Ulla-Christina Sjöman – tuhansien puolesta Jumalan edessä – Ullakon vanhat tavarat osa 6

TERVETULOA Ahvenanmaalle, Jomalan seurakuntaan.

En aloita kalentereitten selaamista; sanon vain, että tässä kerrottava tapahtui runsas vuosi sen jälkeen, kun olin käynyt rippikoulun ja minut oli konfirmoitu Kallion kirkossa.

Olin kirjoilla ruotsinkielisessä seurakunnassa.

Minut oli kastettu loppuvuodesta 1942 Helsingin eteläisen ruotsalaisen seurakunnan kansliassa Vanhan kirkon puistikkoa vastapäätä – sota-aikana, kuten varmaankin tiedostit, vuosilukua ajatellessasi.

Rippikoulun kävin kotiosoitteestani määräytyvässä Sörnäisten ruotsalaisessa seurakunnassa – asuin Torkkelinkatu nelosessa, kivisessä vieläkin paikoillaan olevassa kulmatalossa, viidennessä kerroksessa.

Rippikouluopetus tapahtui Paavalin kirkon sivusalitiloissa. Konfirmaatiojuhla ripille pääsyineen toteutui Kallion kirkon holveissa.

Tuohon aikaan rippikoulu kesti lähes kokonaisen koululukukauden ajan. Tätä tyttäreni Julian on vaikea käsittää: hän kävi rippikoulunsa kuluneena kevätkesänä samaisissa Paavalin kirkon tiloissa joissa isänsäkin – erotuksena, että hänen kohdallansa ripari ei kestänyt kaikkineen puoltatoista viikkoa pitempään.

No, Leo Meller, palaa takaisin blogisi varsinaiseen sisältöön!

KÄVIN rippikoulun radikaalisti kääntyneen nuorukaisen tilassa.

Olen blogitarinoinnissani kertonut, miten kristillisen lähetysradion vaikutuksen alla koin tarvetta etsiytyä tunnustuksellisen ratkaisun paikalle.

Yksi seuraamistani lähetysradioista oli helluntailaisten IBRA Pohjois-Afrikan Tangerissa. Ohjelmissa mainittiin säännöllisesti Filadelfiakyrkan – Filadelfiakirkko. Kotonamme luettiin ruotsinkielistä päivälehteä, ja miten ollakaan, huomasin kirkollisten ilmoitusten palstoilla tuon samaisen nimen.

Koin selkeää johdatusta etsiä tieni Albertinkatu 31:ssä edelleenkin sijaitsevaan Helsingin ruotsinkielisen helluntaiseurakunnan kokoushuoneeseen, Filadelfiaan. Nykyisin paikkaa isännöi Hillsong-liikkeeseen enemmän tai vähemmän sitoutunut nuorisoherätysliikehdintä. En ole siellä nykyisyydessä vieraillut. Rehellisesti tunnustan: en oikein osaa omata niin sanottua Hillsong-musiikkityyliä omaan jumalanpalvontaani. Etsin hiljaisuutta ja alttarin ääreen polvistumista Kristuksen ruumiin ja veren syömisen ja juomisen osallisuudessa. Ja kun laulan, kernaasti yhdyn Kristuksen kirkon kuolemattomiin, alkuseurakunnan päivistä alkaen eläneisiin liturgioihin ja uskonpuhdistuksen virsiin.

Kun Albertinkatua ajetaan, muistan – ja tulen aina tuoreesti ja luovuttamattomasti muistamaan taivaaseen saakka! – mitä tapahtui sinä kesäisenä torstai-iltana, kun viikkokokouksen jälkeen Filadelfian silloinen pastori Edwin Nyqvist johdatti 14- vuotiaan nuorukaisen rukoilemaan syntisen pelastusrukouksen.

Illalla kävelin Filadelfiakirkosta kotiin Torkkelinkadulle – ja niin kuin kuullaan sanottavan: katselin maailmaa ja elämää uusilla silmillä.

Todellista oli tapahtunut!

Sisimmässäni soi – ja kyllä minä sisäiseen soittoon yhdyin ihan hiukkasen ääneenkin tutuimpia kuoroja ja kertosäkeitä muistista laulaen – runsaimmin toistaen tuon ajan todistuslaulua: Det kan ej förklaras – det kan blott erfaras!  joka suomeksi kulkee suurin piirtein näin: Selittää sitä et voi – kokea sen voit!

Rippipappini Holger Andersson – josta olen joku aika sitten kirjoittanut blogissani – lähestyi minua ja ehdotti, että ryhtyisin avustavaksi opettajaksi seurakunnan pyhäkouluissa. Tarjolla oli välittömästi sekä Kallion että Paavalin kirkkojen tilat. Kallion kirkko oli lähimpänä kotiani, ja tämän kirkon kyljessä Suonionkatu 7:ssä sijaitsevassa ruotsalaisen seurakunnan kerho- ja oleskelutiloissa aloitin pyhäkoululuokan opettamisen.

Koin tehtävässäni paitsi iloa myös selkeätä Jumalan Pyhän Hengen läsnäoloa ja viisautta ja voimaakin.

Lapset olivat mukana. Pääsin läpi – niin kuin sanonta kuuluu. Kaikki kunnia ja kiitos Jumalalle!

Viihtyvyyteni huomioitiin – ja minulle ehdotettiin toistakin pyhäkoululuokkaa opetettavaksi.

Alppilan kirkko kuului sekin Sörnäisten ruotsalaisen seurakunnan ”kalustoon”. Alppilan tiloissa oli ruotsinkielistä lapsijoukkoa – odottamassa pyhäkoulun jatkumista; siellä palvelleet kaksi opettajaa olivat kumpikin joutuneet omista muutoistaan ja muista syistä keskeyttämään opetustyönsä. Kirkkoherra Gunnar Lindblomin johdolla sovittiin niin sanottu iltapäivän pyhäkoulu Alppilaan. Viihdyin ja Jumalan avulla selviydyin urakoista viikosta toiseen.

NOINA viikkoina ja kuukausina koin syvällistä yhteyttä ja veljeyttä muutamien hengellisten isoveljien kanssa. Mainitsen heistä kaksi.

Insinööri Per-Bengt Andersson oli rippikoulun jälkeen ykkösveli ja sielunhoitajani. Hän oli läheisissä tekemisissä Kansanlähetyksen kanssa ja muistini mukaan oli avainhenkilöitä avaamassa Kansanlähetykselle ovia ruotsinkieliseen seurakuntaelämään.

Ole Holmberg oli toinen minulle hengellisesti ylen arvokas veli.

Ole työskenteli Porvoon hiippakuntaa palvelevassa kustantamossa Ratakadulla Helsingissä. Hän kutsui minua auttamaan kirjavaraston siivouksissa, hyllyjen järjestelyissä, autojen kuormaamisessa viikonloppuretkien suunnatessa evankelioiviin seurakuntatapahtumiin eri puolilla ruotsinkielistä Suomea.

Olen tämän jo tunnustanut Olelle itselleenkin, joten tässä vain myös paljastus blogiyleisölleni: olin valtavan kateellinen Olelle, joka sai tehdä työtä kristillisen painetun sanan kanssa ja levittää sitä hiippakuntansa seurakuntiin! Miksi en minä saisi tuunata jotakin samanlaista? Rukoilin tämän merkeissä päivittäin taivaan Jumalaa.

Ja Jumala vastasi!

Henkilöiden muuttamisista ja muista seikoista johtuen koko Sörnäisten ruotsalaisen seurakunnan kirjamyyntivastaavan tehtävä avautui – ja sitä tarjottiin minulle! Tehtävä merkitsi kirjapöytien organisoimista, myytävien tuotteitten täydentämistä jne. Kirkkoja ja seurakuntasaleja ja muita tiloja oli kymmenkunta, ja kaikissa niissä sain vastata kirjapöytien tuotteista ja hiukkasen etsiä ja löytää toimijoitakin pöytien taakse. Valintaani ajoi ja puolsi seurakunnan naisteologi, keski-ikäinen teologian maisteri Hedda Johansson. 

Sain opettaa pyhäkoulussa!

Sain osallistua evankelioimistapahtumiin sisä- ja ulkotiloissa!

Sain perustaa seurakuntaan kristillisen DX- ja radioharrastajien kerhon!

Kerho pääsi ruotsinkielisen lehdistön tärkeimmille sivuille kuvineen.

Paitsi että harrastimme dx-radiota, niin toiminta oli selkeästi kristillistä – päämääränä herättää joku, tai miksi ei useampikin kerholainen antautumaan Jeesukselle – ja kristilliselle radiotyölle.

SEURAKUNTA päätti lähettää minut edustamaan Sörnäisten ruotsalaista vuosittaiselle Porvoon hiippakunnan pyhäkouluvastaavien juhlaleirille. Tuona vuonna Jomalaan, Ahvenanmaalle.

Se oli juhlaa!

Tapahtuman juhlapuhujana oli lehtori Ulla-Christina Sjöman. Toki Ulla-Krisse oli jo tuohon aikaan armoitettu esirukoilija ja profetissakin, mutta ei hän silti ollut se, mitä Jeesus Kristus teki hänestä elämän ehtoopuolella.

Jumala johdatti niin, että Ulla-Krisse hyväksyi minut pieneen – hän käytti termiä – lähiopetuslasten ryhmään. Jokaisena vuorokautena lähes viikon kestäneen leirin aikana hän antoi tunnin aikaa tälle ryhmälle. Hän oli saanut taivaasta aiheen, josta hän saisi opettaa lähiopetuslapsiaan. Aihe oli Opeta meitä rukoilemaan. Kuusi vuosikymmentä olen säilyttänyt muistiinpanojani – niin, nyt olemme jälleen asioimassa ullakollani – ja seuraavassa eräitä Ulla-Krissen armoitettuja ajatuksia.

Näin siis Ulla-Krisse Jomalan hautausmaan kivien varjossa:

OPETA MEITÄ RUKOILEMAAN

Kun etsimme Jeesusta, etsimmekö Häntä koko ihmisen Vapahtajana? Etsimmekö parantumista ennen kaikkein tärkeintä, ihmisen suhdetta Jumalaan?

Kun seurakunnan työntekijöinä kannamme jonkun ihmisen ongelmat Jumalan eteen, etsimmekö silloin ihmettä, vai etsimmekö Häntä, joka on parantamassa?

Kun Johannes karkotettiin Patmos-saarelle, Jeesus ilmestyi hänelle ja kertoi, kuka Hän on. Hän sanoi: ”Älä pelkää! Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet!”

Tällaisenko Jeesuksen – Hänenkö – eteen sinä riennät rukouksin?

Etsitkö ennen kaikkea Hänen valtakuntaansa?

Kaikkein tärkein on aina sielun pelastus. Asioitten tulee olla selvät Herran kanssa. Siihen Vapahtaja aina pyrkii ottaessaan ihmispoloisen hoitoonsa.

Me katselemme usein sairauksissa vain sen oireita ja ajattelemme, että olisi hyvä, jos Jeesus puuttuisi tuon sairauden kulkuun.

Mutta Jeesus ei askartele vain oireitten kimpussa!

Eihän lääkärikään sano vatsahaavasta kärsivälle potilaalle: Ota nämä parit pillerit! Eivät pillerit riitä, kun tarvitaan leikkaus.

Kun Jeesus alkaa hoitaa ihmistä, Hän aloittaa osoittamalla siihen, mikä on kaiken pahan juurena.

Voi käydä, kun olemme rukoilleet, että ei tapahdu mitään, ja olemme pettyneitä. Eikö Herra kuulekaan rukouksia – eikö Hän vastaa rukouksiimme?

Herra kuulee kaikki rukoukset, sitä ei sinun tarvitse epäillä. Mutta Herran ja meidän aikamme käyvät harvoin yhteen. Voi olla, että saat rukousvastauksen kymmenen vuoden kuluttua – mutta huomaat silloin itsekin, että vasta nyt olit valmiudessa ottamaan vastaan rukousvastauksen.

Muistan rukouksen alkoholistin puolesta. Vaimo päätti jättää esirukousaiheen. Seuraavana aamuna vaimo otti yhteyttä minuun ja kertoi, että miehensä oli kaatunut ja jalka mennyt poikki. Älkää enää rukoilko! Asiat vain pahenevat! – Näin puoliso pyysi minua.

Yritin sanoa, että vaimon kymmenen vuotta jatkuneet rukoukset olivatkin nyt saaneet vastauksen. Mutta vaimo ei kyennyt ottamaan vastaan sanojani, vaan sulki puhelimen.

Mies joutui makaamaan monta viikkoa sairaalassa. Tuon jakson aikana mies ei saanut pisaraakaan alkoholia. Miehen ja vaimon välit paranivat. Sairaalareissun lopulla puolisot saivat uudeksi muuttuneet toisensa – ja mies oli raitistunut.

Meidän tulee olla kestäviä rukouksessa.

Meidän tulee lukea Raamattua ja oppia kaikki mahdollinen Jumalan tahdosta luomaansa ihmistä kohtaan. Ja sitten pysyä Herran Hengen voimassa uskollisina rukousaiheillemme.

Olen kohdannut esirukoilijoita, jotka sanovat olevansa loppuun palaneita. Miten ihmeessä? Mehän kannamme ihmisiä Herran eteen, Hänen hoitoonsa. Herra kantaa sekä rukousaiheena olevat että näitä kantavat esirukoilijat.

Kerran rukousillan päättyessä luokseni tuli mies ja sanoi: Olen ateisti. Mutta vaimoni on hyvin sairas, ja hän pyysi minua jättämään teille hänen kirjoittamansa rukouspyynnön.

Ajattelin, että tässä on varmaankin tapaus, jossa Herra ilman muuta tekee parantavan ihmeen – miten mies muutoin tulisi uskoon? Mies odotti, kun rukoilin.  Oli syksy.

Keväällä mies tuli tervehtimään ja sanoi: ”Tahdon ilmoittaa, että vaimoni kuoli silloin syksyllä syöpään.”

Mies jäi odottamaan, mitä sanoisin hänelle.

Sanoin, mitä ilman Herran käskyä ei pitäisi koskaan sanoa – sanoin: ”Vaimonne kuoli ja te elätte – sehän on todistus teille kummallekin, ettei koko Jumalaa ole!

Mies katsoi minua ihmeissään. Ja hän alkoi puhua, hitaasti ja rauhallisesti.

”Tuona myöhäisenä iltana, jolloin se tapahtui, sairaanhoitaja halusi lähettää minut kotiin vaimoni luota sanoen, että ansaitsen nyt unta. Hän vakuutti, että vaimoni kyllä nukkuu yön ja herää aamulla, ja silloin voisin jälleen tulla hänen luokseen.”

”Lähdin. Mutta palasin takaisin.”

Keskellä yötä vaimoni kuin heräsi. Hän nousi istumaan sängyssä. Minä pistin käsivarteni hänen ympärilleen. Huone oli tullut aivan valoisaksi ja kirkkaaksi. Vaimoni ojensi kätensä, katseli jotakin jossakin vuoteen jalkopään suunnalla, ja sanoi: Jeesus, minä tulen! – Ja hän vaipui kuolleena käsivarsilleni.”

Mies katsoi minua ja lausui hitaasti ja painokkaasti:

”Neiti Sjöman. Vaimoni näki Jeesuksen! Jeesus on siis olemassa! Ja kun minun aikani tulee, minä haluan päästä samaan paikkaan, siihen, jossa vaimoni nyt on Jeesuksen kanssa.”

Jeesus on suurempi kuin haluamme uskoa.

Hän on niin suuri, että jokainen opetuksessanne oleva pyhäkoululapsi on Hänen. Nyt. Kerran. Taivaassa. Siksi on tärkeää, että etsimme ennen parantumista ja kaikkea ajallista Jumalan valtakuntaa! Hänen valtansa mukana tulee kaikki muu tarvitsemamme.

Kaikkein tärkeintä on, että viemme ihmiset elävän Vapahtajan luokse, joka voi ja haluaa ottaa heidät hoitoonsa. Ja meidän tulee oppia, että saamme rukousvastauksen silloinkin, kun Herra sanoo ei. Se on vaikeaa, mutta meidän Jeesuksemme tietää aina, mitä Hän tekee.

Herra, auta meitä niin luottamaan Sinuun, että Sinä saat ja voit tehdä kaiken, mitä tahdot – suo meille tieto ja ymmärrys siitä, että mitään pahaa ei tapahdu sille, jonka olemme saaneet asettaa Vapahtajan käsiisi.”

Sinä voit kaiken!

000

Näin ullakolla tällä kertaa. Kiitos kun jaksoit seurata kanssani menneitä tapahtumia – ja tulla yhdeksikin niissä tapahtuvan kanssa.