Kirjanoppinut vai kirjan oppinut
Olen lukenut Raamattua päivittäin uskoon tulostani asti ja sen sanoma on synnyttänyt minussa uskoa Jeesukseen. Mutta edelleen on monta kohtaa, jota en ymmärrä tai sen viestiä itselleni. Mutta hattua nostaen olen siirtynyt seuraavaan kohtaan, joka on avautunut paremmin. En siis voi sanoa, että olisin vielä oppinut kirjaa. Suureksi siunaukseksi ovat kohdallani olleet monet vanhat hengelliset kirjat, joissa minua viisaammat selittävät pyhää Jumalan sanaa taviksille. Sillä vaarana on aina se, että jos ei uskovasta tule kirjaa oppinut, hänestä tulee kirjanoppinut. Se on huono valinta, vaikka yhteisö siitä kiittelisikin. Kirjanoppineet ovat aina lahkoutuneet, jonkun yhden totuuden tai opinkappaleen varaan, muttei Kristukseen. Kirjan oppineet taas ovat uudestisyntyneitä, vapaita, Jumalan lapsia, armahdettuja syntisiä, ilman pakkoa tai perinnäissääntöjä.
Tulee aina joskus keskusteltua jonkun älykkään ihmisen kanssa ja silloin voi tehdä asiantuntijalle vaikeita kysymyksiä nimimerkillä ”selvyyttä kaipaava”. Aika usein kuitenkin nämä asiantuntijat osoittautuvat tiedoiltaan kovin vaatimattomiksi ja koulutukseensa nähden sopivat ehkä sittenkin paremmin suureen kansan enemmistöön, niin kuin minäkin. Kuitenkin moni heistä on maailman silmissä kirjanoppinut, ei juutalaisessa merkityksessä, vaan vallitsevan oppimisjärjestelmän suomin mahdollisuuksin. Juutalaisuudessa kirjanoppinut edusti tiettyä uskonnollista koulukuntaa, jonka oppiaika oli 12 vuotta. Näin pitkällä oppiajalla pyrittiin varmistamaan, ettei kokoelmassa ole pyrkyreitä tai hyödyn tavoittelijoita, ei mitään alalle aikovia, vaan ainoastaan sellaisia, joilla oli takanaan jo vuosien kokemus ja hankittu perustieto. Kuitenkin näillä oli usko vielä hakusessa, mutta oikeaoppisuus pursui lainomaisesti korvista asti ja ääni kohosi korkealle, kun likelle tuli joku Jeesuksen armahtama ihminen. Niin käy edelleenkin, kun kirjanoppinut kohtaa kirjan oppineen.
Eräänä päivänä puhuin pitkäaikaisen ystäväni kanssa puhelimessa. Hänellä on ollut korkea arvo yliopistomaailmassa ja jo pelkästään hänen nimensä on ollut monille suuren arvostuksen kohde. Keskustelimme hänen kunnostaan ja elämäntilanteestaan. Hän valitti minulle, ettei muisti enää pelaa ollenkaan, vaan sairaus on turmellut aivoja. Niinpä emme sitten ottaneet pöydälle mitään vaikeita asioita, muistelimme vain menneitä siinä määrin kuin meillä oli edellytyksiä. Mutta olimme uskovia, meillä oli Jeesus Herrana ja Vapahtajana ja siitä iloitsimme. Vielä puhelun päätteeksi keskustelimme taivaasta, jonne olemme matkalla. Se oli suuri ilon aihe ja tavoite, Jumalan suuri lohdutus.
Kirjanoppineidenkin olisi hyvä tutustua Apokryfikirjoihin, joissa on paljon mielenkiintoista opittavaa, ja joissa henkii Kristuksen olemus, vaikkei häntä nimeltä mainitakaan. Aikamme kirjanoppinut ei löydä Kristusta Vanhasta Testamentista, mutta kun Herran Henki avaa uskon silmät, tulee tällaisesta kirjan oppinut ja Jeesus kirkastuu sen tekstistä.
Viisauden kirjan 6. luku kuvaa ihanasti uskovan suhdetta Vapahtajaan ja kolmiyhteiseen Jumalaan:
7. Sentähden minä rukoilin (Herraa), että minulle annettiin ymmärrystä (Jeesus); minä huusin avuksi Jumalaa (Isä), ja viisauden henki (Pyhä Henki) tuli minulle. 8. Minä pidin sitä (Jeesus) arvokkaampana kuin valtikoita ja valtaistuimia (maailman tavoitelluimmat asemat), rikkautta (omaisuus) en arvioinut miksikään sen (Jeesus) rinnalla, 9. enkä sen (Jeesus) veroiseksi lukenut kallisarvoisinta jalokiveä (arvostetuinta näkyvää). Sillä kaikki kulta on sen (Jeesus) rinnalla kuin rahtunen hiekkaa ja hopea on siihen (Jeesus) verrattuna luettava saven (ihminen ilman Jumalaa) arvoiseksi. 10. Minä rakastin sitä (Jeesus) enemmän kuin terveyttä ja kauneutta (maailman tavoitteita) ja valitsin (tuli uskoon) sen (Jeesus) valkeudekseni, sillä se valo, joka siitä (Jeesus) lähtee, ei koskaan sammu (ikuinen elämä). 11. Kaikki hyvä (usko, toivo, rakkaus) tuli minulle sen (Jeesus) mukana, ja mittaamaton rikkaus (hengellinen aarre) oli sen (Jeesus) käsissä (vallassa). 12. Minä iloitsin kaikista näistä (autuas ihminen), koska viisaus (Jeesus) niitä hallitsee, mutta minä en tietänyt, että se on myös niiden alku (alku ja loppu). 13. Ilman vilppiä (katumus ja parannus) minä otin vastaan sen opetukset, ilman kateutta (evankelioiminen) minä jaan ne muille, minä en salaa sen (Jeesus) rikkautta. 14. Sillä se (Jeesus) on loputon aarre ihmisille (maailma), ja ne jotka sitä (Jeesus) käyttävät, hankkivat itsellensä Jumalan (Isä) ystävyyden, koska he ovat hänelle otollisia niiden lahjojen tähden (Pyhä Henki), joita opetus (Raamattu) antaa.
Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen kirjoitti elämäkerrassaan rohkaisevia sanoja jälkeen jääville ja osoitti näin kuuluneensa heihin, jotka ovat kirjan oppineet. Sanat sopivat meidänkin rukoukseksemme tänään:
– Oi tuota Karitsan voittoriemua ja riemusaattoa! Oi autuaitten lukematonta laumaa! Ja minäkin Jeesukseni sylissä riennän siinä Siioniin. Oi iäistä riemua! Itse Karitsa kaitsee meitä ja johdattaa meitä eläville vesilähteille. Ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet silmistämme. ja minunkin silmistäni! Oi ääretöntä autuuttani! Mitä minä enää välitän koko maailmasta ja kaikista sen aarteista, sen iloista sekä suruista, kun saan vain Jeesukseni ostamana omana ja pääsen hänen luokseen autuaitten laumaan. Kohta, kohta saan jättää tämän maan!
– Kallein Vapahtajani! Kanna minut ja kaikki omani, kaikki armolapsesi, kaikki lunastamasi, kanna iäisille kukkuloille, kaikkein autuaitten laumaan, iäisten riemujen maahan! Älä anna meidän uupua tielle! Annan meidän kaikkien sinun ostamina ominasi olla luonasi iäisessä ilossa! Me olemme heikot, helvetin ansainneet. Mutta sinä olet meidät lunastanut, vapaaksi ostanut, helvetistä nostanut, olet kasteessa kuolemaasi haudannut, itseesi istuttanut ja omaan autuuteesi pukenut. Oletpa vielä ehtoollisessasi omalla, uhratulla ruumiillasi, verelläsi, sekä siinä koko autuudellasi syöttänyt ja juottanut. Anna kaikki syntimme olla anteeksi annetut ja unohdetut! Kanna meidät Isän syliin, Isän kotiin, ettei yksikään hukkuisi! Kiitos, kiitos! Sinä olet jo kaikki tehnyt ja vieläkin kaikki teet. Sinä olet minuakin kurjaa kantanut niin kauan, kärsinyt ja kasvattanut sinun autuaallisessa tuntemisessasi. Ethän sinä minua vieläkään hylkää, et iankaikkisesti. Sinun omasi minä olen. Sinun omasi me kaikki olemme iankaikkisesti. Ja kohta olemme siellä luonasi autuaittesi laumassa. Oi ääretöntä autuuttamme! Kiitos, ylistys iankaikkisesti! Oi mikä ilo meille kaikille, kun toteutuvat nuo sanasi:
Jes.35:10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakeneva.
Ilm.7:13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?”
14. Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen.” Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Ja minäkin olen siellä. Halleluja! Kiitos Lunastajani! Minä saan olla siellä lunastettunasi.
Ps.17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.
– Aamen. Halleluja! Minä saan olla siellä! Minä suurin syntinen saan olla taivaassa.
Lue ohjeet kommentoinnille
25.2.2023 11:21
Jukka Mikkola:
”Kaija hyvä,
huomaatko, että kommentissasi kerrot uskonnosta vaikka minä uskosta. Nehän ovat aivan eri asioita. Tieteessäkin on loppujen lopuksi puhe uskosta – mihin se sitten uskoa onkaan.”
Kyllä kirjoitan uskosta, koska olen entinen uskova. En ole koskaan uskonut uskontoon. Ehkä kirjoitukseni tarkoitus on täällä valottaa sitä, miten ihminen voi menettää uskonsa. Tai ehkä haluan nähdä, että onko teillä kaikki se sama ymmärrys tietyistä asioista, mitä minulla on?
25.2.2023 11:03
Tämä on nimeni, mutta olen mieluummin nimimerkki.
22.2.2023 19:52
Jukka Mikkola: ”Joskus kun kuuntelee kristillisen uskonsa menettäneiden kertomuksia, tulee ajatelleeksi ja ihmetelleeksi: kauanpa ovat jaksaneet uskoa sellaiseen uskonnollisuuteen, joka ei (edes) vastaa ns. klassista kristinuskoa.
No, monenlaisia kokemuksia on – vaikea sanoa yhtä syytä moiseen.”
Olen uskonut täysin klassiseen kristinuskoon. Kuuntelin Patmoksen lähetyksiä vuosia ja opin asioita täältä. Joten uskoni on ollut sellaista kuin täältä olen kuullut.
22.2.2023 20:09
Ajattelen, että tämän keskustelun taustaksi tulee ymmärtää, että kristityssä on kaksi luontoa ja sen seurauksena myöskin kahdenlaista seuraamusta. Tästä johtuen kristityn elämä horjuu huonoimmillaan väärälle puolelle – tuohon ”vanhaan Aaltoseen”, vaikka tarjolla olisi myöskin ”uusi Aaltonen”. Siksi sana valaiseekin meitä tässä: Room.6:6: Me tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Emme siis tee jotakin vapautuaksemme, vaan liitymme uskossa Vapahtajan täytettyyn ristintyöhön, joka on avain, ovi, tie, elämä ja sovitusmaksu meidän hyväksemme. Uusi elämä alkaa Golgatalta. Tämän kirkastuminen johti aikoinaan vanhan fariseuksenkin sanomaan: Gal.2:20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Olen ymmärtänyt seuraavien sanaparien mukaan, että risti erottaa nämä kaksi kristityn luontoa toisistaan. (Minun ristini ei Jeesuksen). Olen siis kaksinainen (vastakkaista olemusta) kristittynä hautaan asti.
Aadam Kristus
Vanha Aaltonen Uusi Aaltonen
Ulkonainen Aaltonen Sisällinen Aaltonen
Vanha syntymä Uusi syntymä
Liha Henki
Luonne Armo
Järki Usko
Pimeys Valo
Kuoleman puu Elämän puu
Pahat hedelmät Hyvät hedelmät
Synti Vanhurskaus
Kadotus Autuus
Kuolema Elämä
Vanha Jerusalem Uusi Jerusalem
Perkeleen valtakunta Jumalan valtakunta
Käärmeen siemen Jumalan siemen
Luonnollinen ihminen Hengellinen ihminen
Maallisen kuva Taivaallisen kuva.
Katekismuksessa opetetaan kasteen velvoituksena:
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen, on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.
Tämä on kristillisyyden arkea, joka ei ole ensisijaisesti tiedon vaan uskon asia. Mutta ei kannata leuhkia onnistumisistaan, kuka tahansa lankeaa, tekee syntiä ja voi kadottaa Jeesuksen. Siksi meidän tulee rohkaista ihmisiä (myös itseäni) luottamaan Herran armoon ja rukoilemaan sitä näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui.
25.2.2023 11:08
Mulle voi lähettää sähköpostia, jos haluaa nähdä kuka olen. Ilman osoitetta täällä ei voi edes julkaista.
En siis taida olla enää kristitty, koska koen tuon parannuksen tekemisen turhaksi, koska ei se onnistu. Entisenä uskovana olen nähnyt uskovien viat ja myös sen, ettei vaikuta olevan mitään erityistä Jumalan voimaa, joka auttaa ihmisiä ns. kaidalle tielle. Jotain yliluonnollista ehkä on olemassa, mutta mene ja tiedä mitä se on..?
Samoin se dikotomia Taivas-Helvetti… kun en jaksa uskoa näihin oikein. En näe maailmaa niin mustavalkoisesti enää.
20.2.2023 11:30
Jeesus ei ole mikään teoriaherra.
20.2.2023 10:43
”Mutta edelleen on monta kohtaa, jota en ymmärrä tai sen viestiä itselleni. Mutta hattua nostaen olen siirtynyt seuraavaan kohtaan, joka on avautunut paremmin.”
Minä tein juuri näin ollessani Raamattukoulussa 20 vuotta sitten.. (mihin aika on mennyt..?) Rukoilin silloin että Jumala auttaisi ymmärtämään vaikeita kohtia ja että ymmärtäisin miksi Jeesuksen piti kärsiä ja miksi pelastushistoria on niin kummallinen.
En ole lukenut apokryfikirjoja kuin yhden ja nyt olen jo unohtanut melkein mikä kirja se oli.
Yritin siis rukoilla tietoa ja ymmärrystä Jumalalta. Miten kävi? No ei sitä tullut lisää, vaan epäilykseni vain voimistuivat ajan myötä ja siinä vaiheessa tutustuin jo tunnettujen ateistien ajatuksiin. Eivät he ehkä osaa Raamattua kannesta kanteen, mutta heidän kysymyksensä olivat erinomaisia. Tai siis on olemassa ateisteja, jotka osaavat Raamatun kannesta kanteen; esim. Dan Barker ja Thinking Atheist, eli Seth Andrews. He ovat olleet Raamatun opettajia itse, seurakuntien luottohenkilöitä ja silti heistä tuli ateisteja. Ymmärrän heitä, vaikka itse en koskaan ole mikään luottohenkilö ollut yhtään missään.
Kristinusko on todellakin outo kokoelma ajatuksia ja oletuksia siitä että ihminen voi uskoa asioita pelkän käskyn perusteella. ”Usko, usko, usko!” Mutta voisinko esim. vilpittömästi käskeä itseäni uskomaan että Kuu on juustoa? En tietenkään. Se ei ole mitenkään järjellinen ajatus. Mutta löydän Raamatusta vähän samaa. Loogisesti järjettömiä ajatuksia ja järjetön käsky ihmiselle uskoa, ikään kuin uskominen olisi ihmisen vallassa.
20.2.2023 19:11
Kaia,
Mistä (ihmeestä) olet saanut ajatuksen, että uskominen voisi tulla käskemällä? Ei ainakaan Raamatun ajatus sellaiseen perustu.
EIhän se käskemällä uskominen ole mahdollista – ei tainnut toimia edes kommunimissakaan (”näin naapurissa”).
Yhtä mahdotonta kai on rakastamiseen pakottaminen.
Raamattua tunteva ja kristittykin toki voi menettää uskonsa; uskonsa (ateismiin) voi menettää myös ateisti, josta tulee kristitty, siis Jeesuksen sovitustyöhön uskova. Kommunistista voi tulla kapitalisti ja kapitalistiusta kommunisti. Sellaisia me ihmiset olemme.
Joskus kun kuuntelee kristillisen uskonsa menettäneiden kertomuksia, tulee ajatelleeksi ja ihmetelleeksi: kauanpa ovat jaksaneet uskoa sellaiseen uskonnollisuuteen, joka ei (edes) vastaa ns. klassista kristinuskoa.
No, monenlaisia kokemuksia on – vaikea sanoa yhtä syytä moiseen.
21.2.2023 21:19
Raamattu on täynnä kehotuksia uskomaan Jumalan sana. Sehän on koko saarnaamisen perusta. ”Uskokaa ja tehkää parannus!” Se on käsky, ja se olettaa että ihminen voi sen tehdä itse.
On jännä, että jos ottaa sen mielipiteen, että ”en itse pysty uskomaan”, niin kohta tulee joku kertomaan, että on sinun tehtäväsi uskoa. Jos taas kertoo, että itse uskoo koska itse tekee sen uskomisen, niin silloin taas moititaan, että ihminen on ”omassa voimassaan”, ja hän ei voi itse uskoa. Jänniä uskovaisten meemejä.
Mutta Raamattu sanoo, että usko tulee Jumalalta…. ja kuitenkin se uskoo saarnaamiseen jossa kehotetaan uskomaan. Ja usein saarnaajat ihmettelevät uskovien flegmaattisuutta eri asioissa. Mutta miksi usko ei vaikuta tahtomista ja tekemistä? Ihmeellisiä paradokseja Raamatussa. Tulee hulluksi jos liikaa miettii näitä.
Miksi niin monet ihmiset eivät usko? Johtuuko se siitä, ettei Jumala ole antanut uskoa? Ettei ole saarnattu tarpeeksi? Mistä se johtuu?? Miksi moni ei usko??
22.2.2023 09:18
Niin, Kaia hyvä,
ihminen lienee monessa suhteessa paradoksi.
Kehotus uskoa ei tarkoita sitä, että ihminen noin vain voisi alkaa uskomaan. Uskottelu ehkä onnistuu – siihen monikin on kariutunut.
Kehotus uskoa ei ole komennus.
Siinä lienet oikeassa, että joskus todellakin annetaan ymmärtää, että ihminen voisi (ja pitäisi) noin vain alkaa uskomaan. Raamattu ei noin opeta, vaikka toki kehottaa kääntymään Jumalan puoleen. Ihminen voi toki alkaa uskottelemaan yhtä sun toista, mutta siinä ei ole kyse aidosta uskosta. Uskominen ei ole yksittäisten Raamatunjakeiden pohjalta olevaa uskottelua vaan enemmänkin luottamista Jumkalan hyvyyteen – joka ei toki aina vastaa omia vajavaisia aivoituksiamme. Me näemme aina vain oman kapean perspektiivimme kautta.
Toki voi olla niinkin, että moni ei halua uskoa, koska ei halua kääntyä Jumalan puoleen – ja siinä merkityksessä ”tehdä parannusta” (mikä ilmaisu tai käännös antaa oikeastaan väärän kuvan – tarkoitus ei ole pikkuhiljaa (epätoivoisesti) yrittää itseään yhä hurskaamman oloiseksi tehdä, vaan antaa Jumalalle ”valtuudet” vaikuttaa; paljastaa meille syntejämme ja niitä antaa anteeksi.). Epämiellyttävä todellisuus ja sen kohtaaminen meistä itsestämme ei ole ilman anteeksiantoa ollenkaan houkutteleva vaihtoehto. On houkuttelevampaa uskotella, että oikeastaan olisin kuitenkin aika ”hyvä ihminen” (ainakin muihin verrattuna).
22.2.2023 16:03
Jukka,
Ymmärrätkö sen, että kun usko on vain ja ainoastaan Jumalan teko, niin se loogisesti johtaa siihen että Jumala itse on vastuussa siitä, maailmassa niin moni ei usko.
Kun on kuitenkin se ajatus, että seurakunta on vastuussa Jumalan sanan levittämisestä. Ja se on levitetty jo joka puolelle.
Mutta Jumala ei siis vaikuta sellaista, että moni olisi elävässä uskossa, niin kuin sanotaan.
En itse tiedä mitä olen. Emotionaalisesti pidin kokouksissa käymisestä ja ns. uuden viinin juomisesta.. eli tarkoitan Toronton Siunausta tai siis sellaisia kokouksia jossa koetaan ns. Pyhän Hengen ilmenemismuotoja. Ne todistivat itselleni jonkin toiseuden olemassaolosta, jota voi kutsua yliluonnolliseksi.
Mutta älyllisesti en koe tarvitsevani kristillistä maailmankuvaa ollenkaan. Se on epäoikeudenmukainen mielestäni. Joten olen melko sekaisin siitä mitä pitäisi ajatella. Tai siis en kysy keneltäkään että mitä minun pitäisi pakolla ajatella, vaan että mitä ylipäänsä voin älyllisesti uskoa/ajatella. Haluaako Jumala tehdä ihmisille lobotomioita ja kertoa että älyn ja järjen käyttö on väärin? WTF?
Joskus surkuttelin sitä, että suurin osa ihmisistä menee helvettiin… ja nyt en tajua sitä, koska näyttää siltä, että Jumala itse on vastuussa siitä, että ihmiset joutuvat ikuiseen kärsimykseen. Todella ristiriitaista.
22.2.2023 19:48
Jukka,
”ihminen lienee monessa suhteessa paradoksi.
Kehotus uskoa ei tarkoita sitä, että ihminen noin vain voisi alkaa uskomaan. Uskottelu ehkä onnistuu – siihen monikin on kariutunut.”
Siis sun diagnoosi minusta on se, että olen vain aina uskotellut itselleni uskoa. Itseni tuntien…näin ei todellakaan ole ollut. Uskoin Jumalaan lapsesta saakka todella pitkään.
Kunnes en sitten enää uskonut.
Olen opiskellut teologiaa. Mutta ainahan se on niin, että mies on enemmän Jumalan edustaja ja sen tähden naisen sanomiset on aina epäpäteviä jotenkin.
Siinäkin on eräs syy siihen, miksi en usko, enkä halua uskovien piireihin sinänsä.
….”Joskus kun kuuntelee kristillisen uskonsa menettäneiden kertomuksia, tulee ajatelleeksi ja ihmetelleeksi: kauanpa ovat jaksaneet uskoa sellaiseen uskonnollisuuteen, joka ei (edes) vastaa ns. klassista kristinuskoa.”
Uskoin ihan veren evankeliumiin. Enää en usko synteihin tai verenvuodatukseen niiden tähden.
23.2.2023 22:19
Kaia hyvä,
sepustukseni ei ollut tarkoitettu diagnoosiksesi.
Se oli yleisemmällä tasolla tarkoitettu fundeeraus. Mitä taas esittämääsi mies-nais -näkökulmaan tulee, ei se tietenkään ole kriteeri ajatusten epäpätevyydelle. Esim. pappeuskysymyksen taustat ovat toiset. (En siitä enempää.)
Mitä taas älyllisyyskysymseen tulee, minun on mahdollista ymmärtää monia ihmiselämän ilmiöitä nimenomaan kristillisen uskon perspektiivistä – sikäli kuin niitä ylipäänsä voin ymmärtää. En ole koskaa ajatellut, ettei älyä enää kristinuskossa voisi saati kannattaisi käyttää. Äly ei kuitenkaan ole vielä viisautta. Tiede ei syvällisessä merkityksessä ole ristiriidassa uskon kanssa – ellei tieteestä sitten tehdä ns. skientismim kaltaista uskonnollisuutta. Tiedettä (ja sen rajallisuutta) tieteenfilosofian kannalta on mahdollista hahmottaa hyvin nimenomaan uskosta käsin, syntyiväthän yliopistot luostarien pohjalta. Ei usko ole älyn käytön kanssa ristiriidassa – vaikka kaikkea ei rajallisena ymmärräkään (kunhan sen epämiellyttävän totuuden ja todellisuuden hyväksyy). Maailman epäoikeudenkukaisuutta ja hyvyyden kaipuuta en ilman uskoa kykene hahmottamaan. Ilman synnin hahmottamista (ja anteeksiantamisen ja saamisen armoa) kaikki näyttää pikemminkin toivottomalta.
Miten usko sitten syntyy tai katoaa, siihen en patenttiratkaisua tiedä. Jumalan robotteja emme ole, emmekä itse pysty aidosti valitsemaan uskoa: usko syntyy. Toistaiseksi en ole löytänyt perusteita hylätä uskoa vaikka joskus joutuu hämmästelemään. Uskoviakin.
Tuota ”Toronto” -ilmiötä tunnen vain epäsuorasti ja tiedän, että siihen suhtauduttiin ristiriitaisestikin. Kokemukset sinänsä ovat uskossa ok mutta ne kestävät vain niin kauan kun pysyy ns. pinnalla; jos uppoaa pinnan alle, siellä auttaa vain syvälliset vastaukset ja pohdinnat.
24.2.2023 16:52
Jukka Mikkola sanoi: ”Tiede ei syvällisessä merkityksessä ole ristiriidassa uskon kanssa – ellei tieteestä sitten tehdä ns. skientismim kaltaista uskonnollisuutta.”
Olen aivan eri mieltä. Tiede on peruuttamattomasti ristiriidassa uskonnon ja uskon kanssa. Ja olen tietenkin tietoinen siitä, että tieteessäkin käytetään premissejä ja oletetaan tiettyjä perusasioita. Vähän vaikea tehdä mitään muuta. On esim. oletettava maailma olemassaolevaksi, sekä se, että ihminen voi ajatella järjellisiä ja loogisia asioita.
En ymmärrä miten uskolla olisi näiden premissien kanssa mitään tekemistä, tai uskonnolla, saati Jumalalla.
Uskovilla on se premissi, että ilman Jumalaa ei voi olla moraalia kunnolla olemassa. Mutta itse en näe moraalia absoluuttisena entiteettinä. Kärsimyksen välttäminen on moraalin ensisijainen tehtävä.
Hyväksyn älyn ja tieteen rajat. Emme tiedä miten elämä on syntynyt ja sillä hyvä. Hyväksyn sen. Ehkä ajattelen ettei se alunperin syntynyt Maassa, vaan jossain ihan muualla. Maa on ollut asteroidien pommituksen alla niin kauan, että niiden kautta tänne on tullut paljon kaikenlaista, ellei jo ollut aiemmin olemassa.
Elämän synty ei mielestäni ole olennainen kysymys, eikä merkityksellinen itselleni. Kärsimyksen välttäminen on ainoa todella merkityksellinen kysymys.
25.2.2023 09:43
Sääliksi käy nämä nimettömät, kasvottomat, kaapissa lymyilevät komentaattorit, jotka kirjoittelevat ties mitä asian vierestä omaa pahaaoloaan vuotaen. Heillä ei ole mitään sanottavaa itse blogista, mutta tuhat sanaa sielunsa sekaisesta kumusta. Herra armahda tätäkin syntistä!
25.2.2023 10:25
Kaija hyvä,
huomaatko, että kommentissasi kerrot uskonnosta vaikka minä uskosta. Nehän ovat aivan eri asioita. Tieteessäkin on loppojen lopuksi puhe uskosta – mihin se sitten uskoa onkaan. Eli aita vastaa aidanseiväs tms. Johonkin on uskottava tai sitten vain ”oltava” (jos uskoo olevansa). Uskot (!) kärsimyksen välttämisen olevan moraalin perimmäisen tehtävän, mikä usko toki on sallittua. Onko kyse muustakin kuin vain uskosta – miksi se ole moraalin ensisijainen tehtävä – ja mitä on kärsimys? Onko sitä myös tarkoituksettomuuden kokeminen?
Huomannet, että vätei nämä asiat väittelemällä ratkaistu. Usko on päätelmien lähtökohta.