Patmos-blogi

Kristus uskovassa – uskova Kristuksessa – Uuden luomuksen ihmeelliset vaiheet osa 1

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Sinä hetkenä, jolloin Pyhän Hengen herättämä katuva syntinen hänelle suodulla lahjauskolla uskoo Kristukseen Vapahtajanaan, hän jättää elämän ”Aadamissa” ja aloittaa elämän ”Kristuksessa”.

Kautta kaikkien tulevien aikojen hän on aina oleva tilassa tai toisessa ”Kristuksessa”. Ellemme ymmärrä Paavalin sanontaa ”Kristuksessa”, emme kykene ymmärtämään paavalilaista ns. pakanain pelastusoppia. Kysymyksessä on avain koko Uuteen testamenttiin. ”Kristuksessa” sanontatapaa Pyhä Henki käyttää yli 130 kertaa kirjurinaan pakanain apostoli Paavali. Tämä on tärkein kielellinen ilmaisu mitä koskaan on käytetty kuvailemaan Kristuksen ja kristityn kahdenkeskistä suhdetta.

SIITÄ on kulunut ainakin neljännes vuosisata.

Maapallolla tapahtui yhtä ja toista profeetallisestikin merkittävää.

Hyvä ystävä – pappi kutsumukseltansa ja ammatiltansa – oli pyytänyt minut seurakuntailtaan. Ilahduin kutsusta. Ilmoitin puhuvani aiheesta Maailma profetian valossa. 

Saavuin kirkolle.

Kutsujani oli vastassa – ja huomasin heti, että hän oli pingottunut ja vaivattu. Olin arvaamassa, että tunnelmat liittyivät minun tulemiseeni ja hänen kutsuunsa.

Leo, olet tervetullut Herran Jeesuksen nimessä. Mutta – mutta! Et voi puhua ilmoitetusta otsikosta – kirkkoherran mielestä se on poliittinen aihe, jota ei saarnatuolissamme voi ottaa esille. Koko papistomme tulee paikalle, istuvat eturivissä, ja kirkkoherra sanoo katkaisevansa puheesi pienimmästäkin politiikkaa hamuavasta lauseestasi alkaen.

Kutsujani vetäytyi kolme askelta taaksepäin, pisti kädet kasvojensa eteen ja valitteli ääneen.

Hahmottelin tunteitani.

Nyt oli silla tavalla, että olin erästä amerikkalaista koetta varten työskennellyt ”omalla ajalla” puoli vuotta aihemaailmassa, jossa työni otsikoksi olin kirjoittanut sanat To be in Christ – suomeksi: Olla Kristuksessa. Autossa oli tähän askarteluuni liittyvää materiaalia. Otin salkkuni sisältöineen. Runsas puoli tuntia tuosta hetkestä eteenpäin nousin saarnatuoliin.

Kaksi tuntia myöhemmin kirkkoherra kiitti minua vierailusta ja toivotti siunausta edessä oleviin vuosiini.

Kutsujani varmaankin koki verenpaineensa hitaasti laskeutuneen normaaliin.

EN enää muista, eikä minulla ole mitään merkintää päiväkirjassani siitä, miten aloitin dispositioni käsittelemisen. Mutta päärunko on jäljellä sanatarkkoine johdantoteksteineen:

”Kristuksessa” – ”olla Kristuksessa” – tässä yhdessä ainoassa ilmaisussa on lausuttuna kaikki kristityksi tulemisesta, kristittynä elämisestä, ja vihdoin kristittynä kuolemisesta. ”Kristuksessa” on avain Uuden testamentin kaikkeen opetukseen. Sitä tai vastaavaa sanontatapaa on käytetty sata kolmekymmentä kertaa. ”Kristuksessa” olemisesta käy ilmi kristityn asema, hänen etuoikeutensa ja omistussuhteensa. Olla Kristuksessa on olemista siellä, missä Hän on, olemista sellaisena kuin Hän on, osallisuutta siitä ja osallistumista siihen, mitä Hän tekee ja mitä Hänellä on.  

Tapanani edelleenkin on merkitä pääkohtia dispositiooni useampia kuin yksi. Joskus voi olla allekkain kolme, jopa viisikin pääkohtaa – voisin käyttää termiä: väliotsikoita – ja puhuessani etsin Pyhän Hengen ohjausta osoittamaan minulle rivejä, joista jatkan aiheeni ja runkoni loppuun saakka – tai suomaan minulle aivan uutta taivaallista innoitusta henkeeni, jolloin runkoni ainakin joksikin ajaksi unohtuu.

Nyt riittää tekniikoiden kuvaaminen. Yhtälailla – tätä blogiani ajatellen – nyt riittää myös sidonnaisuus vanhaan puherunkoon. Poimin sieltä ajatuskipinöitä, mutta muutoin rakennan tätä blogiani malliin alkusyksy 2023.

OLEMINEN Kristuksessa on olemista siellä, missä Kristus on.

Eikö näin ole?

Mutta Kristus on taivaallisissa – ja koska näin on, siellä on myös kristityn olotila.

Nyt toki olemme kristittyinä pyhiinvaeltajia maan päällä, mutta raamatullinen kristitty pitää aina mielessänsä, että hän kulkee vieraana ja muukalaisena – todellinen yhdyskuntamme on taivaissa.

Meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi.  (Fil. 3:20).

Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. (Hepr. 13:14).

Nykyinen osoitteesi on vain pysähdyspaikka matkalla.

Pysähdyspaikka?

Sallinet minun kirjoittaa eräitä hyvin suoria sanoja kristityn normaalielämästä – pitäen esimerkkinä itseäni.

Joskus herään siihen, että ajatellessani maallisia ja tehdessäni suunnitelmia itseäni ja perhettäni varten, sielussani vilahtaa jotakin sellaista ajattelua, josta niitten kuulija voisi päätellä, että aion elää maallisissa – ikuisesti.

Mistä minä ja sinäkin voimme aavistaa kulkevamme tällaisen maallistuneisuusvaaran partaalla?

Siitä, että sydämemme – siis sielunelämämme tunteineen ja toiveineen – on kiintynyt maallisiin ylitse sen mikä on taivaallista.

Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.

Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.  (Kol. 3:1-2).

Tiedän – ja koen itsekin tätä samaa kiusausta sielussani ajoittain – että moni uudestisyntynyt kristitty sanoo: ”Liian ylevää minulle – tavalliselle kristitylle!” Joku sanoo: ”Tuollainen elämä ei ole ainoastaan epämiellyttävää, se on mahdotonta!” Ja vielä joku sanoo: ”Elän maan päällä ja tässä maailmanajassa – joku raja täytyy olla taivaallisissa vaatimuksissa!”

Kun tällaiset kiusaavat ajatukset alkavat sielussani, Pyhä Henki rientää avukseni, kun kutsun Häntä.

Olla Kristuksessa on olemista sellaisena, kuin Kristus on.

Eihän tuo ole mahdollista! Kristus on Jumala! Me olemme vielä kirkastumattomassa tilassa haparoivia taivasmatkaajia puutteineen, himoineen, ja lihallisuuksineen! 

Aivan niin.

Totta kyllä.

Mutta otetaanpa tilanne haltuumme ja annetaan pakanain apostolin Paavalin kuvailla taholtansa samaa mitä sinä ja minä mitä ilmeisimmin myös elämme ja koemme:

Tiedän olevani pohjiani myöten turmeltunut, eikä minussa itsessäni – itsekkäässä vanhassa minässäni – ole mitään hyvää. Vaikka kuinka yritän, en pysty elämään oikein. Tahdon, mutta en voi. Kun haluan tehdä hyvää, siitä ei tule mitään, ja kun yritän olla pahaa tekemättä, sorrun siihen kuitenkin. (Room. 7:18-19 EU).

KRISTITTY joutuu ahtaalle tietämänsä Jumalan pyhän tahdon ja oman vaelluslihansa jännitteissä.

Varhaisteinivuoteni elin ja asuin ja kävin kouluakin Mälarenin kauniissa tuomiokirkkokaupungissa Strängnäsissa, puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.

Hengellistä elämää vahvistin kivenheiton päässä silloisesta kodistani olevan tuomiokirkon seurakuntatilassa, jossa Tuomiokirkon pojat-niminen piiri kokoontui.  Aktiviteettini seurakuntatiloissa alkoi samana vuodenvaihteena, kun poikapiirin   vuositeema – jokin erityinen Raamatun sana – paljastettiin. Minulla on vieläkin jäljellä tuomiokirkkoseurakunnasta saamani Domkyrkopojkarnas årskalender – Tuomiokirkkopoikien vuosikalenteri. Kannessa on raamattuteksti, vuoden jokaiselle päivälle aamurukouksen yhteydessä luettavaksi tarkoitettu:

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.  (Room. 6:11).

Kova teksti! Kyllä. Mutta tekstin sisältöä yritettiin tuoda askel askelelta toteutuvaksi kokemukseksi kalenterin omistajan seuratessa viikosta viikkoon avautuvia Roomalaiskirjeen selosteita.

Vilkaisen kalenterin sivuja.

Jokaisen kuukauden kohdalla on kalenterin kansitekstiin sitoutuva Jumalan sanan mukainen ohje. Tällaisia ne ovat:

Meidän täytyy tuomita liha.

Meidän täytyy suostua vanhan ihmisen ristiin naulitsemiseen.

Meidän täytyy olla Pyhän Hengen kanssa yksimielisiä suostuen ja haluten pitämään vanhaa ihmistä ristiin naulittuna.

Vuoden viimeisen kuukauden kohdalla oli huipentumana tämä Paavalin eväste:

Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. (Gal. 6:8).

Takakannessa katsottiin jo alkavaan uuteen vuoteen, ja sitä käsiteltiin tällaisella lupausvoimaisella Raamatun sanalla:

Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut – ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa. (Ef. 2:4-6).

Nuo Ruotsin vuodet -.

Yksinhuoltajaäitini oli eräitten vuosien ajan mahdottomuuden edessä, mitä tuli minun ajallisen elämiseni puitteitten järjestämiseen. Sen sijaan, että olisin joutunut johonkin laitokseen, äitini Ruotsiin avioitunut sisar Ellen sai puolisonsa Nilsin kanssa ottaa minut eräänlaiseksi ”väliaikaiseksi kasvattipojaksi” tarkasti ennakkoon määrätyksi aikajaksoksi. Sen loputtua minun tuli olla takaisin Suomessa suomalaisessa koulussa.

Strängnäsin tuomiokirkkoseurakunta oli vahvasti korkeakirkollinen. Liturgia ja ehtoollinen (johon en vielä ”nuorena” saanut osallistua) vetosivat minuun väkevästi.  Ja mitä ihmettä – Strängnäs oli Pohjolan pääkaupunki toimistoineen maailman tuon ajan merkittävimmälle kristilliselle lähetysradiolle – Andien Äänelle Ecuadorissa, Etelä-Amerikassa.

Seurakunnassa toimi Domkyrkopojkarnas radioklubb – Tuomiokirkkopoikien radiokerho. Kerho oli varsinainen paratiisipaikka minulle. Ja kun ajallaan palasin Suomeen ja olin jossakin 16-17 vuoden ikähaarukassa, paikallisseurakuntani Sörnäs svenska kannusti minua aloittamaan suomalaisen kristillisyyden ensimmäisen lyhytaaltoharrastajien kerhon – seurakunnan rahoituksella.

Suomalainen lehtitoimittaja haastatteli minua aikoina, jolloin visioimani Radio Patmos oli ottamassa ensimmäisiä haparoivia askelia ohjelmien tuottajana kaupallisilla kanavilla – varsinainen oma radio oli vielä näkyjen pilvissä. Kerroin radioharrastuksen olleen voimallinen herättäjä ja ohjanneen minut osoitteeseen Albertinkatu 31 siten, että olin kuullut siitä tiedotteita helluntailaisten IBRA-Radion ohjelmissa. Osoitteessa toimi ruotsinkielinen helluntaiseurakunta. Oi sitä torstai-iltaa, kun seurakunnan kakkospastori Edwin Nyqvist ohjasi minut lavan alla olevaan rukouskammioon, ja siellä sain tunnustaa Kristuksen Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani. Lapsesta alkaen olin uskonut Jeesukseen – mutta nyt sisäinen usko sai räjähtää ulkoiseksi eläväksi uskonyhteydeksi Herraan Jeesukseen Kristukseen. 

Blogini lukija huomaa, että – yhdellä lauseella sanottuna – kristillisellä radiolla on ollut teini-iästäni alkaen johtava ja johdattava merkitys elämälleni.

Suomessa on tänään kaksi kristillistä ”yleisradiota” – Radio Dei ja Radio Patmos.  Ensin mainittu on varsinainen isoveliasema. Sillä on vahvat lähettimet käytössä vakinaisilla kanavilla. Jälkimmäinen kasvaa ja varttuu ja joutuu vielä käyttämään joitakin niin sanottuja lyhytaikaisia taajuuksia.

Kristilliset radiot polkevat omaa kuuntelijatuettua tietänsä – yksi myy aikaa ohjelma- ja mainostilaksi, toinen ei myy aikaa, vaan on riippuvainen vapaista lahjoituksista.

Itse olen tätä nykyä eläkeiän tuntumissa.

Kiitän Jumalaa kristillisestä radiosta, joka johdatti minut herätykseen ja näytti tietä erääseen alkuvaiheitteni kristilliseen paikallisseurakuntaan.

Ja teen kaikkeni, jotta Herran Jeesuksen Kristuksen ääni ei lakkaisi kuulumasta, vaan päinvastoin vahvistuisi vahvistumistaan ja moninkertaistuisi, mitä lähemmäksi tulemmekin Jeesuksen ilmestymisen hetkeä.

Sana ja runo blogin ajatusten jälkeen:

Eräitä kuukausia sitten käsiini tuli kotiseurakuntani ns. kierroskirjojen pöydällä vuonna 1954 julkaistu evankelisen liikkeen ihanan, armoitetun Hanna Raudan runokokoelma IÄINEN SÄVEL. Hannan sanoma elää hengessäni; usein luen hänen runojansa, silloin kun Raamattu tuntuu jopa sinettien kirjalta. Hanna kirjoittaa paljon rististä. Minussa on kehittynyt oma tapa lukea Hannan säkeitä – niitä on paljon! – joissa esiintyy Golgatan risti. Risti-sana kuin laukaisee henkeeni radion antennimaston kuvia. Kristillisen lähetysradion dramatiikkaa luet Hannan teksteissä, jos minun tavallani risti-sanan kohdalla näet radiomaston – useinkin luonnossa ristiä muistuttavana. Tässä Hanna Raudan runo ”Golgatan risti”:

GOLGATAN RISTI

Katso ristiin Kristuksen, Golgatalla näet sen! Kohoo kohti korkeutta nähtäväksi kaikkien, publikaanein, syntisten; pelastusta, vapautta, taivaan lahjan runsautta kaikille se ilmoittaa.

Kallis veri Karitsan maksoi synnit maailman, peitti anteeks’antamukseen synnit sun ja synnit mun, osti vapaaks tuomitun. Uskoin verisovitukseen, tähän suureen lunastukseen, päästään taivaan kunniaan.

Katso ristiin Kristuksen, niin sä löydät autuuden, rauhan, levon, lohdutuksen, ilon, elon ikuisen. Liitto veren, haavojen, liitto suuren armahduksen, syntein anteeks’antamuksen, Golgatalla tehty on.  (Vuodelta 1932).

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *