaisuuden kuvat – olkoonkin, että niitten todellisuuteen käy vain yksi tie: parannuksen tie.

”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo.”

Kiirastorstain ehtoolliskirkko

Kun kuljet yliopiston portaita päivästä toiseen – vieläpä useammankin kerran jonain vuorokautena – julistat niillä käynneilläsi, että se laitos on paikka, joka on sinulle hyödyksi, julistat jotakin yliopiston merkityksestä ja tunnustat, että sinulla on nälkä ja jano päästä osalliseksi tiedosta.

Te olette nyt suunnanneet askelenne tänne Fredrikinkadun Lutherin kirkkoon.  Eikö myös jokainen kirkossa käynti, Sanan ääreen tulo, julista jotain meistä itsestämme, meidän tarpeistamme?

Ettekä te jää siihen penkkeihinne. Te nousette kohta sieltä ja suuntaatte askelenne tänne, tämän alttarin äärelle. Ja täällä polvistutte. Ja sitten saatte ottaa vastaan jotakin, josta teille sanotaan: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni.”

Tämä käyntinne ehtoollisella kertoo jotakin teistä itsestänne, ja se kertoo myös jotakin Jeesuksesta, joka annetaan teille pyhässä leivässä ja pyhässä viinissä.

Joku hengessään tekee kuin publikaani: lyö rintoihinsa ja sanoo: ”Syntieni tähden minä tulin. Jumala, armahda minua syntistä.” Joku ei uskalla astua syntisen naisen ohitse, ei edes tämän vierellekään, vaan tuntee omanaan synnin saastan ja on tilansa vuoksi niin surullinen. Likainen on mielikuvitusmaailmasi, se viihtyy loassa, koet tuon kaiken joskus jopa keskellä hartaudenharjoitustakin. Joku on Pietarin takana, toteaa: ”Niin minäkin olen tehnyt, kun rakasta veriylkääni on herjattu ja pilkattu. Olen ollut vaiti, yhtynytkin toisten herjaan.”

Tule Herran pöytään, tule, tule, tule. Jokainen – tule, jos ja kun syntisi painavat, ja tuomio on ylläsi! Tule, tule!

Apostoli sanoo: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa.”

Tässä kaupungissa on Lönnrotille, Runebergille, Topeliukselle ja poliitikoille pystytetty muistopatsaita muistuttamaan siitä mitä he ovat saaneet aikaan. Heidän muistopatsaissaan ylistetään heidän elämäntyötänsä.

Mutta kun Herra Jeesus Kristus asetti itsellensä muistoaterian, Hän asetti sen kuolemansa muistoksi. Hän kuoli sovituskuoleman. Hänen verensä me juomme, Hänen ruumiinsa on ateria, josta syömme.

Täällä aterialla on nyt joku, jonka elämässä tapahtui uudistus. Mitenkä se tapahtui?  Eikö sen kautta, että sait Pyhän Hengen työn kautta omistusoikeuden Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen ja vereen? Sanat – ”Meillä on lunastus hänen verensä kautta, anteeksiantamus hänen armonsa rikkauden mukaan” – kirkastuessaan merkitsivät sinulle uuden elämän aamuhetkeä. Vapauduit synnistä, kuolemasta, perkeleen vallasta. Olet Jumalan lapsi. Tuli rauha omaantuntoosi.

Miten olet jaksanut?

Voi, miten moni joutuu nyt tunnustuksen paikalle!

Tulivat surulliset kokemukset. Jumalan lapsena lankesit. Synti kietoi sinut. Likaisena seisot ehkä juuri nyt tässä kirkossa. Täällä käyntisi todistaa sinun tietävän totuutta riittävän paljon – totuutta itsestäsi, mutta Jumalalle kiitos ja kunnia, myös totuuden siitä mitä varten Jeesuksen Kristuksen pyhä veri vuodatettiin – sinulla on lähde, jossa puhdistut lunta valkeammaksi.

Julistaja olet käynnilläsi ehtoollisen pöytään.

Julistat sitä merkillistä tosiasiaa, että maailma on sovitettu, lunastettu, ja että sinulla Kristuksen veressä on anteeksiantamus.

Älä tule ehtoolliselle julistamaan omaa hurskauttasi. Silloin et ole Kristuksen kuoleman julistaja – Hän kun kuoli vain niin läpeensä huonojen puolesta, että helvettiin joutuvat, ellei pyhä veri Golgatalla vuodatettuna heitä pelastaisi.

Tule tänne köyhänä – tyhjänä – syntisenä – sellaisena, jolla ei ole mitään muuta toivoa kuin tämä: Kristus on kuollut – kuka voi minut kadottaa.

Hiljaisen, pyhän viikon ja Getsemanen ja Golgatan sanoma on edelleen tämä yksi ainoa: saat vaipua Kristuksen veren turviin kokonaan, kaikkinesi. Sinulle julistetaan syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Rovasti K. V. Tammisen tekstien jälkimmäinen osa viikon kuluttua kuljettaa ristin jälkeisen sovituselämän voimaan – johon siihenkin kuuluu keskipisteenä Golgatan veren armo ja voima.