Kaksi vastakkaista elämän mallia – Liha, Henki ja minä, pelastettu kristitty osa 1

IHMISELÄMÄ eletään jommassa kummassa kahdesta vastakkaisesta elämänpiiristä.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. (1 Kor. 15:22).

Jumalan toimenpiteet ihmiskuntaan nähden ovat tulleet näkyviin kahden edustajan, Aadamin ja Kristuksen, välityksellä.

Aadam on kaiken lähde niin sanotussa vanhassa piirissä.

Kristus on kaiken lähde niin sanotussa uudessa piirissä.

Aadamin kautta synti tuli maailmaan – Kristuksen kautta pelastus tuli syntisille.

Syntinen on Aadamissa.

Pelastettu on Kristuksessa.

Aadamissa olemme sitä, mitä olemme luonnostamme.

Kristuksessa olemme sitä, mitä olemme armosta.

Aadamissa meillä on elämä, jonka olemme saaneet syntyessämme ihmiseksi.

Kristuksessa meillä on elämä, jonka olemme saaneet jumalallisen Pyhän Hengen toimittaman uudestisyntymisen kautta.

Aadamissa ihminen turmeltui ensimmäisen ihmisen synnin ja sen periytymän kautta.

Kristuksessa syntinen on ostettu vapaaksi ja lunastettu ja hänen syntinsä ovat maksetut pois Uhrin kautta.

Aadamissa kaikki on syntiä, pimeyttä ja kuolemaa.

Kristuksessa kaikki on vanhurskautta eli syyttömyyttä, valoa ja elämää.

Nämä kaksi elämänpiiriä ovat tarkoin toistensa vastakohtia.

Lisäksi elämä on mahdollista vain yhdessä – jommassa kummassa – elämänpiirissä.

Eli: kokonaisvaltainen ihmisen elämän riippuvaisuus yhdestä piiristä aina sulkee pois elämän mahdollisuuden toisessa piirissä.

Jokainen ihminen on elämässänsä itsessään jomman kumman piirin edustaja.  Ihmisen suhde Jeesukseen Kristuksen ratkaisee, kumpi piiri on kysymyksessä.

Kummankin piirin luonteenominaisuudet ja tuntomerkit

Nämä kaksi piiriä on suorastaan helppo erottaa toisistaan, koska molemmilla on luonteenomainen tunnusmerkistönsä.

Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. (Room. 8:5).

Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole hänen omansa. (Room. 8:9).

Ensimmäisen eli ns. vanhan piirin elämän tuntomerkki on liha, uuden tuntomerkki on Henki.

Syntinen Aadamissa elää lihan vallassa, uskova Kristuksessa elää Hengen vallassa.

Liha ja Henki ovat toistensa leppymättömiä vastustajia. Ne ovat kokonaan eri suunnilta – yksi on ylhäältä, toinen on alhaalta. Ja siksi:

Liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. (Gal. 5:17).

Ihminen tuli ”lihaksi” Aadamin synnin tähden.

Silloin Herra sanoi: ”Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha”. (1 Moos. 6:3).

Liha on koko luonnollinen ihminen: henki ja sielu ja ruumis, kaikki joka on vieraantunut Luojasta Jumalasta. Aadamilainen syntiinlankeemus myi ja sitoi ihmisen pahan valtaan. Liha on koko niin sanottu ihmisen luonnollinen elämä, joko hyvä tai huono, luonnollisen sikiämisen ja syntymisen kautta alkanut ja saatu ja omistettu. Lihassa asuu lankeamisen ja kapinan siemenvoimat. Raamattu huutaa voi-huutoja ihmisen syntisen lihan ylitse.

Ja vielä:

Liha on kaikki, mitä minä olen Aadamin jälkeläisenä.

Mikä lihasta on syntynyt, on liha. (Joh. 3:6)

Jumala ei näe lihassa mitään hyvää. Parhainkaan aikaansaannos, mikä on lihasta syntynyt, ei kelpaa Hänen edessään. Ei pieninkään rahtu lihasta syntynyttä.

Sillä minä tiedän, että minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei. (Room. 7:18).

Näin Paavali arvostelee lihan eli syntiin sidotun vanhan ihmisen Jumalan Hengen mukaan. Lue kertaalleen uudestaan edellisen kappaleen Roomalaiskirje-teksti.

Tekstin sisällön oikeellisuuden on valmis myöntämään jokainen, joka tietää, kuinka voimakas oman arvon tunto Paavalilla oli aikaisemmassa vaelluksessansa. (Ks. Fil. 3:4-6). Paavalilla oli paljon synnynnäisiä lahjoja.

Paavali oli lihansa puolesta hyvin kasvatettu, sivistynyt, siveellisesti korkealla tasolla, jopa uskonnollismielinenkin, mutta kuitenkin hän oli täysin kelpaamaton Jumalalle.  Näin ollen Jumala ei asetu muuta kuin hylkäävälle ja tuomitsevalle kannalle Paavalin lihaan nähden.

Jumala aina – aina! –  kieltäytyy asettumasta mihinkään sovitteluihin lihan kanssa, koska liha – syntiin langennut liha – ei milloinkaan ole Hänelle otollista.

Jotka lihan vallassa ovat, eivät voi olla Jumalalle otolliset. (Room. 8:8).

Uudestisyntyminen avaa uskon lahjan vastaanottaneelle tien Hengen piiriin.

Uudestisyntymisessä Pyhä Henki tekee ihmisen hengen eläväksi ja asettuu asumaan häneen.

Aiemmin mainitsemani piirit on helppo erottaa toisistaan, koska kummallakin on luonteenomaisuudet eräänlaisina tunto- ja tavaramerkkeinä.

Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. (Room. 8:5).

Mikä Hengestä on syntynyt, on Henki. (Joh. 3:6).

Vanhan ihmisen hallituskausi

Mainitsin käsitteen piiri.

Piirejä on siis kaksi.

Kummassakin piirissä on hallitsija, joka haluaa olla täydellinen yksinvaltias.

Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten. (Ef. 4:22)

Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa. (Kol. 3:9).

Hallitsija vanhassa piirissä on ”vanha ihminen”, muuttumaton, ei-ristille naulittu liha.

Lihan keskeisin osa on ihmisen syntinen, turmeltunut luonto, ”vanha ihminen”, joka on ovela sielun viettelijä ja joka vihaa sitä, mitä Jumala rakastaa, ja rakastaa sitä, mitä Jumala vihaa.

Sanontatapaa ”vanha ihminen” käytetään vain kolmasti Raamatussa:

Ef. 4:22.

Kol. 3:9.

Room. 6:6.

Tätä ilmaisua vastaavat myös kuin rinnakkaiset sanat:

Minä (Gal. 2:20)

ja

Synti (Room. 6. luku).

Tavallisesti Pyhä Henki käyttää ”vanhasta ihmisestä” alkukielen ilmaisua, joka on käännetty suomeksi sanalla itse.

Ensimmäisen Aadamin lankeemuksen kautta ”minä” otti käsiinsä ihmisen elämän ohjakset ja piti niitä hallussaan, valvonnassaan ja ahkerassa käytössään siitä alkaen sukupolvesta sukupolveen. Tilanne jatkuu edelleen samanlaisena kuin se oli ensimmäisen paratiisisukupolven aikana.

Jokainen lapsi syntyy maailmaan oman minän ollessa sydämen valtaistuimella. Tämä selviää vanhemmille ja kummeille jo ennen kuin lapsi osaa kävellä tai puhua.

Vanhan ihmisen luonteenomaisista pahoista, syntisistä haluista tulee pahoja tekoja.

Epäpyhät halut ja sielun tavoitteet muuttuvat epäpyhiksi toimiksi.

Epävanhurskas luonne ilmenee epävanhurskaana käytöksenä.

Jumalan tahdon toteuttaminen vaihtuu jumalattomien tekojen tekemiseen.

Synnin juuresta kasvaa hedelmänä uusia, tuoreita syntejä.

Lihallisen kristityn elämään liittyvät ristiriitaisuudet

Sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. (Room. 7:22-23).

Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. (Gal. 5:17).

Kaksi erilaista lakia sotii keskenään samassa henkilössä. Kaksi toisilleen aivan vastakkaista voimaa kiistelevät kristityn hallinnasta – tosiaan kysymys on mitä pahinta laatua ja tasoa olevasta ristiriidasta.

Hengellinen ja lihallinen käyvät kristityssä tuhoisaa sisällissotaa keskenään.

Toisinaan hengellinen on voitolla, ja uskova nauttii hetkellistä iloa ja rauhaa ja lepoa. Toisinaan – ueimmiten! huudahtaa joku tekstini lukija – lihallinen luonto hallitsee ja iloa hengellisistä siunauksista on hyvin vähän.

Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. (Room. 7:15).

”Roomalaiskirjeen 7. luku on jonkun Paavalin aikalaisen elämäkerta.”

”Alkuperäinen sisältö on muuttunut.”

”Ei Paavali itsestänsä kerro.”

Näin jotkut purkavat kauhistustansa sen suhteen, että muka Paavali kirjoittaisi itsestänsä.

Herätkäämme nyt!

Eiköhän teksti voisi olla yhtä lailla minun – tai sinun! – elämän kuvausta?

Tekstin elämän kuvauksesta ilmenee vilpitön halu ja rehellinen pyrkimys elää pyhää elämää, mutta samalla tekstistä tihkuu tukahduttavan tappion tuntua. Tappion tiedostaminen on niin voimakasta, että se puhkea epätoivoiseksi avunhuudoksi.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24).

Olemme uuden vuoden yönä kellojen soittaessa alkua uudelle, koskemattomalle vuodelle tunnustaneet tappiomme vanhalta vuodelta ja luvanneet Jumalalle uutta, parempaa vaellusta uudelle vuodelle.

Mutta yhtä lailla uutena kuin vanhana vuotenakin olemme joutuneet raskain mielin tunnustamaan Herralle epäonnistumisemme.  Se, mitä vakaasti olimme aikoneet suorittaa ja elää todeksi yhteydessä Herraan Jeesukseen Kristukseen, se jäi ainakin osaksi suorittamatta. Emmekä me päässeet irti niistä helmakiusauksista ja niihin liittyvistä lankeemuksistakaan vahvoista päätöksistämme huolimatta.

Laiminlyönnin synnit ja lihan voiman ilmentyminä tapahtuneet lankeemuksemme ahdistavat pahojen henkien tavoin leposijaamme ja riistävät meiltä unen tuoman lievityksen.

Olemme menettäneet kristillisen, hengellisen, mielenmalttimme.

Olemme ylpeitä, itsekkäitä ja kärsimättömiä pyrkien lihallisuudellamme peittämään hengellisen epäonnistumisemme raskaat jäljet.

Raamatun tutkiminen ja rukoileminen on jäänyt toisarvoisuuteensa.

Eikä meillä ole ollut sen enempää huolta ja vastuuta sieluista tai lähetystyöstä kuin ennenkään.

Tahdossa ei ole mitään vikaa – tahtomme tekee edelleen vilpittömiä, hyviä päätöksiä ja pyrkii niitä myös toteuttamaan.  Mutta –

Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei. (Room. 7:18).

Lihallisen kristityn elämässä on kaksi johtajaa.

Kristus.

Ja synnin valta ja voima.

Tästä tilasta johtuu automaattisesti, että kristitty kokee ankaria taisteluja   vaelluksessaan.

Lue uudestaan Roomalaiskirjeen luku 7.

Lihallisen kristityn elämässä on kaksi johtajaa.

Sellaisesta seuraa aina – aina! – pakostakin tappioita.

Tällainen kristitty voi päästä vapauteen, jos hän haluaa – mutta vapautuksen täytyy tapahtua vain yhdellä ainoalla uusitestamentillisen pelastuksen kaavoittamalla tiellä.

Siten, että kristitty siirtyy Jumalalta pyydetyllä voimalla elämään jokapäiväistä kristillisyyttään Roomalaiskirjeen 7. luvusta lukuun 8.

Oletko sinä kokenut sellaisen vapautuksen?

Elätkö tuossa olotilassa parhaillaan ja koet ja tiedät, mistä kirjoitan?

Tarvitsetko tällaista vapautusta juuri nyt kun vielä voit aloittaa uuden vaiheen kristillisyydessäsi samalla kun avaat vuoden 2023 kalenteria?

Ole kanssani näissä opetuksissa tammikuun 2023 viikkoina.

Ja antaudu samalla Hänen työpöydällensä, joka Pyhän Hengen skalpetilla tekee leikkauksia sielun ja hengenkin valtakunnissa – sinussa!