Sulka evoluutioteorian hattuun?

Katselen hämähäkkiä, se on inhottava. Kahdeksan hirveää, karvaista jalkaa, jokaisessa neljä niveltä, se menee lujaa, etsin sanomalehteä, myöhästyn. Se on mennyt.

Katson hämähäkkiä, se on taas siinä. Tekee mieli tappaa. Ääni sisälläni sanoo:

– Tehkääs yks tommonen.

Tarkemmin ajateltuna: Mikseivät hämähäkin kahdeksan jalkaa koskaan kompastu toisiinsa? On hämähäkkejä, jotka kävelevät vetten päällä, niillä on pintajännityskengät. Eikö nyt ihminen voisi rakentaa vastaavan mönkijän tai harppojan. Eihän siihen tarvittaisi kuin liikkeensäätölaitteet, eli tietokone, joka kyberneettisesti kontrolloisi jokaista kahdeksaa koipea yhtaikaisesti.

– Se onnistuu sattumalta, sanoo evoluutioteoria.

Jos sattuma voi, miksei ihminenkin. Jos nyt menisi hämähäkin autokineettiseen keskukseen eli pikkuaivoihin, saattaisi selvitä sen hermosynapsien kokoonpano ja järjestys ja impulssivirtojen organisaatiokaavio. Sen sitten vaan siitä kopioisi toisenlaiseen materiarakenteeseen, mikä tarkoittaa biomimetiikkaa.

Tai sitten ei.

Kauanko kestäisi hämähäkin pikku pollan täydellinen toimintamallin selvitys? Ja olisiko se täydellinen? Kumpi nyrjähtää ensin, hämähäkki vai hämähäkkitiede? Ovatko hämähäkin aivoitukset sittenkään materiaalisia – mites ihmistenkään? Kahdeksan ruman rumaa, karvaista jalkaa, mutta kauniisti sulavaa yhteistyötä?

-Se onnistui sokealta sattumalta, niin täytyyhän sen onnistua rationaaliselta ihmiseltä.

Tekoäly, mitä se on? Suurten algoritmikokonaisuuksien yhteinen, vuorovaikutuksellinen, itseohjautuva eli kyberneettinen konglomeraatti (k. = erilaatuisten ainesten yhteinen kasauma). Ei sen kummempaa! (Itseään säätelevä tarkoittaa, että jos tekoäly sattumalta tuottaisi ulos loogisessa ristiriidassa olevaa materiaalia, se kykenisi myös itse selittämään sen pois, eli tekoäly lähestyy ihmisälyä sikäli, että kumpikaan ei ikinä tunnusta tehneensä virheitä.)

Siispä luodaan tekoäly, joka liikuttaa valittua konstruktiota yhtä täydellisesti kuin hämähäkki nopeita sääriään. S.o. tekoäly materiassa. Eikä siihen tarvittaisi kuin aikaa, tekijä, tietokone ja – liraus (kellanvärinen) ihmisneroutta.

– Mutta ajatelkaapa soveltamis mahdollisuuksia…

Kasvatetaan vähän tekohämähäkin mittakaavaa ja saadaan kaupallisia sovellutuksia:

– Pizzahämähäkki

Ei tarvita kumipyöriä. Kauko-ohjattu pizzahämähäkki, sille voisi ohjelmoida kielen. Viittomakieltä käyttävät asiakkaat voisivat suuresti arvostaa pizzantuojaa, joka sinksauttaa neljällä raajaparilla viittomia:

Heippa moi!

Pizzan toin.

Onks okei?

Liikealgoritmin luominen pizzahämähäkille eei pitäisi olla ongelma eikä mikään.

– Entä taisteluhämähäkki

Kasvatetaan edelleen mittakaavaa. Kamikaze-hämyri käpyttelee yli soiden ja hetteikköiden. Mikään rospuutto tai kurakeli ei sitä pysäytä.

Sen arsenaaliin voisi liittää heliumtäytteisen peffan, joka suuresti kevittäisi sen kuollutta painoa. Sillä voisi olla räjähteitä, sirpalepommeja, kaasua, myrkkypurukumia mukanaan. Ja ilmakengät, jolla se voisi yön pimeydessä keveästi ylittää minkä tahansa vesiesteen. Vihollinen saisi shokin jo sen ilmestymisestä. Ja häiveominaisuus: Jos vakoiludrooni näkisi sen, se sanoisi: Ei tommosta ookkaan… ja menisi ohi.

Edellä mainitun edistyneen tekniikan merkitys olisi ennen kaikkea siinä, että se lujasti vahvistaisi evoluutioteoriaa. Se todistaisi, että kyllä evoluutio ihan oikeasti, toden totta, voi synnyttää tehokkaasti liikkuvia koneistoja, monimutkaisia orgaanisia kokonaisuuksia – kun kerran ihminenkin voi. Siispä tekohämähäkin realisoiminen olisi, kuin antaisi uuden, komean sulan evoluutioteorian hattuun.

– Tällaisen haasteen vastaanottamisen ja toteuttamisen ei pitäisi hatuttaa ketään.